Lukijan kysymys: Etäsuhteesta avoin suhde?

No Sex and the City

Uuden lukuvuoden myötä blogi ja minä pyrimme molemmat palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen - ja teemme sen esitellen samalla uuden juttusarjan! Te lukijat kysytte minulta säännöllisesti mielipidettäni mitä mielenkiintoisempiin asioihin, ja olen usein harmitellut sitä miten vastaukset hautautuvat kommenttiketjujen hännille eivätkä enää tavoita teistä suurinta osaa ja inspiroi uusia keskusteluja. Niinpä postaan tästä lähtien säännöllisesti kysymyksiänne sekä niihin liittyviä ajatuksiani ihan omana sarjanaan. Ensimmäisenä vuorossa on nimimerkki Helioksen jokin aika sitten esittämä kysymys, joka koskee etäsuhdetta ja sitä, kannattaisiko sellaisesta tehdä myös avoin suhde.

Moi Jemina ja muut!

Millaisia ajatuksia herättää suhteen muuttaminen avoimeksi etäsuhteen ajaksi? Meillä on mahdollisesti tiedossa fyysistä välimatkaa talvella/keväällä, ja olen pohtinut kysymystä melko paljon. Toisaalta ajattelen, että tilannehan on tuolloin käytännössä sama kuin sinkkuna - eli muiden kanssa paneskeleminen ei ole toiselta millään tavalla pois, ja että omaa seksuaalisuuttaan ei ole järkevää kahlita. Toisaalta kyllä ymmärrän myös mustasukkaisuuden, joka etenkin etänä saattaa kasvaa järkyttäviin mittasuhteisiin. Ja taas toisaalta: samankaltaista mustasukkaisuutta voi kuitenkin herätä myös entisistä kumppaneista, mutta tuskin kovinkaan moni sinkku haluaa rajoittaa omaa seksuaalisuuttaan mahdollisen tulevan pysyvän kumppanin vuoksi. Mitä mieltä olette?

Jotta ette jäisi vain yhden mielipiteen varaan, myös blogia usein innokkaasti seuraava ja sen lukijoihin varsin kiintynyt Hyvä Mies™ tuli valjastettua mukaan kertomaan oma kantansa kysymykseen. Tämän vastaus löytyy omani alapuolelta (käännös ja kielelliset kömpelyydet ovat minun kontollani, sillä alkuperäinen vastaus on kirjoitettu englanniksi).

 

Jemina: Ihan ensin kiitos kysymyksestäsi! Se on meinaan todella kiinnostava ja varmasti sellainen, jota monet ovat tulleet pohtineeksi. Ymmärrän täysin, miksi monet ajattelevat etäsuhteen olevan hyvä aika muuttaa suhde myös avoimeksi: moni meistä haluaa seksiä myös silloin kun kumppani on kaukana. Mutta jos totta puhutaan, en itse suosittelisi muuttamaan suhdetta avoimeksi juuri silloin kun ja vain siksi että se on muuttumassa myös etäsuhteeksi.

En missään nimessä sano näin siksi, että tahtoisin ihmisten rajoittavan seksuaalisuuttaan, tai että pitäisin monogamista suhdetta jotenkin pyhänä. Sen sijaan kantani on varovaisen kielteinen yksinkertaisesti siksi, että avoimet suhteet ovat meistä monille todella haasteellisia. Yksiavioisessa kulttuurissa kasvaneille esimerkiksi mustasukkaisuus on valitettavasti enemmän sääntö kuin poikkeus, ja tällaisten tunteiden kanssa saattaa joutua painimaan ihan urakalla ennen kuin löytää itselleen sopivimman tavan käsitellä niitä. Omien ja ystävieni kokemukseen perustuen sanoisinkin, että suurin osa ihmisistä kokee etenkin avoimen suhteen alun todella haasteellisena aikana.

Myös etäsuhteet ovat usein todella haasteellisia. Yksinkertainen matemaattinen laskukaava taas kertoo, että haasteellisuus + haasteellisuus = yleensä ihan helvetin rankkaa. Niinpä pelkään pahoin, että aiemmin yksiavioisen suhteen muuttuminen sekä etä- että avoimeksi suhteeksi samalla kertaa voi olla monille pariskunnille liian rankka rysäys.

Avoimissa suhteissa on se jännä puoli, että ne eivät oikeastaan ratkaise esimerkiksi etäsuhteesta syntyviä ongelmia – ne vain korvaavat tietyt pulmat toisilla, erilaisilla pulmilla. Siinä missä avoimuus voi poistaa etäsuhteesta seksuaalisen turhautumisen aspektin, johtaa se samalla usein esimerkiksi epävarmuuteen suhteen tilasta, sitoutumisen kyseenalaistamiseen, omien itsetunto-ongelmien pintaannousemiseen... Lista on pitkä. Monet näistä tunteista ovat vaikeita käsitellä, ja suhteen ollessa skypen ja whatsapp-viestien varassa tällaisten rankkojen keskustelujen käyminen muuttuu usein vielä vittumaisemmaksi. Itse en välttämättä tahtoisi altistaa suhdettani (esimerkiksi avoimen suhteen alun kaltaisille) suurille koetuksille ilman, että tietäisin voivani keskustella niistä kumppanini kanssa naamakkain ja vaikka yöt läpeensä, jos tilanne sitä vaatii.

Haasteellisuus ei toki ole syy jättää kiinnostavia asioita kokeilematta, eikä kenenkään myöskään tule rajoittaa omaa seksuaalisuuttaan tavalla, joka tuntuu väärältä. Kehottaisin kuitenkin keskustelemaan asiasta pitkään ja hartaasti yhdessä. Miettikää, millainen suhdemuoto tekisi juuri teidät onnelliseksi ja miten erilaisista ongelmatilanteista selvitään - niitä kun valitettavasti riittää kahden ihmisen pyrkiessä elämään yhdessä, ihan sama millaisessa muodossa he tätä tekevät.

Jos suhteen muuttaminen avoimeksi on jotakin sellaista, mikä on kiinnostanut teitä jo aiemminkin ja josta olette jo puhuneet, tsäänssit muutoksen onnistumiseen ovat varmasti jo paljon paremmat. Mutta jos ystäväni tällaisessa tilanteessa kysyisi minulta mielipidettäni, suosittelisin todennäköisesti ottamaan haasteet vastaan yksi kerrallaan: selättämään ensin etäsuhde ja ottamaan seuraavan askeleen vasta asioiden palattua normaaleiksi. Suuria muutoksia kannattaa yleensä kokeilla rauhassa, tilanteessa jossa muu elämä on tasapainossa, suhde kaikinpuolin kunnossa ja vailla suuria ulkopuolisia tai olosuhteista aiheutuvia haasteita.


Hyvä Mies™: Suosittelisin olemaan hieman varovainen mitä tulee parisuhteesi muuttamiseen perustavanlaatuisella tavalla samalla, kun suhde on myös muuttumassa lähisuhteesta etäsuhteeksi. Avoin suhde poikkeaa normaalista monogamisesta suhteesta monin tavoin, joihin teidän tulisi tottua ja joiden tuomien haasteiden kanssa teidän täytyy opetella toimimaan. Kaikkine haasteineenkin avoin suhde voi sopia oikein hyvin ihmisille, jotka eivät koe täysin sopivansa tyypillisen suhteen malliin.

Jos olisin teidän kengissänne, kysyisin itseltäni ensin muutamia kysymyksiä:

- Miksi haluaisitte muuttaa suhteemme muotoa juuri nyt?

- Mitä toivotte saavuttavanne tällä muutoksella?

- Oletteko sitoutuneita toisiinne, ja onko tavoitteenne pysyä yhdessä etäsuhteen ajan ja sen jälkeen?

- Miten toimitte, kun kohdalle osuu mustasukkaisuutta tai epävarmuuden tunteita?

Kaikissa parisuhdetyypeissä on omat ongelmansa ja kaikki pariskunnat toimivat eri tavalla näiden kanssa. Jos teistä tuntuu, että suhteenne muuttaminen avoimeksi ei aiheuttaisi teidän suhteellenne ongelmia, voisitte tottakai koettaa sellaista. En kuitenkaan voi varauksetta suosittelisi tätä muutosta teille juuri nyt, suhteenne puitteiden muuttuessa jo muutenkin. Mutta jos päätätte kokeilla avointa suhdetta, varmistakaa, että sovitte selkeät säännöt suhteellenne ja sille, miten siihen liittyvien asioiden kanssa toimitte.

 

Lopuksi vielä muutama kiinnostava, aiheeseen liittyvä linkki:

- Kioski-ohjelman jakso monisuhteisuudesta (Yle Areena)

- Are people in open relationships happier? (Psychology Today)

- What open marriage taught one man about feminism (The Cut/NY Mag)

 

Mitä mieltä te olette asiasta? Jakakaa omat kelanne, kokemuksenne ja mielipiteenne kommenteissa!

 

Kuva: Someecards

Kommentit

Naa (Ei varmistettu)

Kirjoitin sitte pitkän tekstin joka katosi....................................

Mutta, en haluaisi olla kauhea tuomitseva ilnopilaajasika, mutta minulle ikävä kyllä tulee vähän surullisen itsekäs kuva tällaisesta. Minulla ei toki sinänsä ole avoimia suhteita vastaan mitään, jos molemmat (tai pikemminkin kaikki) osapuolet ovat tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka itse en niitä ymmärräkään. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että heti ku toinen ehkä olosuhteiden pakosta joutuu olemaan epäläsnä ei jaksetakaan olla uskollisia, vaan on helpompi alkaa viettämään villiä sinkkuaikaa sillä välin. Vaikka, eikö suhteessa yleensä olla siksi, että kunnioitetaan, halutaan olla ja jakaa sen toisen tärkeän kanssa asiat? Varsinkin, jos tällainen ei muuten tulisi kysymykseen, ainoastaan etäajan. Tietenkään oma seksuaalisuuden "kahlitseminenkaan" ei ole kivaa eikä yleensä suositeltavaa, mutta jonkilaista kuria, huomaavaisuutta ja omien halujenkin kriittinen tarkastelu olisi suotavaa. Joskus on ihan hyvä asettaa itsensä taka-alallekin, eikä aina vain siksi kun mä haluun (niin nykyaikaa kyllä).

Tietenkin jos molemmat rehellisesti sitä haluaa niin miksipä ei. Riippuuhan se vähän ajan pituudestakin, mutta kyllä nyt pari kuukautta ainakin pitäisi ihan vain rehellisesti sietää ja kestää, vaikka sitten hammasta purren. Eikös se olisi sen verran toista kunnioittavaa?

Olen itsekin joutunut etäilemään vuoden verran kumppanin kanssa, jonka aikana nähtiin kunnolla muutamia kertoja. Tilanne ei ollut mitenkään estettävissä, koska yhteiskunta ja sen velvoitteet. Olisi toisesta varmasti tuntunut pahalta jos tällaista olisi lähtenyt ehdottelemaankaan. Mutta noh, minä en olekaan avoinihminen.

En tiedä kuulostiko tämä kauhean ilkeältä, toivottavasti ei, sillä se ei sinänsä ollut tarkoitukseni. Eikä tämä viesti ollut suoranaisesti tarkoitettu kokonaisuudessaan kysymyksen esittäjällekään. Niinno nyt herännee kysymys kenelle se sitten oli...

Jemina
No Sex and the City

Itse en missään nimessä näe avoimen suhteen pohtimista tai sellaiseen haluamista automaattisesti itsekkäänä asiana, mutta tämä on kyllä pointti, jonka aiheesta keskustellessa usein kuulee. Monet tuntuvat tosiaan ajattelevan avoimia suhteita tuolta kannalta: että sellaiseen ryhtyvät eivät "jaksa" olla uskollisia kumppanilleen, ja että monogamia on yksinkertaisesti jotakin sellaista, jonka vuoksi pitää "kärsiä" ja "sietää". Mielestäni on kuitenkin mielenkiintoista kelata sitä, miksi pidämme seksuaalista yksiavioisuutta näin pyhänä normina.

Miksi esimerkiksi oletamme lähes automaattisesti, että muiden kanssa sekstaaminen tai sen kaipaaminen (oli kumppani sitten lähellä tai etänä) tarkoittaa sitä että kumppaniaan ei kunnioittaisi tai tämän kanssa ei tahtoisi olla tai jakaa tärkeitä asioita? Itse en, totta puhuakseni, välttämättä näe suoraa yhteyttä näiden asioiden välillä. Miksi kulttuurissamme ajatellaan seksin ja rakkauden automaattisesti kulkevan käsi kädessä - yksiavioisena yhtälönä, jossa on oltava kaikki ja vain oman kumppanin kanssa, tai sitten ei ole mitään?

Parisuhdemallimme tapaavat olla varsin tiukat (ja joku voisi sanoa yksipuoliset), joten näitä normeja haastavia näkemyksiä esitettäessä päästään usein aika pian pohtimaan todella syvältä luotaavia kysymyksiä esimerkiksi juuri rakkauden, parisuhteiden ja seksin määreistä. Se siis ainakin on varmaa, että avoimista suhteista saa aikaiseksi mielenkiintoisia keskusteluja!

Helios (Ei varmistettu)

Kiinnostavia näkökantoja!

Olen alkuperäisen kysymyksen esittäjä ja mainitsen tässä kärkeen, että omat pohdintani ovat tosiaan vielä toistaiseksi vain oman pääni sisällä, ja tykkään keskustelun herättämiseksi tuoda niitä esille turhia sensuroimatta. En siis osaa sanoa miten reagoisin ja toimisin, mikäli tilanne todellisuudessa olisi tällä hetkellä päällä.

Ajatuksen tasolla en kuitenkaan voi olla pohtimatta asiaa laajemminkin, aina käsitteiden määrittelyä myöten. Jeminan edellisessä kommentissa oli paljon tuttuja ajatuksia. Itse en oikein osaa ajatella parisuhdetta jonain sellaisena instituutiona, joka on lähtökohtaisesti elämää rajoittava asia. Oman käsitykseni mukaan ns. parisuhteessa ollaan sen vuoksi, että kyseisen henkilön kanssa halutaan viettää aikaa ja jakaa asioita, eikä sen vuoksi, että kumppani kieltää olemasta muiden kanssa.

Ehkä mietteitäni voisi kutsua jonkinlaiseksi ihmissuhdeanarkiaksi. Minua mietityttää ja samalla hieman myös huvittaakin (myös ja ennen kaikkea itseironisessa mielessä) se, että sinkkuna muiden kanssa harrastettu seksi ei merkitse mitään muuta kuin kevyttä hauskanpitoa sitä oikeaa kumppania odotellessa. Kun taas sitten (etä)parisuhteessa seksi muiden kanssa pysyvän kumppanin paluuta odotellessa ei enää olekaan sallittua, keveydestä puhumattakaan, vaan valtava uhka koko suhteelle ja jopa maailmanjärjestykselle - niin ei vaan yksinkertaisesti saa tehdä! Nousee mieleen kysymys, että olisiko toimivampi ratkaisu kenties erota ns. "parisuhteesta" eri paikoissa asumisen ajaksi ja olla "vain hyviä ystäviä". Tällöin, "sinkkuna", voisi sitten ketään loukkaamatta harrastella kevyttä seksiä muiden kanssa sitä oikeaa odotellessa - sitä henkilöä, jonka kanssa sitten voi palata "parisuhteeseen", kunhan hän palaa kotimaahan.

Kuten sanottua, tämä on lopulta vain teoriaa. Käytännössä tiedostan itsekin olevani tietyissä tilanteissa taipuvainen mustasukkaisuuteen. Tahdon kuitenkin myös kyseenalaistaa perinteisiä malleja, ehkä oikein pidä ihmissuhteiden luokittelusta pari-, seksi- ja ystävyyssuhteiksi jne. Henkilökohtaisesti haluan ajatella, että jokainen ihmissuhteeni on ainutlaatuinen, eikä minusta tunnu hyvältä alistaa niitä joidenkin ahtaiden raamien sisään. Mutta tämä nyt on jo karkaamassa alkuperäisestä aiheesta!

Jemina
No Sex and the City

Mielenkiintoista pohdintaa tässäkin - veikkaan, että meistä monet hyötyisivät pienestä ihmissuhdeanarkiasta! Olen usein miettinyt miten jännää on, että yksiavioinen, romanttinen parisuhde tuntuu yhä edelleen olevan jonkinlainen kyseenalaistamaton kulttuurimme kivijalka. Jopa muutoin arvoiltaan hyvinkin radikaalit ihmiset näyttävät usein löytävän sisäisen konservatiivinsa jos joku tämän konseptin kehtaa kyseenalaistaa. Tämä on mielestäni aika jännä ilmiö, etenkin kun ottaa huomioon miten monella tavalla vanhat mallit on yhteiskunnassamme jo murrettu.

Tästä johtuen veikkaan myös, että monien mielestä jopa tuo hetkeksi eroaminen ja sitten myöhemmin, etäsuhteen jälkeen yhteenpalaaminen olisi paras ratkaisu, tai ainakin avointa suhdetta parempi. Itse en kuitenkaan pitäisi moista ihanteellisena ratkaisuna, se kun tuntuisi nimenomaan perustuvan tosi randomille rajanvedolle ja termien vaihtumiselle, jotka pohjaisivat enemmän muiden näkemyksiin siitä mitä Oikea Parisuhde on kuin itse suhteen osapuolten todellisiin tunteisiin. Itse olisinkin huomattavasti enemmän jonkinlaisen avoimuuden kannalla (esim. vain seksuaalisen sellaisen, jos se osapuolille parhaiten sopisi).

Paskat siitä, miten muut määrittelevät omat tai muiden suhteet - kunhan suhteen kaikilla osapuolilla on hyvä olla, muiden mielipiteillä ei ole väliä!

Naa (Ei varmistettu)

No olisikohan rakkauden ja seksin yhdistäminen tapahtunut siksi, että yleensä sitä seksiä halutaan harrastaa sen rakastetun kanssa. Ja juu, kyllä sitä voi harrastaa muutenkin, mutta silloinkin yleensä kohteeseen tuntee jonkinlaista kiintymyksen kaltaista halua. Tässä ei minusta ole mitään erityisen kummeksuttavaa tai ihmettelemistä. Sitä että onko se sitten pyhää en tiedä.

Pidän kyllä ajatusta, että parin kuukauden seksittömyys edes olisi kauheaa kärsimistä toisen vuoksi. Samoin tuo eroaminen ja yhteenpalaaminen minusta kyllä ei ole mikään muu kuin avoinsuhde, jos molemmille kuitenkin on selkeää että yhdessä kuitenkin jatketaan. Näen edelleen tämän kaltaisen toiminnan jotenkin... no ei se kauhean hyvältä tunnu. Vain siksi ettei ehkä vähään aikaan saa?

Tulee tunne että seksi olisi jokin sellainen itsestäänselvä oikeus mikä pitää olla (vähän sillain näiden miesasiamiesten tapaan tiedätteks) ja toki jollain tavalla onkin, mutta ehkä tästä syystä suhtaudun aika kielteisesti.

Anarkismi on toki jees asia, mutta onko aina? Myönnän että itseä ainakin ahdistaa hiukka ajatus, että jos tämä asia anarkisoitaisiin oikeen kunnolla niin kohta olet jokin vanhapieru idiootti kalkkis, kun et tykkää satuttaa itseäsi kuin joku aito-avioliitto kannattaja. (mitä siis en todellakaan kannata, tehdään heti selväkdi :D )

Jemina
No Sex and the City

Minä en ihan näe, että miksi muiden avoimia suhteita (tai avoimia suhteita noin yleisesti, konseptin tasolla) tulisi pelätä - tai miten sellaisten suhteiden normalisoituminen tai laajempi hyväksyntä tekisi kenestäkään idioottia taikka kalkkista. Periaatteessahan tässä on kyse ihan samasta asiasta kuin tasa-arvoisessa avioliitossakin - että kaikki saisivat toteuttaa omia henkilökohtaisia suhteitaan just kuten haluaisivat, eikä heitä sen tähden tuomittaisi tai muuten asetettaisi hankalaan tai vähempiarvoiseen asemaan.

En ole koskaan kuullut yhdenkään avoimessa suhteessa olevan ihmisen tuomitsevan heitä, jotka tykkäävät omista parisuhteistaan yksiavioisina - aivan kuten homoparitkaan eivät pyri lyttäämään tai kieltämään heteroliittoja. Itse ainakin odotan aikaa, jolloin kaikenlaiset suhteet olisivat vihdoinkin (vähän tylsästi sanottu, mutta) kaikki erilaisia, mutta kaikki samanarvoisia.

Naa (Ei varmistettu)

No olisikohan rakkauden ja seksin yhdistäminen tapahtunut siksi, että yleensä sitä seksiä halutaan harrastaa sen rakastetun kanssa. Ja juu, kyllä sitä voi harrastaa muutenkin, mutta silloinkin yleensä kohteeseen tuntee jonkinlaista kiintymyksen kaltaista halua. Tässä ei minusta ole mitään erityisen kummeksuttavaa tai ihmettelemistä. Sitä että onko se sitten pyhää en tiedä.

Pidän kyllä ajatusta, että parin kuukauden seksittömyys edes olisi kauheaa kärsimistä toisen vuoksi. Samoin tuo eroaminen ja yhteenpalaaminen minusta kyllä ei ole mikään muu kuin avoinsuhde, jos molemmille kuitenkin on selkeää että yhdessä kuitenkin jatketaan. Näen edelleen tämän kaltaisen toiminnan jotenkin... no ei se kauhean hyvältä tunnu. Vain siksi ettei ehkä vähään aikaan saa?

Tulee tunne että seksi olisi jokin sellainen itsestäänselvä oikeus mikä pitää olla (vähän sillain näiden miesasiamiesten tapaan tiedätteks) ja toki jollain tavalla onkin, mutta ehkä tästä syystä suhtaudun aika kielteisesti.

Anarkismi on toki jees asia, mutta onko aina? Myönnän että itseä ainakin ahdistaa hiukka ajatus, että jos tämä asia anarkisoitaisiin oikeen kunnolla niin kohta olet jokin vanhapieru idiootti kalkkis, kun et tykkää satuttaa itseäsi kuin joku aito-avioliitto kannattaja. (mitä siis en todellakaan kannata, tehdään heti selväkdi :D )

A. Arokivi

Taidan olla jotenkin old school, kun ajatus, että olisin sinkku vain koska seurustelukumppanini ei fyysisesti ole paikalla on vähän hassu. Taidan olla vähän sellanen tyyppi, että parisuhteessa ollaan ns. sydämen asialla, eikä fyysisyys ole suhteen ainoa kantava voima tai vaatimus suhteen olemassaololle.

Kaksi vuotta etäsuhteessa eläneenä ennen kuin ryhdyin mamuilemaan täytyy todeta, että nimenomaan kivenkova luottamus oli se suhteen kantava voima. Voi kiesus jos olisi pitänyt pohtia, missä mies menee ja onko housut jalassa. Hulluksihan siinä olisi tullut. Vaikka itsekin olisi saanut käydä muissa pesissä, ei se olisi silti poistanut sitä klönttiä mahassa kuin ajattelisi miestä jonkun toisen kainalossa. Vähän plus miinus nolla.

Lause "avoimissa suhteissa on se jännä puoli, että ne eivät oikeastaan ratkaise esimerkiksi etäsuhteesta syntyviä ongelmia – ne vain korvaavat tietyt pulmat toisilla, erilaisilla pulmilla." osui ihan naulan kantaan. Hyvin sanottu.

Tottakai avoimuuskin voi toimia, mutta etäsuhde ja avoimuus taitaa olla aika tikittävä aikapommi kun molempien suhteiden huonot puolet sattuu samalle päivälle. Molemmat suhdemuodot toki toimivat joillekin hyvin, mutta yleensä erikseen.
 

Jemina
No Sex and the City

Monet taitavat nyt yhdistää avoimen suhteen jonkinlaiseen holtittomaan ympäriinsä paneskeluun, jonka vuoksi suhteesta puuttuvat kokonaan rakkaus ja luottamus. Kukin tokin pitäköön oman näkemyksensä, mutta tahtoisin tässä nyt ihan yleisesti ilmaista, että tämä käsityshän ei siis pidä lainkaan paikkaansa. Monissa itse todistamissani avoimissa suhteissa nämä molemmat aspektit ovat itse asiassa ihan raudanlujia, sillä usein monin tavoin haasteellinen suhdemuoto tapaa vaatia kumppaneilta paljon ja hitsaa heidät tiukasti yhteen. Tämä siis ihan yleisenä huomiona kaikille.

Ja tarkentaisin vielä sen verran, että en välttämättä pidä avointa suhdetta ja etäsuhdetta sinänsä huonona yhdistelmänä - mutta veikkaan, että avoimen suhteen ensiaskeleiden ottaminen samanaikaisesti etäsuhteeseen siirtymisen kanssa saattaa tosiaan olla haasteellista. Jotkut toki pitävät haasteista, joten siinä mielessä asiaan on vaikea sanoa mitään yleistä. Kukin suhde on niin omanlaisensa - loppujen lopuksi meistä yksikään ei oikeastaan voi kommentoida juuri mitään toisten ihmisten parisuhteisiin liittyen, me kun emme niistä yhtikäs mitään tiedä.

Avoin suhde on jotenkin aika kammottava ajatus. Ymmärrän hyvin, että se toimii joillekin pareille, ja jos toimii, niin antaa mennä vaan. Ehkä pitäisi tarkastella omia arvoja enemmänkin, mutta jotenkin jo pelkkä ajatus siitä, että mies ehdottaisi avointa suhdetta... Se olisi jotenkin todella loukkaavaa. Itse miettisin vain, että enkö kelpaa ja ole tarpeeksi. Sama tunne jäisi, vaikka olisimme etäsuhteessa. Varmaan tässä on takana se, että kun on löytänyt sen itselle rakkaan ihmisen, ei seksiä edes halua harrastaa kenenkään muun kanssa. Minä siis. Olisi vaikea kestää etäilyä, jos toiseen ei voisi luottaa. En pidä sitä (avoimen suhteen kieltämistä) mitenkään omaa seksuaalisuutta rajoittavana tekijänä. Seksiä voi etäilyn aikana harrastella itsekseenkin ja sitten taas kaksin, kun siihen on mahdollisuus.

Jemina
No Sex and the City

Tuo omien arvojen ja kelojen tarkastelu on myös minun mielestäni tosi kiinnostavaa, erityisesti tällaisissa knee-jerk -reaktioissa: miksi pidän jotakin tiettyä asiaa kammottavana? Mikä siinä tarkalleen pelottaa? Etenkin ihmissuhteiden kohdalla tästä voi seurata todella mielenkiintoista pohdintaa, kun mietimme sitä mihin tietyt mieltymyksemme tai vaatimuksemme pohjautuvat. Ainakin itse olen usein tällaisissa tilanteissa tullut siihen tulokseen, että omat torjuvat tai kauhistelevat mielipiteeni liittyvät aika tiukasti omiin epävarmuuksiini ja kipupisteisiini. Siitä onkin sitten hyvä jatkaa miettimään sitä miten asian tilaan voisi itse vaikuttaa ja miten tällaisiakin tuntemuksia voisi parhaiten työstää.

Omat epävarmuudet ja kipupisteet nimenomaan. En ole ihmisyydessäni vielä siinä pisteessä, että pystyisin avoimeen suhteeseen. Ja se johtuu varmasti nimenomaan siitä, että pelkäisin, etten olisi tarpeeksi. 

Tässä riittäisi kyllä kelailtavaa!

Naa (Ei varmistettu)

Minä en tosiaan niinkään arvostellut avoimia suhteita itsessään, vaan juuri tuota tilannetta missä sitä tässä ehdotettiin. henkilökohtaisesti kokisin itsekin hyvin loukkaavana jos sellaista ehdotettaisiin kun oltaisiin alkamassa etäksi. Se minusta teki tästä itsekkään.

Lisäksi ihmisillä on yleensä tarve olla joskus jollain laille jollekulle se tärkein. Avoimessa suhteessa tällainen taas ei ole itsestäänselvää. Onhan sitä ihmisillä parhaita ystäviäkin ja kavereistakn voi olla mustasukkainen.

Helios (Ei varmistettu)

Useista kommenteista herää itselleni lisää kysymyksiä.

Esimerkiksi: Onko ns. vakavien parisuhteiden välissä tapahtuva lyhyiden fyysisten suhteiden harrastaminen itsekästä? Tekeekö se tästä henkilöstä epäluotettavan mahdollista tulevaa parisuhdetta ajatellen? Tuleeko näistä kevyen tapailun merkeissä nähdyistä kavereista henkilölle elämän tärkeimpiä ihmisiä, jotka horjuttavat tulevan puolison asemaa? Onko kyseessä todellakin niin eri asia, jos tämä tapahtuu etäsuhteen aikana, jotta kumppanin paluun odottelu sujuisi hieman kivuttomammin? Ehkä hieman provosoivaa, mutta mielestäni äärimmäisen kiinnostavaa pohdiskeltavaa.

naa (Ei varmistettu)

Olettaen nämä parisuhteiden välissä olleet tuttavuudet ovat kuitenkin jo takana päin. Suhteen aikana tapahtuvat tuttavuudet taas ovat juuri sillä hetkellä päällä, joten mikä estää ettei niistä voisi helpommin tulla niin tärkeitä juttuja ettei sen vanhan kumppanin odotteleminen yhtäkkiä välttämättä olekaan enää niin mielekästä?

Helios (Ei varmistettu)

Toki se on mahdollista. Kumppani saattaa tosin lähentyä toisen henkilön kanssa myös ilman seksiä. Paljon tapahtuu myös seksin harrastamista kumppanin selän takana, vaikka olisi sovittu monogamiasta. Nämä saattavat vaurioittaa suhdetta paljon enemmän kuin sovittu ja luottamuksellinen avoimuus. Ja haluan vielä erikseen korostaa tärkeänä pitämääni pointtia siitä, että ketään ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa. Jos kumppani haluaa lähteä toisen matkaan tai omille teilleen, niin tällöin hän lähtee, oli suhde sitten avoin tai suljettu. En usko, että tämä asia kielloilla on muuttuakseen.

Jemina
No Sex and the City

Hyvin sanottu! Sillä juuri näinhän se on. MIKÄÄN ei takaa suhteen onnistumista, jatkumista, tai kumppanin uskollisuutta - ei edes se monogamia. Näitä keissejähän on maailman sivu täynnä, joissa joku on yksiavioisessa suhteessa ollessaan rakastunut työkaveriin/saliohjaajaan/koiranulkoiluttajaan/kummin kaimaan ja päätynyt dumppaamaan kumppaninsa. Se, että muiden kanssa ei ole lupa olla, ei millään tavalla estä tätä.

Jännää kyllä, avoimissa suhteissa sen sijaan esiintyy tällaista ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella -ilmiötä vain harvoin... Ainakin osittain juuri siksi, että sinne aidan toiselle puolelle on lupa kurkistella, mikä usein tekee siitä vähemmän mielenkiintoista. (Ja tämähän ei siis missään nimessä tarkoita, että kaikki avoimet suhteet olisivat onnellisia ja auvoisia, ja että niissä ei esiintyisi ongelmia. Mutta veikkaan, että nämä ongelmat eivät useinkaan ole tätä laatua mitä monet kuvittelevat niiden olevan.)

Monogamiasta saa siis tykätä ja sitä omilta suhteiltaan vaatia - mutta kannattaa muistaa, että se ei ole mikään taikakeino taikka surulta (tai edes seksitaudeilta) suojaava talismaani.

naa. (Ei varmistettu)

No totta kai vaurioittaa, koska silloin rikotaan jotain, mitä avoimessa ei tehdä. Itsestäänselvää. Tosin sekin on väärä käsitys, että avoimessa suhteessa kaikki on autuasta, eikä se muka liikuta yhtään että kumppani käy vieraissa. Jonkinlainen jatkuva mustasukkaisuus voi olla silti läsnä, vaikka asiasta olisikin sovittu. On helpompi ajatuksen tasolla hyväksyä asioita, kuin sittenkun se on todellista.

Ja ei tietenkään ketään voi pakottaa mihinkään, oli se sittrn kuinka paskasti tehty, mutta mielestäni se ei nyt liity tähän.

Naa (Ei varmistettu)

No vai niin. Huomaa, että täällä halutaan väkisin liputtaa nyt vain avoimia. Selvä sitten.

Helios (Ei varmistettu)

Asia ei varmastikaan ole aivan näin. Mutta sen sijaan ainakin itse haluan haastaa ihmisiä - kaikkein eniten itseäni - ajattelemaan asioita erilaisista näkökulmista ja pohtimaan ihmissuhteissa ja niiden käsittelytavoissa mahdollisesti ilmeneneviä ristiriitaisuuksia.

(Ja todettakoon nyt vielä, että itse olen ollut uskollisessa monogamisessa suhteessa jo useita vuosia. :) Silti pohdiskelu kiinnostaa, enkä suinkaan ole varma tämän elämäntavan parhaudesta.)

Jemina
No Sex and the City

Häh, mitä tässä liputetaan? Toki meillä kaikilla on mielipiteemme, ja niitä esiintuoden keskustelemme. Mutta eipä tässä kenenkään yksiavioisuudelle olla esim. naureskeltu tai sitä vaihtoehtoa muuten lytätty. Ja kuten sanottu, minusta näistä vaihtoehtoisista suhdemuodoista keskusteleminen on mielenkiintoista juuri siksi, että kahden ihmisen välinen suhde tuntuu välillä olevan yksi yhteiskuntamme viimeisiä tabuja - ja minkäänlaisten muiden vaihtoehtojen ehdottaminen johtaa ihmisissä yleensä tosi vahvaan puolustusreaktioon. Ja kyllähän esim. tällaisten ilmiöiden taustoja on sitten tosi kiintoisaa kelailla!

oceansoul / housuitta (Ei varmistettu) http://housuitta.com

Mielenkiintoista pohdintaa täällä!

Itse en todellakaan olisi valmis etäsuhteeseen, jossa nähtäisiin esim. vaikkapa kerran kuukaudessa vuoden ajan. Seksin puute olisi vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa olisi ylipäätään olla ilman kaikkea muuta läheisyyttä ja sitä, että kumppani jakaisi arjen kanssani. (Joo, meillä on pieni lapsi, minkä vuoksi se arjessa mukanaolo on olennaista, mutta siis toki muutenkin.)

Hakisiko sitä lopulta avoimelta suhteelta siis varmasti vain helpotusta seksinpuutteeseen vai jotain muutakin? Eli pystyisikö pitkässä etäsuhteessa pitämään muut suhteet vain seksisuhteina? Kuten täällä kommenteissa on todettu, rakastumisia muihin voi tapahtua tietenkin ihan muutenkin, mutta voisin kuvitella, että helpommin tällaisessa tilanteessa. Varsinkin jos olisi joku vakiseksikumppani eikä vain vaihtuvia henkilöitä. On eri asia nukkua kuutena yönä oman seurustelukumppanin kanssa ja yhtenä yönä harrastaa seksiä jonkun muun kanssa; kuin että sitä omaa seurustelukumppania näkee vain joskus ja mahdollista seksikaveria vaikka joka toinen yö.

Entä mitä sitten, kun etäsuhde loppuu ja palataan taas yhteen seurustelukumppanin kanssa? Onko helppoa lopettaa avoin suhde (voihan sitä jatkaakin toki, jos molemmille ok...) yhtäkkiä?

Vaikka en ole kovin mustasukkainen (kiinnostaisi kokeilla esim. ryhmäseksiä ja ehkä jopa parinvaihtoa), niin en kuitenkaan oletettavasti kykenisi avoimeen suhteeseen näin normaalitilanteessa. Jos nyt kuvitellaan, että asia x aiheuttaisi täyden kyvyttömyyden seksiin, niin voisin kyllä sallia kumppanini hakevan seksiä muualta. Miksi siis en sallisi sitä pitkässä etäsuhteessakin, kun en voisi itse olla seksiä antamassa? Jos suhde on toimiva ja hyvinvoiva, niin eiköhän se jatkuisi etäsuhdeajan jälkeenkin – riippumatta siitä, onko välissä käyty harrastamassa seksiä muunkin kuin oman käden kanssa.

Tämmöisiä nyt tuli vain nopeasti mieleen. En siis ole puolesta tai vastaan – riippuu niin paljon suhteen osapuolista yms. :)

Helios (Ei varmistettu)

Itse päädyn kommentissa esitettyjä kysymyksiä pohdiskellessani miettimään jälleen sitä ristiriitaisuutta, joka vallitsee sinkun ja varatun seksisuhteiden välillä.

Käsittääkseni monet sinkut tykkäävät esim. eron jälkeen harrastella seksiin painottuvia suhteita joko saman tai useamman henkilön kanssa, mutta eivät halua sitoutua ja vakiintua ennen kuin löytävät sen oikean kumppanin. Ei näissä tilanteissa kovinkaan usein kuule epäiltävän sitä, onnistuuko vakiintuneen suhteen luominen enää tällaisen elämänjakson jälkeen ja onko enää mahdollista pysyä siinä uskollisena. Puhumattakaan siitä, että sinkun epäiltäisiin todellisuudessa haluavan jakaa elämänsä ja luoda parisuhteen kaikkien satunnaisten seksikumppaniensa kanssa.

On erikoista ja kiinnostavaa, että avoimesta etäsuhteesta keskusteltaessa seksin merkitys nousee valtavan paljon suuremmaksi kuin sinkkuelämää ruodittaessa. Itse olen pikemminkin taipuvainen ajattelemaan, että kun sen oikean kumppanin on jo löytänyt, ei hänen asemansa ihan helposti horju. Sinkun kohdalla sen sijaan voisin kuvitella, että seksikumppaneihin tarrautuisi tiiviimmin. Mene ja tiedä, jokainen tietysti toimii hieman eri tavalla eri tilanteissa.

Jemina
No Sex and the City

Olet nostanut esiin tosi hyviä ja kiinnostavia pointteja! Tämä kaksijakoinen suhtautuminen seksiin on ehdottoman jännä asia. Ja tiedän toistavani itseäni, mutta sanon sen silti: minusta tämä seksin ja rakkauden jotenkin absoluuttinen yhdistäminen, samoin kuin sarjamonogamian arvostaminen Ainoana Oikeana Parisuhdemuotona, tuntuu ihan oikeasti olevan suunnilleen kulttuurimme viimeinen täydellinen tabu rakkauden ja seksin suhteen. Muita vaihtoehtoja ei oikein saisi ehdottaakaan. Ihan hurjan kiinnostavaa esim. kulttuurianalyysin kantilta!

Tästä heräsi kyllä monella tapaa mielenkiintoisia keloja ja keskusteluja - kiitos siis kommentoijille, ja aivan erityisesti alkuperäiselle kysyjälle siitä, että nostit aiheen esiin!

sinkku (Ei varmistettu)

Hmm, kyllä itse ainakin olen omalla kohdalla jopa aika vakuuttunutkin siitä, että jos ryhtyisin (sinkkuna) säännöllisempään seksisuhteeseen ihmisen kanssa, josta pidän riittävästi halutakseni hänen kanssaan harrastaa seksiä, saattaisivat vahvemmatkin tunteet nousta pintaan ehkä nopeastikin. Sen vuoksi en voisi siihen ryhtyisikään ihmisen kanssa, joka on ilmoittanut ettei muuta kuin seksiä halua. Toisaalta tiedän monia, joiden kohdalla järjestely on toiminut eikä kumpikaan osapuoli ole missään vaiheessa sanonut haluavansa enempää, kuin mistä on sovittu. Varmasti samaan tapaan myös parisuhteissa on sekä ihmisiä, joiden kohdalla seksi ja läheisyys herkemmin herättävät rakkaudellisia tunteita ja niitä, joille fyysisyys on fyysisyyttä. Ja koska oma napa on lähin napa, en liene ainoa joka ajattelee, että koska minun kohdallani näin voisi tapahtua, niin voisi tapahtua muidenkin kohdalla - vaikka he sitten väittäisivätkin, että seksillä ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta tässä siis disclaimeriksi, että ymmärrän itsekin päättelyn reikäisyyden. Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että parisuhteessa pysyminen on tahtolaji, ja jo oikean kumppanin löydettyään sitä voi tehdä valintoja säilyttääkseen alkuperäisen suhteensa, vaikka tunteita jotakuta muuta kohtaan syystä tai toisesta heräisikin. Aikaisemman elämän teot taas eivät ole minusta millään tapaa rinnastettavissa nykyhetkeen, menneisyyden kun on jo valittu jäävän menneisyydeksi.

Ivy (Ei varmistettu)

Itse en puolestani tajua, miten sinkkuelämässä sekstailu liittyy avoimeen suhteeseen. Kun on parisuhteessa, sitoutuu ottamaan myös toisen ihmisen toiveet, tunteet ja odotukset huomioon jatkumona eli päivästä toiseen ja myös tulevaisuudessa. Sinkkuna on vastuussa vain omista tunteistaan ja odotuksistaan, kunhan kohtelee satunnaisia petikumppaneita hyvin. Toisin sanoen parisuhteessa pelataan jatkuvasti kahden ihmisen tunteilla ja niiden yhteensovittamisella, sinkkuna huolehtii pääasiassa itsestään.

Avoin suhde on mielestäni haaste, koska vaikka itse olisit täysin varma oman pääsi sisällä, että suhde on lujalla pohjalla omalta osaltasi, kumppanisi ei voi tätä tietää, hänen pitää vain luottaa sanaasi. Ja toisinpäin. Avoin suhde väistämättä tarkoittaa, että muut seksikumppanit ovat yhtä tai lähes yhtä kiinnostavia ainakin fyysisessä mielessä kuin vakikumppanisikin, eli kumppanin on helppo erehtyä luulemaan, että hän on korvattavissa tai ei enää (riittävän) kiinnostavaa pysyvää seuraa. Eli toisen odotuksia, oletuksia ja tunteita on huomioitava ihan eri tavalla kuin sinkkuna.

annn (Ei varmistettu)

Kyllä. Monogaminen romanttinen parisuhde, jonka tavoite on kestää elämän loppuun, on luja normi, jonka mukaan täällä tulisi elää. Se on monille itseisarvo, jonka takia pitää vähän kärsiä, sinnitellä ja kahlita itseään. Pelkästään kielenkäytöstä arvolataukset tulevat ilmi helposti. "Käydä vieraissa" "Pettää" "Juosta paneskelemassa" "kunnioituksen puute" "itsekkyys" "ei voi syödä kakkua ja säästää sitä" "moraalittomuus"

Itse olen kyseenalaistanut tätä normia jo jonkin aikaa, ja voin pahoin kun kuulen ihmisten rajoittavan elämäänsä vain siksi koska "kunnon ihmisen täytyy". Vaihtoehto "kunnon ihmisen roolille" on tietysti moraaliton pettäjän tie, jossa itsekkäästi juostaan himojen perässä paneskelemassa ympäri kyliä. Eivätkö ihmiset näe muita vaihtoehtoja? Tämä normi on niin iskostettu ajatusmaailmaamme, ettei sitä edes uskalleta kyseenalaistaa. Ja jos joku uskaltaa, hänen mielenterveytensä kyseenalaistetaan aika vahvasti.
Ihmissuhdeanarkisti siis minäkin. En näe seksuaalisuuden toteuttamisessa ja terveessä itsekkyydessä mitään vikaa, kun se tehdään kaikkien osapuolien hyväksynnässä.

Barbitch (Ei varmistettu)

Ah, miten kiinnostava ja ajatuksia herättävä keskustelu!

Haluan itse vielä tarttua "omien itsekkäiden halujen tyydyttämiseen" ja "ympäriinsä paneskeluun" joilla arvostellaan muiden seksielämää/ihmissuhteita.

Seksuaalisen helpotuksen saanee helpommalla itsensä kanssa. Seksin toisten ihmisten kanssa ei pitäisi ole ns "pelkkää seksiä". Vaikka ei tuntisi seksikumppaniaan eikä aikoisi häneen tutustua, on seksissä kuitenkin kyse toisen ihmisen kohtaamisesta, kunnioittamisesta ja yhdessä vietetystä nautinnollisesta hetkestä. Kaikissa ihmissuhteissa, myös yhden yön suhteissa, on tärkeää kunnioittaa itseään ja kaikkia muita osapuolia, oli sitten statukseltaan sinkku tai parisuhteessa.

Kunnioituksen puute ei siis automaattisesti liity siihen miten hoitaa seksielämänsä. Se tulee jostain muualta ja heijastuu suhteisiin.

ryysyrannan hupakko (Ei varmistettu)

Mitä, jos ei koe monogamisuutta kahlitsevana, vaan itse valittuna tapana elää, jopa sellaisena, joka tuottaa itselle eniten mielihyvää? Minusta ylipäänsä ihmiset ovat ja saavat olla ihmissuhteissaan itsekkäitä. Itsekkyydeksi voi tulkita sen, että vaatii monogamiaa puolisolta, joka ei sitä halua, kuten myös monisuhteisuutta ihmiseltä, joka haluaa monogamiaa. Sallimus parittakoot samat arvot jakavat ihmiset keskenään.

Minusta aliarvioit aikuisten ihmisten kykyä valita oma elämäntapansa. Vaikka joku elää "normien" mukaan, ei se tarkoita, ettei elämän vaihtoehtoja ole punnittu ja päätetty itse. En jaksa nähdä tätä asiaa sellaisena, jossa on oikea mielipide ja väärä, valistumaton mielipide. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Oletan, että esimerkkisi ovat kärjistyneitä, koska oman kokemukseni mukaan ihmiset suhtautuvat avoimissa suhteissa eläviin ihmisiin neutraalisti, myös muutamaan elämänpiirissäni avoimesti näin eläviin. Vanhemmissa sukupolvissa ehkä ollaan asiasta vain hiljempaa, vaikka kaikenlaisia järjestelyjä on ollut maailman sivu. Pettäjät ovat luku erikseen, eikä sovitusti avoimissa suhteissa eläviä sovi sellaisiin sotkea. Harvaa aikuista ja täysipäistä ihmistä jaksaa rehellisesti sanoen kiinnostaa toisten ihmisten yksityiselämä niin paljoa.

Rauhaa ja rakkautta kaikille!

Ivy (Ei varmistettu)

Kunnioutuksen puute, itsekkyys ja moraalittomuus liittyvät siihen, että pettää toisen ihmisen *luottamuksen*, jos siis suhde ei ole avoin ja silti käy niissä "vieraissa". Jos muiden ihmisten kanssa sekstailusta on yhdessä sovittu, silloinhan se ei ole väärin tai moraalitonta. Avoin suhde ei synny sillä, että toinen osapuoli yksipuolisesti päättää toimia miten lystää, tai "haastaa yhteiskunnan arvoja" yksikseen.

Sinkkuna sekstailu on eri asia kuin suhteessa olo, koska sinkkuna olet vastuussa vain omista odotuksistasi (ja petikumppanien inhimillisestä kohtelusta). Parisuhteessa olet osavastuussa myös toisen ihmisen odotuksista, joista siis tulisi yhdessä keskustella ja sopia. Harva meistä ilahtuu kuullessaan, että kumppani on tehnyt selän takana jotain sellaista, joka loukkaa tai satuttaa.

Nomen (Ei varmistettu)

Haloo,

missä piireissä te oikein liihottelette itsejänne tuomituttamassa ja miksi? Huvittaa snadisti tuollainen "tässä nyt ollaan hurjina viimeisiä tabuja murskaamassa"-hehkutus, sillä vaikken todellakaan (enää) skeneile missään erityisen radikaaleissa tai liberaaleissa porukoissa tms., on polyily jo ajat sitten vähintään nuorehkojen, vähintään viehättävähköjen metropolitäänein keskuudessa alkanut olla selkeästi default, vaikka sitten "Sitä Oikeaakin" siinä samalla enemmän tai vähemmän haeskeltaisiin tai hänet ainakin toivotettaisiin tervetulleeksi jos vastaan lampsisi samanmoisin tuntein.

Wannabe-radikalismissa ei toki ole mitään vikaa sinänsä, mutta varsinaiseen anarkismiin tjsp. tarvitaan kyllä nykyään jo jotain ihan muuta kuin mitään seksuaalisuuteen liittyvää, ellei sitten haluta pyrkiä legitimoimaan pedo- tai zoofiliaa tms. vain shokkiefektin (tai minkä sitten lie) vuoksi.

Nomen (Ei varmistettu)

.. . Piti lisäämäni äskeiseen vielä jotakuinkin, että: "Wannabe-radikalismissa tai itseä ahdasmielisempien ihmisten tarkoituksella tökkimisessä.. .".

Cheers!

Ivy (Ei varmistettu)

Tuossa linkkaamassasi jutussa kiteytyy syy, miksi itse en innostu avoimen suhteen konseptista (sitä muilta tuomitsematta). Jutussa molemminpuolista kunnioitusta ei minusta näkynyt, ennemmin mies suostuu mihin vaimo haluaa, jotta ei tulisi jätetyksi. Samaten vierastan ajatusta "kaikki mitä haluaa, pitää saada". Miksi? Millä hinnalla? Ihmisyyteen ja aikuisuuteen mielestäni kuuluu, että jokaista jätskiä ei pääse nuolemaan, halusi miten paljon vain. Ei se silti tarkoita kärsimystä ja kristillistä piiskaamista. Toisille sopii sitoutuminen yhteen.

Jutun mies kertoo: "kun vaimoni ensimmäisen kerran kertoi suudelleensa toista (keskustelematta aiheesta ensin miehensä kanssa?)..." ja "kun vaimoni ei tullutkaan kotiin koko yönä, olin huolesta soikea..." Ei minusta kuulosta kovin kunnioittavalta tai millään tavalla feminismiä positiivisesti edistävältä vaimon puolelta. Se, että tekee mitä lystää, koska ei halua patriarkaatin kahlitsevan, ei ole feminismiä vaan ihan vanhanaikaista epäkypsää itsekkyyttä, jos sillä loukkaa ja vahingoittaa ihmistä, josta väittää välittävänsä.

En missään nimessä vastusta molemminpuolista aitoa päätöstä olla avoimessa suhteessa. Arvelen kuitenkin, että konseptin yleistyessä yhä useampi alkaa kokea, että pitäisi innostua avoimuudesta kun muutkin, tai on jotenkin väärin haluta pitää kumppani vain itsellään. Olen sen verran itsekäs parisuhteessa, että haluan olla erityislaatuinen partnerilleni, jotain mitä kukaan muu ei pysty olemaan - ja toisinpäin. Toki tämä ei ole syy kellekään muulle olla olematta avoimessa suhteessa: yritykseni on kuvailla, miksi se saattaa tuntua uhkalta meille "sulkeutuneille".

Ivy (Ei varmistettu)

Näissä keskusteluissa olisi myös hyvä muistaa, että eri ihmisiä motivoivat eri asiat. Teen väitöskirjaa, jonka alaan kuuluu mm. elämysten kokeminen, eli millaiset asiat tuottavat ihmisille elämyksiä (elähdyttäviä, merkityksellisiä kokemuksia) ja miksi.

Yksi maailmanlaajuinen elämyslähde ovat uutuudet, eli se seikkailun tuntu, jonka jokin uusi ja odottamaton aiheuttaa (vaikkapa uusi ihastus, uusi seksikumppani). Toinen yhtä hyvin tunnettu elämyslähde on lojaalius: halu ja kyky olla uskollinen jopa uhrautumiseen asti (vaikkapa aatteen tai isänmaan puolustaminen sodassa tai muussa konfliktissa). Elämyslähteitä on monia muitakin, mutta nämä tulevat mieleen tähän keskusteluun liittyen.

Ihmisillä on taipumus etsiä itseä elähdyttäviä elämyksiä: ehkäpä avosuhteilijat saavat enemmän kiksejä uutuudesta, ja sulkusuhteilijat lojaaliudesta? Jokaisella on oma tyylinsä elää ja syynsä siihen, ei kaikki juonna aina suoraan yhteiskunnan luutuneista arvoista tai kyvyttömyydestä kyseenalaistaa.

nuumi (Ei varmistettu)

Hyviä pointteja, kertakaikkiaan!
Itse saan kiksejä parisuhteessa juuri lojaaliudesta, syvästä yhteydestä ja pysyvyydestä. Mutta en omistamisesta. Voisin olla parisuhteessa ns. puolittaisessa avoimessa suhteessa eli niin, että toinen voisi "seikkailla", jos se hänet onnelliseksi tekisi. Ja tietenkin niin, että puoliso todellakin haluasi sitoutua suhteeseemme enkä olis vain yksi kukka, johon lennellä silloin tällöin. :)

Maylicious

Mielenkiintoinen aihe.

Minä ja mieheni olimme avointasuhdetta muistuttavassa tilanteessa ennen kun aloimme virallisesti seurustelemaan. Olimme pitkään ystäviä, mutta muuttaessani samalle paikkakunnalle ystävyytemme muuttui läheisemmäksi ja päädyimme harrastamaan seksiä. Tätä "oho miun bussi meni jo, voinko tulla siun luokse yöksi" jatkui yli puolivuotta. Ero aikasempiin seksisuhteisiin oli se, että todella välitin miehestä enkä halunnut, että ystävyytemme kärsii yhteisestä hauskanpidosta. Sovimme, että olemme rehellisiä kaikesta ja jos muita ilmestyy kuvioihin kerromme siitä toiselle, jotta päätös jatkosta voidaan tehdä yhdessä. Tapailimme muita ja pidimme välillä taukoa, mutta lopulta päädyimme aina toistemme seuraan. Lopulta päädyimme seurustelemaan, kun ajatus toisesta jonkun muun kaussaa alkoi tekemään liian kipeää. Seurustelun aloittaminen oli tavallaan päätös, että nyt olemme vain toistemme kanssa. Olemme puhuneet avoimestasuhteesta monesti, mutta molempien mielestä yksiavioisuus on meille luontevin tapa. Molemmille seksi on sinkkuaikoina ollut vain seksiä, mutta nyt kun jakaa elämän toisen kanssa seksin luonne on muuttunut. Seksi on nykyään enemmin tapa osoittaa toiselle rakkautta ja arvostusta. Tästä syystä seksin irrottaminen parisuhteesta tuntuu meidän kohdalla todella kummalliselta. En tietenkään tarkoita, että tämä on ainoa oikea tapa ajatella, mutta olen onnellinen, että olen mieheni kanssa tästä samaa mieltä.

Kommentoi