Fallen Princesses, tai: He elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka?
Oletteko jo nähneet Fallen Princesses-valokuvasarjan? Dina Goldsteinin vuonna 2009 valmistunut projekti alkoi levitä netissä kulovalkean lailla pari kuukautta sitten, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan – minä en nimittäin ollut törmännyt kuviin koskaan ennen, mutta riemastuin niistä ihan suunnattomasti. Tutut prinsessasaduthan loppuvat aina julistukseen siitä miten pääpari elää elämänsä onnellisina loppuun saakka. Mutta olisikohan asia todellisuudessa ihan näin? Goldstein ei selvästikään ole sitä mieltä.
Goldsteinin visiossa Lumikilla on kädet täynnä kakaroita ja hurmaava prinssi on muuttunut kaljaa kittaavaksi telkkarintuijottajaksi. Ariel puolestaan on akvaariossa, Jasmine tarttunut aseeseen ja Bellelle muodostunut pakkomielle plastiikkakirurgiaan. Prinsessoja ei siis kohdella tässä kuvitelmassa kovin helläkätisesti, mutta kenties juuri pidän kuvista niin paljon. Goldsteinin tapaan minäkin nimittäin suhtaudun onnellisiin loppuihin kovin epäilevästi. Sadut kun kertovat vain siitä helposta osasta, rakastumisesta. Todella haastava osuus alkaa vasta lopputekstien jo pyörittyä, sitten kun rakastetun kanssa tulisi todella elää. Ja entäpä sitten muu maailma siinä ympärillä? Tulisiko meidän kenties lakata keskittymästä kumppanin etsintään ja miettiä sen sijaan enemmän kaikkea sitä mitä ympärillämme tapahtuu?
”Fallen Princesses series was born out of deep personal pain, when she raged against the “happily ever after” motif we are spoon fed since childhood”, Goldsteinin nettisivuilla kerrotaan. ”The series created metaphor out of the myths of fairy tales, forcing the viewer to contemplate real life: failed dreams, pollution and ocean degradation, war, obesity, the extinction of indigenous cultures, cancer and the fallacy of chasing eternal youth. By embracing the textures and colors created by Walt Disney, which built a multi-billion dollar empire exploiting these fairy tales, Fallen Princesses exposed the consumerism that has negated the morality of these ancient parables. It also begged the question, “how do we define the concept of ‘good’ and how do we live a ‘good’ life?”
Tekee mieli taputtaa. Goldstein tarjoilee satujen todellisuudesta vieraantuneelle maailman aimo annoksen tiukkaa todellisuutta. Se todellisuus ei välttämättä tule hattaraväreissä eikä ole aina kaunis, mutta juuri siksi se on ehdottomasti ajattelemisen arvoinen.
Psst! Prinsessoista aiemmin kirjoitettua:
Päivä prinsessana, tai: Piirroselokuvien epäilyttävä naiskuva
She said it, tai: Miksi prinsessat ovat perseestä
Kuva: dinagolstein.com