Blogihaaste: Mitä olet aina halunnut tehdä?
Sanumaria aloitti haasteen ja minä tartun koukkuun. Jujuna on paljastaa kolme asiaa, jotka olen aina halunnut tehdä. Sanu sanoo, että asiat voivat olla pieniä tai suuria, mutta sellaisia joita ei ole vielä tehnyt.
Olen toden totta miettinyt, että mitä nämä kolme asiaa voisivat olla. Päädyin näihin:
1. Oppia laulamaan
Älyttömän vaikeaa, jos ei oikein ole luontaisia lahjoja. Mutta mä olen aina halunnut osata laulaa kauniisti. Olen kyllä laulanut, karaokessa. En nätisti, mutta kuitenkin. Kauhulla luin neuvolasta saadusta vanhemmuusoppaasta, että sikiölle pitäisi laulaa jotain, mitä voisi sitten luritella myös kun vauva on ihmisten ilmoilla. Että se rauhoittaa mukavasti. Laulettiin siinä sitten Setämiehen kanssa Uralin pihlaja mutta todettiin, ettei siitä rauhoitu eikä ilahdu kyllä kukaan. Jäi yhteen kertaan.
2. Osata tehdä kipin
Kippi on sellainen telinevoimistelun peruskeikautus. Älä sekoite kieppiin, sen osaan. Kippiä en_opi_ikinä. Tässä video avustetusta kipistä. On muuten hauskoja nuo Tampereen Sisun videot muutkin, jos sattuu aikuistelinevoimistelu olemaan sydäntä lähellä.
//www.youtube.com/embed/uwVDRiMAHQQ
3. Maata venytyskoneessa
Tiedättekö tunteen, kun jumittaa ja haluaisit venytyskoneeseen? Sellaiseen ihmevempeleeseen, jossa joka raajaa venytettäisiin tasaisesti eri suuntiin ja kropassa kaikki naksahtaisi paikoilleen. Tulisi iso rentous. Joo.
Tulipa syvällisiä juttuja :) Mutta näiden piti olla asioita, joita ei vielä ole saavuttanut, ja mulla menee aika kivasti noiden isompien asioiden suhteen. On mies, sikiö, töitä, harrasteita, ystäviä, koti ja sellaisia tärkeitä perusjuttuja.
Koska tämä haaste on vissiin jo kiertänyt ainakin Lilyä jo hetken, en pistä virallisesti eteenpäin kenellekään yksittäiselle bloggaajalle. Osallistukaa ihmeessä kaikki, jotka tämän luette ja jotain blogia kirjoittelette. Pistäkää linkkiä mulle tuohon kenttään. Ja Sanumarialle kans.
____________
I took part in a blog challenge asking for three things I’ve always dreamt of doing. My answers are 1) learn to sing beautifully, 2) learn to do a gymnastic move (see video) and 3) lie in a stretching machine which pulls all my muscles and joints to right places and provides perfect relaxation. What would you answer?