Risoo: raakaruoka ja fitness-buumi

Ninan verkkareissa keksi amsterdam

Mä en usko, että tämä nyt valloillaan oleva fitness-trendi on kovin järkevä. Hurahtamiseen taipuvaiset tyypit kun hurahtaisivat joka tapauksessa, oli sitten muodikasta heilua 80-lukulaisesti jumppapuku persvaossa telkkarin edessä tai nykyaikaisesti ensin pumpata ja sitten näännyttää itsensä, jotta voisi kivuta lavalle vääntelehtimään hassuissa asennoissa nahka lankattuna. Mitä hyötyä tästä trendistä on muulle kansalle? Hyvä esimerkki? 

Tai sitten raakaruoka ja superfoodit. Pullan ja kaffen sijaan vedetään sieniteetä ja taateli-manteli-kookos-psyllium-chia-”kakkua” ja hymyillään helvetin leveästi somessa. Kyllä mulle ainakin tulee onnellinen olo siitä pullastakin! Uskon, että molemmista seteistä saa jotakuinkin yhtä monta kaloria, kumpaakaan ei ole tarkoitus syödä joka päivä, ja makuasiat on henkilökohtaisia. (Paitsi että onhan se pulla nyt hiton paljon parempaa.) 

Tarkoitus ei ole viedä iloa pois hurahtaneilta. Mietinpä tässä vain, että mikä vaikutus tällaisilla ääriliikkeillä on tavan tallaajiin ja heidän elämäntapoihinsa. Kun media ja some tuuttaavat fitness-tarinoita ja monikummallisia terveysruokaohjeita, voi normi-Ollista tuntua sille, ettei se oma sauvakävelylenkki pari kertaa viikossa tai grillimakkaran korvaaminen salaatilla silloin tällöin ole mitään. Silloin ne on helppo jättää välistä ja antaa mennä vaan. Kun ei kuitenkaan pysty parempaan. 

Haaveissa: kohtuus, pienet muutokset parempaan, liikunnan ilo, oman kropan tarpeiden kuuntelu, vaivaton arki. Paino sanalla kohtuus.

Oletko samaa vai eri mieltä? Ovatko vaikka nykynuoret tervehenkisiä ja valitsevat juoksulenkin kymppikassin sijaan, koska seuraavat Instassa fitness-Sofiaa ja kielinainen-Saarakin treenaa pää punaisena? Vai onko heidän entistä vaikeampaa hyväksyä oma kroppansa sellaisena kuin on, koska eivät ole luontaisesti pitkiä, hoikkia ja lihaksikkaita, ja pukeutuvat siksi säkkiin eivätkä suin surminkaan lähde uimahalliin elämäniloa etsimään?

Kuvassa onnellinen verkkarimuija syö mantelikeksiä Amsterdamissa.

Kommentit (69)
  1. Ninan verkkareissa
    13.7.2015, 05:31

    Asiallista pohdintaa, kiitos. Normaalipainon käsite taitaa tosiaan olla vähän kadoksissa.

    Eikä mulla ole mitään raakakakkuja vastaan 😉 Kukin syököön omia herkkujaan. Joskus pitää vähän kärjistää, että saa keskustelun heräämään.

  2. Niin samaa mieltä!

    Vuosi sitten pidin kehoani kauniina ja ihanana. Viime aikoina olen kuitenkin ollut enemmän ja enemmän epätyytyväinen ja katsonut peilikuvaani enemmän tai vähemmän halveksivasti. ”Koska musta on tullut noin taikinainen?”, vaikka olen ollut vuosi sitten varmasti ihan samannäköinen ja -kokoinen.

    Selkeästi on päässyt vaikuttamaan kaikkialla vaanivat kuvat timmeistä fitnessmimmeistä. Pelottavaa! Ja sitten se huonommuudentunne, kun oma keho ei muutu mieleiseksi millään, vaikka kuinka rääkkäisi ja kiduttaisi itseään milläkin superdieetillä. Väkisinkin tulee fiilis siitä, että on huonompi kuin muut, kun ei pysty samaan kuin kuka tahansa tavallinen pulliainen.

    1. Ninan verkkareissa
      13.7.2015, 05:27

      Voi itku. Olisiko pienen somelakon aika? Toivottavasti pääset pian takaisin hyviin fiiliksiin. Tsemppiä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *