pari sotkuista ajatusta säästämisestä ja poisheittämisestä

Sitä mukaa kun aloitin alkuvuodesta kantamaan omaisuuttani ulos asunnostani, olen alkanut suhtautumaan hyvin epäluuloisesti uusien tavaroiden hankkimiseen. En samantien, mutta vähitellen. Tein vielä keväällä pöllön ostoksen kenkäkaupan alehyllyille eksyessäni – kolme paria kenkiä, joista kahdet olivat lähestulkoon turhanpäiväiset – mutta se on tainnut olla ainut kunnon hutiostos vuonna 2013.

Olen aina halunnut olla säästeliäs, siinä onnistumatta. En vain koskaan ole uhrannut sille muuta kuin ajatusta, varsinaiset teot ovat jääneet taka-alalle. Kyllä minullakin olisi ollut mahdollisuus kuukausien reppureissuun tropiikissa, jos olisin tehnyt muutamia harkitumpia valintoja talousasioissani. Olen aika pahoillani tästä epäonnistumisesta, sillä tämän maan rajojen ulkopuolella koen usein sellaista vapauden tunnetta, jota on vaikea muuten saavuttaa… ja se on siksi niin kovin tavoiteltava tila. Mutta lähes samaan tilaan on mahdollista päästä, kun saa hävitettyä turhat roippeet omasta elinympäristöstään. Neljä jätesäkillistä sopimattomia vaatteita, laukkuja, kenkiä ja huiveja punnerrettiin keltaiseen uffisäiliöön hieman puuskuttaen, mutta olipa kevyt olo kävellä takaisin kotiin 🙂 parikymmentä kiloa kirjallisuutta löysi uuden kodin ja tällä hetkellä voin pinota kirjahyllyni sisällön kenkälaatikkoon – ja nostaa sen yhdellä kädellä. Lähemmäs sadan kirjan rivistä on tiivistetty TOP-10 eikä noidenkaan menetys vaikkapa äkillisessä tulitikkuleikeissä enää vetäisi vaisuksi.

Kun materia alkoi huveta uusiin koteihin, kierrätyskeskuksiin, lahjoitettavaksi, syttyi samaan aikaan taloudellinen säästöliekki. Imuri hajosi – en osta uutta! Uhallakaan! Rikkaharja + lapio ja moppi ovat lyömätön yhdistelmä ylläpitämään yksiön lattioiden siisteystilaa. Televisiosta luovuin, kun se oli sitä mallia, jota ei jaksanut enää yksi nainen nostaa. Uutta en osta, nousee karvat pystyyn ajatuksesta sijoittaa satasia (jotkut laittavat tuhansia, herranjestas) töllöön. Monesti on uteliaana kysytty, että olenko niin tiedostavainen ja periaatteen nainen, että en katsele televisiota. Ei, en vaan raaski sijoittaa. Voisinpa tuollaisen seinääni iskeä, jos joku toisi kotiovelle. Onneksi ilman pärjää vallan mainiosti.

Turhamainen puoleni oli pitkään tabu, jota ei kannattanut tulla törkkimään. Meikit, vaatteet, kengät, laukut, sisustus.. kröhöm. Aika lujaa mentiin. Ehkä minua nykyään vaivaa joku ”tää on menetetty peli” fiilis, mutta kyllä on meikkipussi pienentynyt suhteessa lisääntyneen ikälukuun. Aiemmin siellä oli ihan kaikki mitä nyt nainen voisi ikinä tarvita kasvojensa alueelle. Tänä päivänä löytyy meikkivoide, kulmakynä ja ripsari – extrabonuksena luomiväri ja rajauskynä. En ole vielä toistaiseksi havainnut, että asemani työmarkkinoilla olisi verrattain huonompi nyt, kun käytän aamulla peilin edessä aikaa sen viisi minuuttia, aiemman viidentoista sijaan. Hajuvesiä ei tarvitse olla neljäätoista, vaan yksi riittää – käytetään se loppuun ja ostetaan sitten joku uusi. Eipä tarvitse miettiä että miltä mun pitäis tuoksua tänään??

Joskus oli tarve pukeutua älyttömän persoonallisesti ja ihmeellisesti ja olla todella jotenkin erossa massasta. Nykyään en vain jaksa ajatella asiaa sen enempää. Olen sitä mieltä, että jokaisella täytyy olla tietty määrä vaatteita, joten samalla vaivalla kannattaa ostaa sellaisia, joista tykkää ja jotka vielä hyvällä tuurilla sopii omaan kroppaan kohtalaisen hyvin. Mutta jos innostuu jostain rievusta ja alkaa pusertamaan sovituskopissa itkua, että tää on ihan liian persoonaton, niin suosittelen painavaa avokämmentä poskelle. Tarvittaessa toistetaan x määrä. Kyllä se siitä.

Intoilen ajatuksesta todella minimalistisesta vaatekaapista, mutta siihen on vielä matkaa. Ehdoton ihanne olisi vaaterekki, jossa olisi kaikki omistamani kuteet – ja kaikki sopisivat yhteen toinen toisensa kanssa. Voi sitä elämän helppoutta! Laitanko jalkaani nämä farkut vai nämä suorat housut? Puenko päälleni kauluspaidan, rennon t-paidan vai silkkipuseron? Päälle bleiseri tai neuletakki? Ja siinä ne vaihtoehdot sitten melkein olisikin. Jos kaikki vaatekappaleet olisivat rakkaita, ihania ja supertyylikkäitä päälle puettuna, voisi elämänlaatu kohentua noin keskimäärin kolmasosan. Väitän, että itselleni pahaa oloa aiheuttaviin asioihin lukeutuu niin usein väärät vaatteet ja niistä juontuvat ahdistuskohtaukset, että jonkinlainen korjausliike olisi väistämätöntä saada tehtyä. Mielellään hyvin nopeasti.

Tiivistelmä: Olen innoissani vähenevästä tavarasta, ja haluan keskittyä määrän sijasta laatuun. Rahaakin voisi säästyä siinä sivussa, jotta mahdollisuuteni löytää itseni toisesta maasta kasvaisi realistisiin lukemiin. Minulla on nykyään tosi harvoin poskipunaa, mutta onneksi punastun aika helposti.