Heippa!

Treenaaminen raskausaikana herättää ihmisissä monenlaisia mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, ettei missään nimessä ja toiset taas kannattavat asiaa. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Totta kai aiempi treenitausta vaikuttaa paljon asiaan. Ennen raskautta 4-5 krt viikossa treenanneena, en olisi voinut kuvitellakkaan lopettavani kuin seinään. Onhan treeni muuttanut paljon muotoaan raskausviikkojen etenemisen myötä. Ainakin itselle treeni on kuin ´henkireikä´, jota ilman ei voi olla. Treenaaminen pitää kropan virkeänä ja pään skarppina. 

Kuulun tähän onnekkaaseen porukkaan, joka on voinut koko raskausajan hyvin. Myös tästä syystä ei ole tarvinnut pysyä pois salilta tai lenkkipoluilta. Olen sitä mieltä, että kaikkea voi tehdä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Juoksemaan pystyin aika pitkään. Juokseminen vaihtui reippaaseen kävelyyn ja ylämäkinousuihin vähän huomaamattomasti, varmaan jossain raskausviikkojen 25-30 välissä? 

Salilla suuret ponnistelut ja hiit -tyyppiset treenit, ovat vaihtuneet pienemmillä painoilla enemmän toistoja -tekemiseen. Ennen salitreenaamiseni oli todellla tavoitteellista ja maksimi painoihin/tuloksiin pyrkimistä. Mikä olisikaan parempaa kuin haastaa omaa kroppaa äärimmilleen! Tällä hetkellä suurin tavoite on kunnon ylläpito. Teen paljon treenejä kehon omaa painoa käyttäen ja tottakai käsiä pystyy treenaamaan lähes entiseen tapaan. Ei nyt tietenkään otsasuoni pullistellen, mutta lähes samoja liikkeitä kuin ennen raskautta, tietenkin maltillisemmilla painoilla. 

Tietenkään ei sovi unohtaa ravintoa ja sen merkitystä ihan kaikkeen. Söin ennen raskautta terveellisesti ja säännöllisesti. Olen pyrkinyt tähän myös raskausaikana. Olen kyllä selvästi armollisempi itselleni ruuan suhteen kuin ennen. Makeanhimoni on selkeästi lisääntynyt raskauden myötä. Huomaan tämän esim ”kaffepullan” mielitekona. Ennen en juuri koskaan syönyt makeita leivonnaisia. Mutta eihän kaikille himoille saa antaa valtaa. Ei herkut maistu läheskään niin hyvältä, jos niitä söisi joka päivä. Marjoilla ja hedelmillä saa taltutettua suurimman makeanhimon. Vaikka minulla on raskauden tuomat himot ja hormoonit, väitän silti edelleen omistavani itsekurin. Niin kutsuttu ’raskauden varjolla’ syöminen ei ole juttuni. Uskon vahvasti tässäkin asiassa, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää..

Mutta jokainen tottakai tavallaan, ja kaikki tekevät juuri niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Kaikki kuitenkin tuntevat parhaiten oman kroppansa ja jaksamisensa. Jos syöminen tekee sut onnelliseksi, syö! Jos se on liikunta, liiku! Jos se on jokin muu, tee se! Koska loppujen lopuksi, mikään ei mielestäni ole tärkeämpää, kuin olla onnellinen. Ravinnolla ja liikunnalla on niin suuri vaikutus ainakin omaan jaksamiseen. Itse liputan herkkupäivien puolesta, niin raskaana ollessani, kuin ennen raskauttakin.  

Rakastan mun kasvavaa vatsaani ja tätä ihanaa oloa, minkä se tuo mukanaan. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etten aina välillä kaipaa ”omaan kroppaani” takaisin. Salaa jo odotan raskauden jälkeistä aikaa ja paluuta rääkkitreeneihin. Päivä kerrallaan eteenpäin. Aion käydä salilla, lenkeillä ja liikkua niin paljon ja niin pitkään, kuin se tuntuu hyvältä. Laskettuun aikaan on enää alle kaksi kuukautta aikaa, iiik miten jännittävää! Sitä alkaa pikkuhiljaa kelailemaan mielessään, miten kroppa toimii raskauden jälkeen ja millaiselta treenaaminen mahtaa silloin tuntua. Uskon, että asiat menevät omalla painollaan ja turhista ei kannata stressata. Nautin nyt tästä hetkestä täysillä!

Ihanaa viikkoa kaikille! Tee asioita, jotka tekee just sut onnelliseksi! 

-Nina