Vierasbloggaaja: Kuntoilua 20-lukulaisittain

Ihastuttava Eiksjoo tuli kylään verkkariblogiin. Lukekaapa, miten Charleston on saanut kaupunkikulttuuria, leffoja ja kirjoja fiilistelevän mimmin tanssitreeneihin ja lenkkipoluille:

Hei, olen Ninan työkaveri, uusi Lily-bloggaaja ja niitä ihmisiä, jotka eivät tanssi. Varsinkaan keskellä päivää tai ilman useaa rohkaisevaa. Liikuntaa pidän epämiellyttävänä velvollisuutena, jonka takia kärsin huonosta omastatunnosta (en harrasta sitä tarpeeksi) ja hämmennyn siitä, miten niin moni fiilistelee urheilusuorituksen jälkeistä oloaan (saan huomattavasti suuremman mielihyvän sohvalla TV:n ääressä irtokarkkipussi kädessä).

Siksi oli vähintäänkin yllättävää tuossa taannoin löytää itsensä hyppimästä ja keikuttamasta lantiotaan Messukeskuksen lavalla I love me -messuilla – siis julkisesti, muiden ihmisten edessä (osana muuta tanssiryhmää toki, en sentään yksinäni). Vielä yllättävämpää oli, että nautin siitä suunnattomasti.

Elämäni ensimmäinen tanssiharrastus on Charleston, jonka aloitin vuosi sitten, hetken mielijohteesta. Viikoittaisen tanssitunnin ansiosta jopa sunnuntaiahdistukseni on melkein muuttunut ”jee-uusi-viikko-alkaa”-hihkuksi. Tahtoisinkin tässä julistaa, että liikunnan pitäisi aina olla niin kivaa, ettei sitä edes tajua liikunnaksi.

Miksi Charleston sitten on niin mahtavaa?

Tässä perusteluni maailman hauskimmalle tanssille:

1. Tyylikäs musa

Kuvittele, millaista luksusta on kuunnella tunnin verran putkeen jazzahtavaa vanhaa musiikkia, kun useimmilla jumppatunneilla hikoillaan enemmän tai vähemmän junttisoundtrackien tahtiin. Tunnetuin Charleston-kappale on vuonna 1923 sävelletty The Charleston, ja Charleston-tanssi puolestaan oli suosionsa huipulla vuosien 1926–1927 välillä. Tanssitunnilla ei silti olla liian Charleston-tiukkiksia vaan venyttelyn taustana voi hyvin soida myös jotain ”uudenaikaisempaa”, esimerkiksi Cole Porterin I Love Paris.

2. Hassunkurinen tanssi

Kerrankin voi rehellisesti ja nolostumatta näyttää pelleltä. Saa hyppiä, väännellä jäseniään, läimäytellä omaa peppuaan ja kieputtaa jalkaansa mielipuolisesti kuin pientä potkuria. Mitä enemmän laittaa itseään peliin, sitä takuuvarmemmin saa hyvät naurut.

3. Hupaisat nimet

Koreografiat muistaa huomattavasti helpommin, kun tanssiliikkeillä on sellaisia nimiä kuin Mess Around, Pimp Walk, Bees Knees, Crazy Legs, Windmill, Scarecrow, Spank The Baby ja Shine Your Shoes.

4. Aikakauden fiilailu

20-luvun tunnelmaan on helppoa virittäytyä katsomalla vaikka Downton Abbeytä, vanhoja Kyllä Jeeves hoitaa -jaksoja tai Agatha Christien dekkareiden tv-filmatisointeja. Kirjahyllystä voi kaivaa esiin Fitzgeraldia tai Hemingwaytä. Seuraavat kotibileet voikin sitten järjestää salakapakkateemalla.

5. Niin, ja se kuntoilupuoli…

Charlestonin juju on jatkuva baunssi, joka vaatii paljon pohkeilta. Musiikissa tempo on nopea ja twistatessa hengästyy aika nopeasti. Paremmassa kunnossa jaksaa tanssia enemmän, joten nyt on ensimmäistä kertaa oikea syy käydä myös lenkillä joka viikko.

Kuva: Minä, Flapper girl -tamineissa, ihan fileissä

___________________

Otan mieluusti muitakin vierasbloggaajia kylään. Omia juttuja sopii ehdottaa vaikka meilitse: ninan.verkkareissa@outlook.com.