Miten saimme tietää tavallista leveämmästä hymystä?

Meidän postiluukusta kolahti vähän aikaa sitten kutsu Maxin ensimmäiseen leikkaukseen. Vasta silloin tajusin, että kyllä Maxin vauvavuosi on hieman muita vauvoja erilaisempi. Kuten kerroin aiemmin meidän vauva-arjesta postauksessani ”Miten meidän arki on sujunut?”, meillä on ollut ihan samanlaista lapsiperheen arkea kuin muillakin halkiosta huolimatta. Ei ole jotenkaan edes tarvinnut miettiä koko halkiota.

Max nukkuu useimmiten kahdeksan tunnin yhtä jaksoissa yöunia, kierähtää selältä mahalleen, tarttuu esineisiin, vie niitä suuhun ja viskoo. Kuolaa ja kakkailee. Hän myös huutaa, kiljahtelee, itkee, nauraa ja jokeltelee. Uskomatonta. että hän täytti perjantaina jo neljä kuukautta! 

img_0026.jpg

Voisin sanoa, että Max on helppo vauva. Hän ei ole ollut kipeäkään vielä kertaakaan. Ehkä ongelmien määrä on aina vakio, mihin ikinä sitten sattuvatkin liittymään. Meillä nyt sattuu olemaan edessä useampia leikkauksia Maxin elämän polulla aikuisuuteen. Kerron niistä lisää myöhemmin.

Mä halusin vielä kirjoittaa siitä kun meidän pojan halkio todettiin rakenneultrassa. Se oli melko erikoinen kokemus.

Juho oli tullut Oslosta varta vasten keskellä viikkoa rakenneultraa varten kotiin. Hän oli siis tuolloin vielä töissä Oslossa arkipäivät ja asui siis siellä viikot. Viikonloppuisin lenneltiin vuorotellen toistemme luo. Juho oli aamun Suomen toimistolla ja hänen työkaverinsa oli tokaissut, että onpa teillä jännät painat, kun rakenneultrassa lasketaan onko vauvalla kymmenen sormea ja muita juttuja. Naureskelimme yhdessä ennen ultraa odotustilassa, että ei kyllä jännitä yhtään, mehän mennään vaan katsomaan, että kumpi sieltä on tulossa, tyttö vai poika! 

Kuvateksti:Pientä mahaa oli helppo piilotella talvivaatteiden alle. Kuvia Norja viikonlopuilta maaliskuussa. Huomaa kyllä, että viihtyi vaan tietyissä mukavissa vaatteissa 😀

img_0025.jpg

 

Olimme erittäin iloisin mielin ja odotusta täynnä niinkuin varmasti kaikki vanhemmat tuona samaisena hetkenä. Juho oli ollut alusta saakka aivan varma, että poikavauva sieltä on tulossa. Ultrassa vauvamme oli ehditty tsekkaamaan päästä varpaisiin, että kaikki on kunnossa.  Hymyilimme leveästi onnellisina.

Lopuksi koitettiin vielä saada vauvaa ottamaan peukkua pois suusta, jotta näkisimme kasvot. ”Täällä näyttäisi olevan tälläinen huulihalkio. Soitan ja pyydän vielä lääkäriä katsomaan.”, sanoi hoitaja. Lääkäri tuli ja vahvisti samaa. Hoitaja lohdutti, että se on pikku juttu ja saadaan korjattua. Oltiin kumpikin ihan huuli pyöreänä kunnes aloin kyynelehtimään. Tajusin vasta siinä hetkessä, että JOTAKIN on vialla. Hoitaja tottakai yritti lohduttaa ja kertoo hieman enemmän huulihalkiosta. Hän oli jo laittamassa ultrauslaitetta pois. ”Noh saadaanko me tietää kumpi sieltä on tulossa?”, huikkaa Juho vierestäni. Hoitaja havahtuu kysymykseen aiemmin vallinneen hiljaisuuden ja nyyhkimiseni tieltä ja kysyy, että halutaanko me tietää ja katsoo minuun kysyvästi. Nyökkäsin hyväksyvästi. ”Kyllä täältä poika on tulossa, ei jää epäselväksi”, ja osoittaa ultran kuvaruutua. Juho oli oikeassa. Poika! 

Hoitaja myös varasi meille ajan tarkempaan 4D-ultraan sikiötutkimuskeskukseen ja kertoi, että siellä selviää enemmän. Aika meni viikon päähän. Olin aika tolaltani ja otimme taksin kotiin julkisten sijasta. Soitin äidilleni ja itkin. Käsittelimme Juhon kanssa asiaa seuraavat päivät ja totesimme, että niin kovin paljon pahempiakin juttuja on olemassa. Vanhempamme olivat yllättyneitä kuinka hyvin suhtauduimme asiaan. Teimme tutkimusta huulihalkioista. Löysin myös lehtijutun Tomi Björkin lapsesta ja muutamia muita artikkeleita. Odottelimme uutta ultraa innolla ja mielenkiinnolla.

Sikiötutkimuskeskuksessa ei selvinnyt sen enempää, koska Max oli koko raskausajan mahassa niin liikkuvaa sorttia. Kasvoja ei saatu kuviin, eikä lääkärillä ollut aikaa odotella. Lohduttivat kuitenkin, että vauva näyttää ihan terveeltä ja tuollainen on pikku juttu verrattuna kaikkeen muuhun. Passittivat meidät kuitenkin perinnöllisyyslääkärin juttusille. 

Siellä tämä otti esiin seinäharkon kokoisen kirjan, jossa esiteltiin erilaisia kromosomipoikkeavuuksia. Puhui meille kiireestä tehdä lapsivesipunktio, jos halutaan tehdä raskaudenkeskeytys. Kelatkaa raskaudenkeskeytys!! Mä olin aivan hämilläni. Edellisessä huoneessa vauva oli terve ja nyt tämä lääkäri puhuu raskaudenkeskeytyksestä. 

Me katseltiin Juhon kanssa toisimme ja huomasin naureskelevani. Teen niin joskus hermostuneena. Tuntui, että tuo lääkäri halusi oikein painostaa meitä ottamaan punktion ja kertasi vielä uudelleen poikkeavuuksia. Mä voin rehellisesti sanoa, etten ymmärtänyt yhtään mistä oli kyse. Mä en ymmärtänyt niitä poikkeavuuksia, enkä sitä miten ne liittyisi meihin. Ehkä se lääkäri sai mut pienoiseen shokkitilaan. Joka tapauksessa kieltäydyttiin jyrkästi tuosta lapsivesipunktiosta. Mä olin ihan varma, että se pieni keskenmenonriski toteutuisi meillä, jos muutenkin puhuttiin pienistä todennäköisyyksistä saada halkio. Kysyin, etteikö sitä testiä voisi tehdä myöhemmillä raskausviikoilla tai vauvan synnyttyä, jos hän niin kovasti niitä kromosomijuttua haluasi selvitellä. Ei kuulemma. Aika merkillistä. Sillä ei kuulemma olisi väliä enää silloin. Miksi sillä siis oli väiä nyt? Vieläkään en ymmärrä.

Kaiken tuon jälkeen hän lopulta ehdotti minusta verikokeena otettavaa NIPT-testiä. Tutkimuksen tulos kertoo ilman sikiöön kajoavaa näytteenottoa riskin tavallisimmille kromosomihäiriöille, trisomioille, ja haluttaessa myös sikiön sukupuolen. Tämän testin tuloksen myötä ei kuitenkaan voida tehdä raskaudenkeskestystä. Taas tuo sana! Mua ärsytti. Ajattelin, etten mä en missään nimessä tekisi mitään tälle vatsassani alituiseen liikkuvalle lapselle. Ihan kauhea ajatus, raskausviikolla 21+5. Vauvalla oli hikkaa ja tunsin kun se säikähti kovia ääniä vatsassani. 

Kuvateksti:Ensimmäinen mahakuva viikolla 23. Haha, en saa sitä tähän oikein päin millään 😀

fullsizeoutput_548e.jpeg

Kiitos tuon perinnöllisyyslääkärin näin karmeita unia seuraavan viikon ajan. Toki näin noita unia aina silloin tällöin myös raskauden loppuun saakka, kun alitajuntani työsti asiaa. Oli iso helpotus kun sain puhelun töihin testin tuloksesta. Annoin myös palautetta samassa puhelussa tuosta pelottelusta ja painostuksesta. En tiedä mikä tällä lääkärillä oli päällimmäisenä ajatuksena ja motiivina. Halutaanko vanhemmat painostaa lapsivesipunktioon vai oliko hän kokematon tuollaisiin keskusteluihin? Kyllähän he ainoastaan yrittävät auttaa, mutta sitä tuppaa raskaana ollessa olemaan niin herkillä, että painui jotenkin niin syvälle mieleen. 

 

Jäämme jännityksellä odottelemaan reilu viikon päästä olevaa leikkausta. Toivotaan, että kaikki menee hienosti ja pääsen tänne myöhemmin jakamaan positiviisia muistoja:) 

 

Rakkaudella, Ninnu

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *