Feministin uudenvuodenlupaukset: Puutun seksismiin ja luen naisten kirjoittamia kirjoja

No Sex and the City

En ole tehnyt uudenvuodenlupauksia vuosikausiin, mutta Laura Batesin The Guardianissa ilmestynyt What are your feminist resolutions for 2016?-artikkeli sai minut juuri tekemään poikkeuksen tähän sääntöön. Sen sijaan, että lupailisimme vihermehudieettiä, kuntosalille muuttamista, uralla raketin lailla etenemistä ja koko kämpän perusteellista siivoamista päivittäin, Bates ehdottaa, että tekisimme tänä vuonna feministisiä uudenvuodenlupauksia - sellaisia, joilla ei pyritä parantamaan ainoastaan omaa itseä vaan myös ympäristöä ja ehkä peräti maailmaa.

Kyseessä on kerrassaan kannatettava idea, ja Batesin teksti sai minut välittömästi kyhäämäämn omat feministiset uudenvuodenlupaukseni. Ne tulevat tässä:

1. Puutun seksismiin ympärilläni.

Seksismiä on kaikkialla ympärillämme niin paljon, että sen alle on hetkittäin ihan uupua. Usein on helpompaa vaieta ja ohittaa moinen olankohautuksella, sillä asiaan puuttuminen johtaa usein valtavaan vitutukseen ja voimattomaan raivoon - ja joskus jopa väkivallan uhkaan, kuten meistä valitettavan monet ovat saaneet todeta kehdatessaan olla naisia ja feministejä internetissä. Tästä huolimatta lupaan, että pyrin tänä vuonna parhaani mukaan puuttumaan seksismiin siihen törmätessäni.

Kun kuulen jonkun kertovan seksistisen vitsin, puutun asiaan ja selitän, miksi kyseinen "läppä" on loukkaavaa eikä lainkaan hauskaa. Kun näen sekstististen rakenteiden vaikuttavan tosielämässä tai vaikka edellämainitussa telkkariviihteessä, huomautan asiasta ääneen ja näin teen ongelmaa näkyväksi. Kun joku huutelee kadulla seksistisiä huomautuksia ohikulkeville naisille, menen väliin. Kun huomaan omassa elämässäni lankeavani sukupuolistereotyyppisiin rakennelmiin ja siksi esimerkiksi olettavani kumppanini automaattisesti hoitavan asian X vain sukupuolensa vuoksi, teen parhaani bongatakseni ongelman ja muuttaakseni käytöstäni. Kun huomaan epäkohtia maailmassa, koetan myös blogata niistä ja siten omalta osaltani levittää sanaa, silloinkin kun aihe on vaikea ja siitä järkevästi kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta.

Kyse ei ole siitä, että aina olisi pakko pitää palopuheita ja heristää nyrkkiä, mutta mielestäni on tärkeää pyrkiä parhaansa mukaan levittämään tietoisuutta seksismistä ja siitä, miten laajalti se meidän kaikkien elämään vaikuttaa. Kiinnittää huomiota. Sanoa ääneen. Näyttää, että kyseessä ei ole ainoa mahdollinen tapa olla ja elää. Ja siksi minä aion tänä vuonna tehdä parhaani puuttuakseni seksismiin.

2. Kiinnitän huomiota viihteen naiskuvaan ja siihen, millaisia teoksia tuen.

Alan olla kerrassaan kypsä siihen, miten suuri osa naisten rooleista esimerkiksi tv-sarjoissa ja elokuvissa on edelleen todella kapeasti rajattuja: siinä missä miehet ovat päähenkilöitä ja sankareita, naiset tapaavat olla enimmäkseen äitejä ja prostituoituja. Miesten hahmoilla on usein myös lupa olla monitahoisempia ongelmineen, menneisyyksineen, hyvine ja huonoine puolineen, kun taas moni naishahmo jää yksiulotteiseksi. Niinpä aion alkaa kiinnittää enemmän huomiota kuluttamani viihteen naiskuvaan ja ennen kaikkea äänestää kulutuskäyttäytymiselläni: jos elokuvan naishahmoista ei löydy sävyn sävyä, vaihdan elokuvaa. Jos suurin osa sarjassa esiintyvästä seksistä on raiskauksia, en enää katso sarjaa. Sama pätee myös tietokonepeleihin, joiden maailmassa naiset ovat törkeän aliedustettuja niin pelien hahmoina kuin pelien tekijöinäkin. Vuonna 2016 minä aion vaatia viihdettä, jossa naiset esitetään yksilöinä ja todentuntuisina ihmisinä.

Sama pätee myös naisiin nin viihteen kuin taiteenkin tekijöinä. Yksi Batesin artikkelissaan mainitsemista esimerkkilupauksista on lukea tänä vuonna enemmän naisten kirjoittamia kirjoja, sillä monien muiden alojen tapaan myös kirja-ala kärsii edelleen seksismistä: miesten kirjoittamia kirjoja arvioidaan enemmän, naisista kertovat kirjat eivät voita kirjallisuuspalkintoja (enemmistö voittajateoksista on myös miesten kirjoittamia, ja naispuolisten kirjoittajien voittaessa heidän teoksensa tapaavat kertoa miehistä), ja kirjallisuusagentit vastaavat huomattavasti useammin miespuoliselle kuin naispuoliselle kirjailijalle - myös silloin, kun heidän luettavakseen on lähetetty tismalleen sama teksti, eri nimellä varustettuna vain. Tänä vuonna pyrin siis lukemaan sekä enemmän naisten kirjoittamia kirjoja että kirjoja, jotka kertovat naisista.

3. En hauku itseäni enkä etenkään ulkonäköäni.

Olen viimeisten kuukausien aikana havainnut, että tapanani on usein olla todella ilkeä itselleni. Kun kohdalle osuu oikein huono päivä ja koen epäonnistuneeni työssäni/parisuhteessani/elämässäni, alan sättiä itseäni - äänettömästi, mutta sitäkin inhottavammin. Saatan yhtäkkiä havahtua siihen, että olen jo kymmenen minuutin ajan toistellut kuin jonkinlaisena mantrana olevani huono ihminen, tyhmä, ruma, paksu ja kaikinpuolin vastenmielinen. Usein tämä sättiminen liittyy nimenomaan ulkonäköön ja tuntuu kerralla kaivavan esille jokaikisen epävarmuuden, joka epärealististen kauneusihanteiden keskellä kasvaneella ihmisellä suinkaan saattaa olla.

Tällainen negatiivisten tunteiden kääntäminen omaa itseä kohtaan lienee varsin tyypillistä monille naisille, jotka ovat kasvaneet kiltin kympin tytön ihanteen alla. Lisäksi etenkin ulkonäköön keskittyvä sättiminen kertoo siitä, miten kertakaikkisen kokonaisvaltaisesti olemme sisäistäneet hyväksyttävää naiseutta koskevat normit ja kauneusihanteet - ajatuksen siitä, että naiselle tärkeintä on olla viehättävä, ja että pahin mahdollinen tapa haukkua naista on nimenomaan keskittyä mollaamaan tämän ulkonäköä ja painoa. Lienee sanomattakin selvää, että tällainen toiminta vaikuttaa niin itsetuntoon kuin yleisfiilikseenkin todella negatiivisesti, ei lainkaan auta meitä pitämään itsestämme, ja on vielä lisäksi kertakaikkisen naisvihamielistä toimintaa.

Niinpä ensimmäinen feministinen uudenvuodenlupaukseni on tämä: yritän parhaani mukaan lopettaa itseni haukkumisen. Jos huomaan sortuvani moiseen, koetan lopettaa ja muuttaa käynnissä olevan palautekeskustelun hitusen rakentavammaksi - pohtia tarpeen vaatiessa vaikka ääneen, että mikä on mennyt pieleen ja miten asia voitaisiin saada korjattua. Missään nimessä en salli itseni enää haukkua ulkonäköäni ja kroppaani ja siten yhdistää ulkonäköäni arvooni ihmisenä. Sille on kertakaikkiaan tultava loppu.

 

Tykkäätkö feministisen uudenvuodenlupauksen ajatuksesta, mutta et tiedä mitä lupaisit? Inspiraatiota voi hakea esimerkiksi Bustlen 11 Feminist New Year's Resolutions To Make 2016 The Year of Girl Power -jutusta, OffBeat Home & Life-blogin erityisesti positiivista suhtautumista omaan kehoon painottavalta 25 body-positive and feminist New Year's resolutions -listalta, tai SheWired-saitin listasta nimeltä Feminist New Year's Resolutions (That Don't Involve Another Crash Diet).

 

Miltä ajatus feministisistä uudenvuodenlupauksista kuulostaa? Jos innostuit ja haluat lähteä mukaan, jaa omat lupauksesi tai linkki omaan bloggaukseesi aiheesta kommenttiboksissa!

Kommentit

ReettaM
Harharetkiä

Peukku näille lupauksille! Hieno idea ajatella uudenvuodenlupauksia vähän isommassakin kuvassa, kuin "stressaan vähemmän" tai "käyn salilla". 

On tosi kipeää huomata, että vaikka puheissaan peräänkuuluttaa monenlaisten kehojen kauneutta ja harmittelee naisten taipumusta vähätellä saavutuksiaan, syyllistyy siihen omalla kohdallaan jatkuvasti. Varsinkin stressaantuneena se itseinho jostain aina kumpuaa esiin. Vaikeaa seistä omien sanojensa takana, kun itse osoittaa itselleen pahempaa kritiikkiä kuin mikään mainosmedia tai "patriarkaatti". Kiitos, että muistutit sen kitkemisen tärkeydestä.

Jemina
No Sex and the City

Kiitos kommentistasi! Veikkaan, että todella monet tietävät nämä fiilikset, sillä feministien kohdalla tämä ulkonäköasia onk usein varsinainen kaksiteräinen miekka - sitä on oikein hyvin perillä siitä, miten sairaita markkinavoimien laatimat kauneusihanteet ovat... ja silti huomaa niiden vaikuttavan omaan ajatteluun. Tästä seuraa sitten usein jonkinlainen tupla-annos itseinhoa, kun sitä kokee olevansa heikko ja tyhmä ollessaan kykenemätön vastustamaan moista aivopesua, ja samanaikaisesti jotenkin huono kun epäonnistuu ns. oikeanlaisessa naiseudessa ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että kieltäytyy kategorisesti edes yrittämästä. Ja noidankehä on valmis.

Itse tunnen esimerkiksi monta monituista feministiä, jotka ovat kärsineet syömishäiriöistä, mutta joiden on ollut kenties vielä normaaliakin vaikeampaa hakea itselleen apua, niin pahasti he ovat sairauttaan nimenomaan feministeinä hävenneet. Aihe on siis todella hankala ja tuottaa vaikeuksia monelle - jonkin asian tiedostaminen kun ei valitettavasti tee meistä immuuneja ympäristömme vaikutteille. Mutta toivon, että kiinnittämällä asiaan huomiota ja siitä keskustelemalla voimme vähitellen vapautua näistäkin kahleista. Toisiamme tukien ja silleen.

Tulen kirjoittamaan aiheesta varmasti vielä lisääkin - ehkä sinäkin? Ja toivottavasti olemme kaikki vähän armollisempia itsellemme tänä vuonna, kasvamme taas vähän voimakkaammiksi. <3

ReettaM
Harharetkiä

Tunnistan tuon, ehdottomasti! On todella ikävää, että naisten vapauttamista yhteiskunnan kahleista (olipa nyt dramaattinen ilmaisu, mutta menköön :D) varten syntynyt liike voi olla myös syyllisyyden ja epäonnistunisen tunteita lisäävä tekijä, sen sijaan, että siitä saisi jotain emansipatorista voimaa kamppailla normeja vastaan. Syömishäiriöihin liittyy niin paljon muutakin stigmaa; ne mielletään vain "turhamaisten ihmisten sairauksiksi", tai kumpuaviksi juuri nimen omaan ulkonäkönormeista ja laihuuden ihannoinnista, vaikka usein taustalla on paljon muutakin. 

Mutta ehdoton kyllä aiheesta kirjoittamiselle ja ryhmätuelle! Siitä kaikki hyvä lähtee. Täytyykin muistaa kehua paitsi itseään, myös muita. Otan tämän itsekin tän vuoden ohjaavaksi periaatteeksi ja jään innolla odottamaan, mitä kirjoitat aiheesta jatkossa! :)

Syöpää (Ei varmistettu)

Toisin sanoen näissä lupauksissa haluat kontrolloida, syrjiä ja ahdistella toisia ihmisiä ja heidän töitä, koska he eivät ole omaksuneet naiset-uhreja-kaikki-on-muitten-vika-miehil-on-paremmin ideologiaasi, kamppailla itseinhoasi vastaan tekemättä mitään ja syyttävän yhteiskuntaa siitä ja sulkea korvasi kritiikiltä.

Ihailtavaa.

Vi (Ei varmistettu)

Moi! Ja kiitos hyvästä blogista!

Liittyen menneiden päivien uutisointiin, minua kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi Vaarasen kommenteista ja koko "kohusta" sen ympärillä. Itseasiassa, jos voin esittää toivomuksen, aihe voisi ansaita ihan oman blogikirjoituksensa.

Suoraan sanottuna nimittäin olen todella pöyristynyt Vaarasen kommenteista; näen, että Vaaranen on uransa aikana päässyt todistamaan, kuinka naisten oma ääni on alkanut kuulumaan, ja tulkinnut sen negatiivisena.

Jemina
No Sex and the City

Moi, ja suurkiitokset!

Tämä Vaaras-keissi on vähän sellainen, että sitä liikaa ajatellessa on meinannut poksahtaa verisuoni päästä... Olen kovasti yrittänyt miettiä, mitä järkevää siitä kirjoittaisi, mutta tekee mieli vain hakata otsaluuta näppistä vasten. Teen parhaani kasatakseni raivoni ja saadakseni aikaan jonkinlaisen suht järjellisen kirjoituksen aiheesta (itse olen nimittäin myös ehdottoman pöyristynyt), mutta en valitettavasti voi luvata mitään, niin paljon tuollainen paska vituttaa ja myös surettaa. Mutta huomasithan jo, että esim. Bluestocking- ja Sivulauseita-blogeissa kirjoitettiin asiasta? Samoin Emmi Nuorgam kommentoi aihetta omassa blogissaan - onneksi muut siis osaavat ja jaksavat jatkaa silloinkin, kun meikältä loppuu resurssit kesken.

Ilargia (Ei varmistettu)

Kiitos kiinnostavasta ideasta! En kanssa oikeen ole harrastanut uuden vuoden lupauksia, mutta koska muutenkin haluaisin taas ryhdistäytyä ja kaivaa jostain esiin lukemisen ilon, niin voisin lähteä mukaan tuohon ”luen enemmän naisten kirjoittamia kirjoja” -haasteeseen. Varsinkin, kun jotenkin kummasti omastakin kirjahyllystä tuntuu kehittyneen aika miesvaltainen…:P

Vielä tarkemmin voisin ottaa haasteeksi Naomi Kleinin teoksen ”Tämä muuttaa kaiken - Kapitalismi vs. ilmasto”, koska se olisi myös ammatillisesti hyvää luettavaa.
Jos joku muukin pohtii, mitä lukisi, niin heitän jakoon muutaman naiskirjailijan teoksen, joista itse olen tykännyt :)

Ahmatova, Anna: Valitut runot
Brontë, Anne: Wildfell Hallin asukas
Brontë, Emily: Humiseva harju
Heinämää, Anna: Marian kirja
Hunter, Aislin: Mitä meille jäi
Jansson, Tove: Kuvanveistäjän tytär; Kesäkirja; Kunniallinen petkuttaja (erityisen hyvää talvilukemista!)
Mernissi, Fatima: Unelma vapaudesta - Lapsuuteni haaremissa.
Mistral, Gabriela: Todas ibamos a ser reinas (Mistral oli ensimmäinen latinalaisamerikkalainen kirjailija, joka palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla, mutta valitettavasti en oo löytänyt yhtään suomennettua kokoelmaa hänen runoistaan.)
Sjögren, Vivi-Ann: Andalusian karkea suola; Saharan aamut ja illat
Svensson, Helen (toim.): Toven matkassa - Muistoja Tove Janssonista
Westin, Boel: Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä

Jokerina vielä kolme näytelmää, joissa on vahva naisnäkökulma, vaikka kirjoittaja on mies:
García Lorca, Federico: Veren häät; Yerma; Bernarda Alban talo
Erityisesti viimeisessä näytelmässä (jossa ei ole yhtään miesroolia) minusta on kiinnostavaa, miten naisten rooli naisia alistavien rakenteiden ylläpitäjinä nousee esiin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan tyhmät miehet. En leiki niitten kanssa.

Vapaaherratar (Ei varmistettu)

Kenekään ei ole pakko pukeutua melkein läpinäkyviin alusvaatteisiin ulos mennessään.
Ei ylimeikata filmausta varten tai kulkea vasiten liehittelemässä toista sukupuolta.
Oma päätös ja sen seuraukset.
Markkinointi vääristää ja luo naisille miesten laatimat muka unelmaihanteet, jouden mukaan ol
et hyväksytty.
Niin mihin? Miellyttämään muitako?
Hyvin hoidettu nainen, kunto, paino ja terveet elämäntavat ylipäätään vaikuttaa ulkonäköönkin paljon.
Ei tarvita kikkakolmosia ollakseen hyvän näköinen ja pukeutua voi kunnon vaatteisiin, eikä riepuihin.
Jos parinhaku kiinnostaa niin taatusti em. kysyntää riittää.
Yksin ja feministinäkin elämänsä vou vallan mainiosti elää kauneutta unohtamatta.
Yksin naisena pystyy hyvin asumaan Ok-talossakin ilman miestä.
Se on kerrassaan ihanaa ja parasta osaamisenkin vapautta ja aina välillä oppii tekemään yhtä sun toista tarvitessa. Ostomiesapuja saa rahalla vaikeimpiin raskaampiin töihinkin nykyään jo hyvin.
Kenenkään jalkarätiksi tai sängyn lämmittäjäksi ei tarvitse kenenkään alkaa.
Sekin on oma valinta.

Kommentoi