Lukijapalaute, tai: Mies pelkää feministiä

Tiedättekö sen ajatuksen, jonka mukaan mielipiteitä omaava nainen on miesten mielestä muka jotenkin uhkaava? Etenkin näiden mielipiteiden liittyessä jotenkin seksiin tai (luoja paratkoon) tasa-arvoon? Minä olin totta puhuakseni aina ajatellut tämän olevan pelkkä typerä, koko miessukupuolta pahasti aliarvioiva myytti. Taisin kuitenkin olla väärässä. Sain nimittäin shoutboxin kautta viestin, jossa varoiteltiin muun muassa näin:

“Mikäli joskus haluat pitkään parisuhteeseen, kannattaa opetella hieman erilainen lähestymiskanta maailmaan ja miehiin. Käytökselläsi pelästytät meidät miehet pois.”

Tämä on surullinen päivä minulle, ja oikeastaan koko ihmiskunnalle.

fem.jpg

Minun on jotenkin vaikea uskoa, että tällaisia asenteita omaavia ihmisiä on yhä olemassa. Kaverit hei, emme elä enää pimeällä keskiajalla! Vai lieneekö feministisen naisen väittäminen aggressiiviseksi jo niin aikansaelänyt ilmiö, että se on tulossa taas muotiin? Sellaisena hipster-tyyyppisenä retromielipiteenä?

Kiinnostavaa on myös viestin logiikka, jonka mukaan miehen saaminen on oletusarvoisesti naisen tärkein tavoite. Tällaisen käsityksen mukaan parisuhteettomuus on siis suunnilleen pahinta mitä naiselle voi tapahtua -> miehettömyydellä uhkailu on niin kamala juttu, että johan luulisi naikkosen tokenevan ja sulkevan leipäläpensä. Moinen voisi melkein naurattaa, ellei ajatus tällaisesta maailmankuvasta olisi oikeastaan todella surullinen.

No, onneksi omasta lähipiiristäni löytyy roppakaupalla ylpeästi feministisiä miehiä. He muistuttavat minua päivittäin siitä, että vain murto-osa heidän sukupuolensa edustajista on tällaisia historiaan jumahtaneita tyyppejä.

 

Ai niin, ja se shoutbox-viestilaatikko löytyy tuosta blogin sivupalkista. Viestejä saa siis lähettää – tällaisiakin. Löytyypähän ainakin bloggaajalle bloggausaiheita!

Kuva: someecards.com

Kommentit (13)
  1. huopis, minulla taas tuli tuosta ensimmäisenä mieleeni, että kyseessä oli yksi niitä urpoja joiden mielestä feminismi on niin ikävää ja inhottavaa, ettei moista tunnustava nainen voi olla kiinnostava. Ja ehkä ihan hyvä niin – moinen tyyppi ei meinaan myöskään voisi kiinnostaa ainakaan tätä feministiä! Tällaisiinkin tapauksiin on tullut törmättyä, joten valitettavasti moisten olemassaolo ei ole pelkkää urbaanilegendaa. Säälittäviä ja surullisia ovat, aivan kuten nekin joita feministit muka niin kovasti pelottavat.

  2. Tulipa mieleen tapaus, joka sattui Ilosaarirockissa ruokajonossa joitain vuosia sitten. Mulla oli laukussa pinssi jossa luki jotain feminismijuttua, mun takana oleva miekkonen näki sen, katto mua päästä varpaisiin, kysy ”oot sä feministi?”, ja mun myönteisen vastauksen kuultuaan sanoi: ”harmi”. O.o Ööö, wat?! Jotenkin jäi fiilis, että mies oletti, että a) mä vihaan miehiä, b) enkä olekaan hänen lähentymisyrityksensä mahdollinen kohde c) vaikka ihan hyvältä näytinkin. Mies lähti saman tien luikkimaan tiehensä, joten en kerennyt selittää mitään.. lisäks olin varmaan niin pöllämystynyt tuosta kommentista, että menin hetkeksi sanattomaksi.

    Tuo on kyllä jollain tavalla hupaisa (samalla myös todella surullinen) tuo ajatus, että feminismillä ”pelottaa miehen pois”. 😀 Hui kauheeta, yhyyy. Mies pelkää. Voi että, reppana, sitä pitäs varjella pahalta feminismiltä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *