Ninnin Elämää

6.10.2015 ninnin elamaa

Asiaa koirista

Minä olen koirankouluttaja. Minulla on itselläni kaksi koiraa.
Työskentelen Sydneyssä koirien ”päiväkodissa” ja työpäiväni alkaa ulkoiluttamalla kolmisenkymmentä koiraa. Tänään työpäiväni alkoi mitä hirveimmällä tavalla. Minulle esiteltiin millaista jälkeä tappelevat koirat voivat saada aikaan.

Korva ja koira. Samasta yksilöstä, mutta erillisissä kuvissa. Voin sanoa, että varmana sattui. Sen verran näytti veri lentäneen. Ja liekö ne koiran korvaa takaisin tikkaavat. Mutta miksi ja miten?

Olen kauhukseni huomannut, että suurin osa ihmisistä ei tiedä koirista paljoakaan.
Yksi tärkeimmistä asioista, joka jokaisen tulisi ymmärtää on, että koira on laumaeläin. Laumassa elävä eläin. Lauma ei ainoastaan luo turvaa ja mukavuutta. Se luo sääntöjä ja rajoja. Ja se opettaa ne jälkikasvulleen esimerkin ja palautteen avulla. Siksi niskakarvani nousevat pystyyn joka kerta, kun kuulen kommentin ”antaa koirien selvittää välinsä itse”.

Jokaisella koiranomistajalla on suuri vastuu opettaa koiralleen meidän ihmisten laumaan sopivat tavat. Mutta koska koira ei ole ihminen, pitää sen oppia olemaan myös omiensa kanssa. Joten meidän ihmisten tehtäväksi jää opettaa myös rajat koirien välisiin kohtaamisiin. Tätä teen päivittäin töissä ulkoiluttaessani tai vahtiessani koiria kehässä.

Hihnassa ei leikitä, ketään ei nylkytetä, leluilla ei leikitä kehässä, liian rajut leikit loppuu tykkänään eikä ketään kiusata. Näitä asioita seuraan töissä yhtenään.
Tänäänkin olen keskeyttänyt liian innokkaan staffipennun leikit useaan kertaan. Miksi?

Ensin Kaya pentu yritti leikkiä aran aikuisen koiran kanssa. Arka puudeli teki ”ilmanäykkäysyjä”, juoksi poispäin ja piiloutui lopulta pöydän alle. Kaya seurasi ja yritti leikkiä. Ei ei ei. Kaya on perheensä ainoa koira ja tarvii vielä ohjeistusta miten leikitään. Kaya ei ymmärrä koirien kieltä. Toinen koira ei halunnut leikkiä.
Kun ohjasin Kayan kerta toisensa jälkeen muualle, päätyi hän lopulta leikkimään toisen staffin kanssa. Ja leikki muuttui rajuksi. Murinaa ja puremista. Mutta edelleen leikkiä. Keskeytin tämänkin. Miksi? Koska seuraava tapahtui:

Kun olin keskeyttänyt kaksikon leikit, lähellä ollut työntekijä oikaisi, ettei heidän leikkejään tarvitse keskeyttää, kun ovat niin hyviä kavereita. Selvä.
Leikki jatkui, kun tämä työntekijä asteli itse kehään ja keskeytti kaksikon leikit koska ”he was biting her ear!” (Korvakammo on todellista!).

Kaksikko jatkoi edelleen leikkimistään, koska raju leikkiminen oli nostanut molempien kierrokset. Kun tämä tapahtuu kehässä, jossa on noin 30 muuta koira, arvaatte varmaan mitä tapahtuu. Alta aika yksikön, parivaljakon ympärillä oli yhtenään haukkuvia koiria, mukaan leikkimään haluavia koiria ja järjestyksen takaisin palauttavia koiria. Tappeluhan siitä seurasi. Lopputulos: minä hämään koiria heittelemällä herkkuja maahan.

Kun ollaan isossa laumassa, pitää aina huomioida koko lauma. Kaikenlainen kierroksia nostava toiminta on silloin riski. Ongelmien ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää ja itse pyrinkin heti katkaisemaan ei-toivotun käytöksen. Se on aina tehokkaampaa kuin odottaa vääränlaista käytöstä ja puuttua siihen vasta sitten. Koiratappelun ollessa jo käynnissä, olet auttamattoman myöhässä. Ja suuressa riskissä tulla itse purruksi.

Lauantaina alkaa toinen työni koirankouluttajana. Ensimmäinen kurssini täällä. Pääsen näkemään, millaista koirankoulutus täällä käytännössä on. Kurssimateriaalihan minulla onkin, mutta on mielenkiintoista nähdä miten tosissaan osallistujat kurssin ottavat. Suomihan on todella menestynyt koiraurheilun saralla.
Odotan innolla!

P.S. Rauha maassa Aussin kanssa. Molemmat pyysi anteeksi ja minä lähetin hänelle tämän kuvan:

Avainsanat: #koirat #koirankoulutus #sydney #dogdaycare #töissä

Suhteet Oma elämä Työ

5.10.2015 ninnin elamaa

Pitkä viikonloppu

Happy Labour day!
Täällä on tänään pyhäpäivä, mikä tiesi pitkää viikonloppua monelle. Myös sää on hellinyt mukavilla 30 asteen lämpötiloilla. Käväisinkin lauantaina ensimmäistä kertaa rannalla, Coogee beachillä.

Vaikka auringonpalvonta ei mun lempiharrastuksiin kuulu, tulee sitä tehtyä aina välillä. Tietenkin hyvin suojautuen (50 suojakerroin), koska täällä aurinko on todella vaarallinen. Mutta enpä mä jaksanut itseäni grillata kuin puolitoista tuntia. Se on täysin riittävä aika saada hiekkaa paikkoihin, joihin sitä ei ikinä tulisi saada.

Alla on maisemakuva Arncliffestä, Aussin kotikadulta. Ei hullumman näköistä.

Lauantaina käytiin tervehtimässä Aussin parasta ystävää ja hänen uutta poikakaveriaan. Puolalainen, erikoisella aksentilla varustettu, Tomi Lindholmin näköinen, vahvoista alkoholijuomista pitävä poikakaveri. Erikoinen tuttavuus. Ja jo baariin lähtiessä liian humalassa.

Baarireissu jäikin lyhyeksi, täällä kun ei parane baariin astella liian humalassa. Lentää ulos alta aikayksikön, vaikka joisi vain vettä ja käyttäytyisi hyvin.
Ja baari oli taas todella erikoinen! Pieni kellari 70-luvun teemalla. Työntekijöilläkin oli sen ajan disko-lookki. Jostain syystä mä en ikinä muista ottaa kuvia näistä erikoisista paikoista! Ensi kerralla sitten.

Alla kuva parista vähän liian paksuun kuntoon päässeestä työkaverista.
Huomenna saakin raahautua töihin jo kukonlaulun aikaan, ettei karvakavereita tarvitse lenkittää pahimman helteen aikaan.

Eilen käytiin ihmettelemässä ruokatoria ja leffassa Aussin isän kanssa.
Matt Damonin tähdittämä The Martian oli positiivinen yllätys. Joskin hiukan hermoja raastava kaikkine epäonnistumisineen. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Sitten päästäänkin minua mietityttävään asiaan.. En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.
Autossa matkalla leffasta Aussin luo, hän ilmaisi toiveen, että osoittaisin enemmän hellyyttä häntä kohtaan tavatessamme. Hmmm. Tai ”toive” meni sana tarkkaan ”I need you to…”
Mä sit selvensin, että koska ollaan tapailtu vasta 2 kk ja en oikein tiedä mitä meidän välillä edes on, se ei vaan tunnu vielä luontevalta. Että kun ollaan tapailtu kauemmin, se alkaa tapahtua luonnostaan.

Tai nyt voi varmaan käyttää sanaa JOS tapaillaan kauemmin. Koska mitä tästä seurasi oli kireä tunnelma, molempien käydessä suoraan nukkumaan, Aussi tiukasti omalla puolellaan. Normaalistihan hän ottaa minut kainaloonsa.
Hetken kuluttua, juuri kun olin aikeissa ottaa asian puheeksi, Aussi nousi meditoimaan. Ja meditoi paljon normaalia kauemmin, niin että itse ehdin nukahtaa. Aamulla Aussi oli lähtenyt töihin ilman normaaleja hyvästejä. Huoh.

Joskus tuntuu, että Aussi on liian tottunut elämään oman päänsä mukaan. Meillähän oli jo viime syksynä keskustelua aiheesta ”Kaikki miehet haluavat sosiaalisen ja iloisen tyttökaverin, joka saa kaikki rakastumaan itseensä. Ja sinustakin voi tulla tällainen!”.
Jotenkin tänään oon vaan ihmetellyt minkä ihmeen takia Aussi edes haluaa tapailla mua. Mulla ainakin on se perusolettamus, että ihmiset hyväksytään sellaisina kuin ovat.
Että jos haluat tyttökaveriksi yltiösosiaalisen, aina iloisen ja positiivisen, sinussa kiinniroikkuvan naisen, ole hyvä ja mene etsimään. Mä en ole sellainen. Ja mä satun tykkäämään itsestäni. Mä en ole täydellinen, mutta mussa on todella hyviä piirteitä, joita en ikinä vaihtaisi yllä mainittuihin.

Ja mitä parisuhteisiin tulee, mikä helvetin hoppu kaikilla on? Mitä tapahtui rauhassa toiseen tutustumiselle ja deittailulle. Jotenkin outo tilanne, kun vasta pari päivää sitten oltiin molemmat sitä mieltä, että ensin pitää oppia kunnolla tuntemaan toinen ennen kuin voi puhua seurustelusta.

Mulla on muutenkin kuuppa sekaisin kaikesta mitä viimeisen reilun vuoden aikana on tapahtunut. Niin sitten vielä tuntuu, että painostetaan asioihin, joihin en ole vielä valmis. Sitten kun satut olemaan rehellinen, siitä rangaistaan mököttämällä.

Ymmärrän toki tuon halun saada hellyyttä osakseen tavatessa. Kinkkinen tilanne. Jotenkin tuntuu, että meidän suhde, oli se millainen hyvänsä, on vasta syttymässä. Ja jos siihen puhaltaa varovasti, se voi leimahtaa kunnon liekkeihin, mutta liian voimakas henkäys sammuttaa sen tykkänään. Saas nähdä kuka tähän pesään höngäisi ja millä tavalla.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Matkat