Kuka olen?

Hei kaikki, jotka tänne eksytte! 

 

Olen Niina-Maria, mutta minua on aina kutsuttu Ninnuksi – ihan päiväkodista lähtien. Olen melko tuore, kohta kahden kuukauden ikäisen pienen pojan äiti, joten tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja työni on vain olla mahdollisimman hyvä äiti. Olen muuten työskennellyt noin kahdeksan vuoden ajan pankkimaailmassa ja tehnyt silloin tällöin myös mallin töitä. Asun pienen perheeni kanssa Helsingin kantakaupungissa.

Haluan alkuun mainita, että ensimmäiset postaukset tulevat keskittymään enemmän raskauteen liittyviin asiohin ja herkempiä saattaa mun synnytystarina järkyttää.

Eli miehet siellä, teitä ei ehkä kiinnosta nämä ensimmäiset postaukset. 🙂

Aion kyllä myöhemmin keskittyä enemmän muihinkin omiin mielenkiinnon kohteisiini – ja itse jännityksellä odotan, että mitä ne sitten mahtavatkaan olla. 🙂

 

7 RANDOM FAKTAA MINUUN LIITTYEN:

 

1. Olen kotoisin Noormarkusta.

Tietämättömille tiedoksi: Se on pieni kylä Porin kyljessä. Tosi tavallinen, mutta jos eksytte sinne niin siellä on Ahlströmin tosi kaunis ruukkialue, ja kylän merkittävä tapahtuma vuosivuodelta on syyskuussa järjestettävät Noormarkun markkinat. (Innokkaille menijöille tiedoksi markkinat valitettavasti olivat jo kuun alussa) Fun fact: Markkinaviikonloppuina, noina villeinä teinivuosina, vuokrasimme Porin kaupunkijunan kuskin kera, jolla sitten ajelimme pitkin ja poikin kyläraittia juopotellen ja mekastaen. Ja kyllä, arvasit oikein, saimme osaksemme juuri niitä paheksuvia katseita. Toivottavasti tuo markkinajunaperinne on elossa, olen käynyt viimeksi noilla markkinoilla vuonna ehkä 2006?

 

2. Minulla on kaksoisveli ja kaksi isoveljeä.

Jäi barbileikit vähän vähemmälle, mutta muistaisin, että meillä oli koko pihan kokoinen hiekkalaatikko tai talvisin pihan kokoinen lumilinna ja noin 3000 erilaista pikkuautoa. 

 

 
3. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana.
Vanhemmiltani avustukseksi sain pyykinpesukoneen ja imurin. Kaiken muun olen hommannut itse opiskelujen ohessa jopa kolmella työpaikalla. Fun fact: Minut tunnettiin Porissa Sokos Herkun kassatyttönä. Niin no, kuka vielä muistaa ja kuka ei. Ja no ketkä siinä nyt sitten silloin kolmen vuoden aikana asioivatkaan. Joku ehkä muistaa jostain muusta, kuka mistäkin. Mutta jokatapauksessa.
 
4. Minulla oli koko ala-asteen ajan raudat ja puhevika.
Puhevika korjautui suurimmalta osin, kun huomattiin, että kieleni jänne oli liian kireä. Fun fact: Puheviasta ja hammasraudoista huolimatta muistelisin olleeni, astetta vilkkaampana poikatyttönä, poikien suosiossa. Tai ainakin sain heiltä jonkinlaista huomiota, usein sitä negtiivisempaa. Äiti sanoi usein minulle: ”Rakkaudesta ne hevosetkin potkii”.
 
5. Vuonna 2011 silloinen poikaystäväni ilmoitti salaa minut Miss Suomi kilpailuun ja kun casting kutsu napsahti postissa, luulin aluksi sen olevan pilaa.

Itse tilaisuuden haastattelu aiheutti myös silloin hilpeyttä, koska kysymykset pohjautuivat hakemukseeni josta minulla itselläni ei ollut pienintäkään hajua. Olen myöhemmin miettinyt missä sitä tänä päivänä olisi ilman tuota kommellusta. Tänä päivänä minulla kuitenkin on pienen perheen, kodin ja työn lisäksi myös suurin osa ystävistä täällä. Jännästi pienet sattumat voivat vaikuttaa niin suuresti lopputulokseen.

6. En ole laulanut sitten ala-asteen pakollisten musiikkituntien, edes suihkussa. Osallistuin ala-asteella koulun ”tenavatähti”-kilpailuun, koska tykkäsin kovasti esiintyä, tanssia ja laulaa. Kenraaliharjoituksessa koulun juhlasalissa lauloin sitten Päivänsade ja menninkäinen -laulun. Esitykseni jälkeen musiikinopettajani tuli sanomaan minulle, että ”Kilpailussa on yksi osallistuja liikaa ja minun oli jäätävä pois kilpailusta.” Järkytys oli silloin aikamoinen. Nykyisin olen kiitollinen opettajalle, että on säästänyt mun läheiset siltä häpeältä, että olisin joskus osallistunut Idolsin koelauluihin. :D

7. Mulla on noin satatuhatta lempinimeä ja kutsuttaessa tottelen niitä kaikkia. Kerran keskellä kirkasta päivää kävelin Runeberginkadulla Hankenin kohdalla kymmenien Hankenin opiskelijoiden ja Arkadian lukiolaisten keskellä, kun aivan kadun toiselta puolelta liikennevaloissa olevasta autosta poikaystäväni huutaa auton ikkunasta ”Piupiu!”.

Olen huomannut myös, että usein blogin alussa mainitaan, että haluaa alkaa kirjoittamaan omaa blogia, koska on aina tykännyt kirjoittamisesta.  Mä myönnän nyt jo, etten ole kirjoittaja, enkä ole juurikaan koskaan ollut hyvä tuottamaan tekstiä. Koulujuttuihin se on ollut jopa äärettömän tuskallista. Saattaa toki myös johtua siitä, ettei kouluesseiden aiheista ole ollut sanottavaa/oma kohtaista kokemusta niinkuin omasta elämästä on. 

Hauskinta on, että nykyisin mä saatan pyytää mun poikaystävääni vastaamaan mun puolesta viesteihin, jotka vaatii sitä pidempää vastausta. Mä itsehän kuulun niihin ihmisiin, jotka pyrkii vastaamaan whatsupeihin emojeilla. Onkohan niitä ihmisiä muita kuin mä? Että onnea mulle vaan, katsotaan mitä tästä tulee! Nyt kuitenkin huomaan, että minulla on tällä hetkellä kerrottavaa, joten katsotaan mihin tämä kehittyy. Otan tän haasteena. Antakaa siis armoa.

 

Rakkaudella, Ninnu