Mistä puhumme kun puhumme abortista?

Abortti on tällä hetkellä kuuma poliittinen puheenaihe useissa eri maissa. Puolan aborttilainsäädäntö on jo nykyisellään täyttä kauhukamaa, ja nyt maassa koetetaan kieltää abortti kokonaan. Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi sekä abortin hankkivan naisen että abortin suorittavan lääkärin rankaisemisen. Yhdysvalloissa Donald Trump puolestaan on kertonut kannattavansa paitsi abortin kieltämistä, myös abortin hankkivien naisten rankaisemista. Näitä keskusteluja seuratessani olen miettinyt paljon sitä, mistä todella puhumme kun puhumme abortista. Ja miksi näistä keskusteluista puuttuuvat kokonaan ne miehet, jotka aborttiin johtaviin raskauksiin ovat osallisina?

ovaries.jpgSillä jostain syystä abortista ja erityisesti abortista rankaisemisesta puhuttaessa miehiin ei viitata sanallakaan. Miehet ovat toki näissä keskusteluissa monin tavoin läsnä ja usein eniten äänessä – poliitikkoina, piispoina ja kaikenlaisina besserwissereinä, jotka kokevat voivansa naisia ja heidän kehojaan määräillä. Mutta jostain syystä nämä lainsäätäjät ja moraalipoliisit eivät koskaan peräänkuuluta miesten vastuuta ei-toivotuista raskauksista, saati sitten vaadi miesten rankaisemista. Oletan kuitenkin niin puolalaisten kuin Trumpinkin tietävän, että raskauden alkuunsaattamiseen tarvitaan kahdenlaisia sukusoluja – se on ihan perusbilsaa. Miten voi siis olla, että poliitikot saattavat vakavalla naamalla vaatia rangaistusta ei-toivotun raskauden päättävälle naiselle, mutta miesten osallisuudesta asiaan ei hiiskahdetakaan?

En missään nimessä ehdota molempien osapuolten rankaisemista ratkaisuksi asiaan, mutta miesten osuuden puuttuminen keskustelusta kokonaan kertoo paljon siitä miten sekä aborttiin että seksuaalisuuteen ylipäänsä yhä suhtaudutaan. Tämä miesten vastuun maton alle lakaiseminen on tärkeä pointti erityisesti abortinvastustajien argumentteja ajatellen. Aborttia vastustavat tahot tykkäävät freimata itsensä elämää puolustaviksi tyypeiksi, ja esimerkiksi englanniksi he eivät yleensä kuvaile kantaansa sanalla anti-abortion vaan käyttävät sen sijaan kiertotermiä pro-life. Mutta niin kauan kun keskustelu abortista keskittyy naisiin syyllisinä tahoina, vaatii naiskehon kontrollointia sekä rangaistusta lisääntymisestä kieltäytyville naisille, kyseessä ei todellakaan ole jonkinlainen ylevä kaiken elämän puolustaminen. Kuten Laurie Penny tällaisista tyypeistä napakasti toteaa: ”[Y]ou are not ’pro-life’. You are anti-woman.”

Sillä juuri siitä aborttikeskusteluissa yleensä on kyse: naisvastaisesta retoriikasta ja naisvastaisesta politiikasta. Naisten vapaus määrätä omasta kropastaan ja siten omasta elämästään koetaan yhä jonkinlaisena uhkana patriarkaaliselle yhteiskuntajärjestykselle, ja niinpä akat on kertakaikkiaan saatava ruotuun. Kohdusta on hyvä aloittaa.

Tällaisella keskustelulla vahvistetaan myös ajatusta siitä, että seksuaalisuus on miehelle mukava ja nautinnollinen asia, mutta naiselle se merkitsee lähinnä vastuuta ja pelkoa. Raskauden ehkäisyn ajatellaan yhä olevan lähinnä naisten vastuulla, ja niinpä miehet saavat paneskella ympäriinsä vailla huolta huomisesta. Jos he saattavatkin jonkun raskaaksi, asialla ei ole ikäänkuin mitään tekemistä heidän kanssaan – mies kun ei kanna vaikutuksia kehossaan, ja naisen syytähän se kuitenkin oli, jos tämä ei itse huolehtinut satavarmasta ehkäisystä. (Samalla ehkäisyyn aktiivisesti suhtautuvat naiset törmäävät edelleen stigmaan, jonka mukaan ehkäisyä käyttävät naiset ovat lutkia. Kyseessä on siis kertakaikkisen klassinen tapaus, jossa nainen ei voi voittaa, ihan sama mitä tekee.) Niinpä aborttilainsäädännöstä puhuttaessa ei todellakaan puhuta ainoastaan abortista tai esimerkiksi sikiön oikeuksista. Todellisuudessa kun puhumme abortista, puhumme naisen oikeudesta hallita omaa seksuaalisuuttaan ja omaa elämäänsä.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon sen nyt uudestaan: niin kauan kun tilanne on tällainen, älköön kukaan tulko minulle väittämään, että seksuaalinen tasa-arvo on jo saavutettu.

Kommentit (32)
  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Olen 100% abortin kannattaja ja oli niin kamalaa lukea uutisista belfastilaisnaisesta, joka oli saanut ehdollista vankeutta tehtyään abortin kotonaan tilaamalla tarvittavat lääkkeet netistä. Nainen oli 19-vuotias abortin aikaan. On niin vaikea uskoa, että vuonna 2016 abortti voi olla Euroopassakin rangaistava teko.

    http://www.belfasttelegraph.co.uk/news/northern-ireland/northern-ireland-woman-who-bought-abortion-pills-given-suspended-prison-sentence-34597487.html

    1. Kyllä, moinen on ihan uskomatonta. Myös Yhdysvalloissa naisia on haastettu oikeuteen ja jopa syytetty murhasta abortin vuoksi, mutta tuo Irlanti tuntuu tosiaan tulevan ihan iholle maantieteellisen läheisyytensä vuoksi. 

      Tapaamme aina pitää länsimaita niin kovin sivistyneinä ja kaikin puolin edistyksellisinä, mutta totuus on monella tapaa kovin ruma.

      1. Aivan järkyttävä tuo Irlannin aborttilainsäädäntö. Käsittääkseni Turkin liittymistä Euroopan unioniin vastustetaan ihmisoikeusrikkomusten takia, mutta samaan aikaan jäsenenä on maa joka rikkoo naisten ihmisoikeuksia törkeällä tavalla.

  2. Hyviä pointteja liittyen miesosapuolen vastuuseen raskaudesta! Nostaisin itse kuitenkin vielä esiin näkökulman, joka kumpuaa omasta salatusta menneisyydestäni. Lähtöhypoteesina on se, että pääsääntöisesti Suomessa abortin vastustajat ovat kristillisen arvopohjan konservatiiveja.

    Olen nimittäin aikoinani pyörinyt uskovaisissa kristillisissä piireissä ja voin sanoa tuntevani sangen hyvin siellä vallitsevan ajattelutavan. (Nykyään olen toki ollut jo pitkään ihan tavallinen urbaani punavihreän kuplan feministi, joka kannattaa vapaata aborttioikeutta tietyille raskausviikoille saakka.) Minua häiritsee melkolailla se, kuinka Suomessa abortin vastustajat ja kannattajat puhuvat täysin toistensa ohi ja oikeastaan aivan kokonaan eri asioista. On tuuleen kusemista huutaa abortin vastustajille naisen oikeudesta omaan kehoonsa, he kun eivät näe koko asiaa siitä näkökulmasta. Heille sikiö on jo olemassa oleva ihminen, joka abortissa tapetaan ja jonka oikeuksia näin ollen rajusti loukataan.

    Itse en osaa nähdä ainakaan suomalaista aborttikeskustelua pyrkimyksenä laittaa naiset ruotuun. Timo Soinin ohella näkyvimmät kotimaiset vastustajat taitavat olla itsekin lähinnä naisia, kuten tällä hetkellä vahvimmin etulinjassa seisova kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus, joka on niin sanotun ”omantunnonvapaus”-kansalaisaloitteen taustapiru. En jaksa uskoa, että hänen tai vaikkapa Päivi Räsäsen motiivina olisi rajoittaa heidän omia oikeuksiaan omiin kehoihinsa. Kyse lienee pikemminkin erilaisista käsityksistä elämän syntyhetkestä. Onko se hedelmöittyminen, sydämen sykkeen alkaminen vai kohdusta ulos pullahtaminen?

    Vaikka olenkin nykyään aborttimyönteinen, en silti osaa suhtautua siihen täysin rennosti. Pohdin edelleenkin sitä, missä kohdassa uuden ihmisen oikeudet alkavat – vasta synnytyksen jälkeen vai jo aiemmin? Ovatko äidin ja lapsen oikeudet jossakin kohdassa päällekkäiset ja jos ovat, kummat ovat tärkeämmät?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *