Oudot deitit: Kummallisimmat treffit ikinä

Eräs ystäväni kävi viikonloppuna huonosti menneillä treffeillä ja kokemusta porukalla ruotiessamme päädyimme puhumaan kunkin kohdalle sattuneista oudoista tärskyistä. Kenellekään ei onneksi ollut tapahtunut mitään Crap Dates-kirjan stoorien tasolle yltänyttä, mutta kaikenlaista kummallista kyllä. Eräskin oli treffikumppaninsa kanssa kaupungilla kävellessään törmännyt treffikumppanin äitiin – ja päätynyt sitten äiteen kanssa kahville. Itse olen yleensä onnistunut välttelemään vanhempien tapaamista vähän tuota pidempään, mutta outoja deittejä on osunut myös minun kohdalleni.

firstdate.png

Kuten esimerkiksi eräät nettitreffit. Kaikki alkoi oikein kivasti: tapasimme ennalta sovitussa baarissa, kukaan ei ollut ihan liikaa myöhässä ja mies vaikutti varsin mukavalta. Tilasimme juomat ja juttelimme, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin miehen ajatusten olevan jossakin ihan muualla. Tämä kurkki puhelintaan säännöllisesti ja ryhtyi pariinkin otteeseen tekstailemaan. Olin juuri aikeissa hermostua lopullisesti kun mies lopulta huokaisi, pahoitteli käytöstään ja sanoi tällä olevan minulle kerrottavaa. Mies oli vain muutamaa tuntia aiemmin saanut kuulla entisen tyttöystävänsä, jonka kanssa hän oli muutamaa kuukautta aiemmin eronnut, oli raskaana – ja lapsi oli siis hänen. Raskaus oli ilmeisesti saanut alkunsa eroiltana (johon minä toki kohteliaasti väliin: Ai siis TÄN TAKIA eroseksin sanotaan aina olevan huono idea!) ja tyypillä oli nyt uutisen kuultuaan luonnollisesti aika paljon kelattavaa.

No, mikäs siinä sitten. Eihän kaveria moisesta voinut syyttää – kyllä minäkin tuollaisessa tilanteessa varmaan vähän nakuttelisin tekstiviestejä.

Tunnustuksen jälkeen illasta kehkeytyi itse asiassa tosi mukava. Tilanteesta johtuen päädyimme varsin pikaisesti varsin syvällisiin keskustelunaiheisiin: puhuimme siitä toivoimmeko lapsia vai emme, elämän suunnan yllättäen ja kokonaan muuttavista asioista, vaikeista päätöksistä ja siitä, miten raskaus ja sen mahdollinen jatko ovat loppujen lopuksi aina vain ja ainoastaan naisen päätettävissä. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että juuri tästä syystä rakastan feministimiehiä enkä missään nimessä suostuisi deittailemaan muunlaisia. Feministimies sanoo välittömästi ja oikein luontevasti päätöksen olevan tietysti naisen, ja että hän tulee tukemaan naista mitä tahansa tapahtuukin. Ja sen jälkeen heidän kanssaan voi keskustella muun muassa aborttioikeudesta, elämän kummallisuudesta ja siitä miten monella tavalla epäreilua lisääntymisbiologia oikeastaan on.)

Niin outo kuin alkutilanne olikin, keskustelumme olivat todella mielenkiintoisia ja ilta jäi kokonaisuudessaan ehdottomasti plussan puolelle. Parin tuopillisen jälkeen kadunkulmassa erotessamme halasimme tiukasti. Toivotin voimia tulevaan, muotoutui se millaiseksi hyvänsä, ja kaikkea hyvää matkaan.

Kyseiset treffit olivat siis aivan ehdottomasti kummallisimmat joilla olen koskaan ollut – eivät missään nimessä huonoimmat, mutta todellakin oudoimmat. Ystäväni olivat samaa mieltä ja minut kruunattiin epävirallisen oudoimmat deitit-skaban ehdottomaksi voittajaksi. Tälläkin stoorilla on siis annettavanaan muutama oikein hyvä opetus:

  1. Parhaat tarinat syntyvät mokista ja muista mahdollisimman mojovasti pieleen menneistä asioista.
  2. Myös erotessa kannattaa muistaa huolehtia ehkäisystä.

 

Nyt on teidän vuoronne – mikä on kummallisinta sinulle treffeillä tapahtunutta?

 

Kuva: someecards

Kommentit (20)
  1. See on minu tunnistus inimese aitamiseks, kes aitas mind … Minu nimi on CAROLINE WAYNE. ja ma elan New Yorgis, USAs. Mu elu on tagasi !!! Pärast kaheksa abielu aastat jätsid mu abikaasad minu kolme lapsega. Ma tundsin, et mu elu lõpeb ja lagunes. Tänu kirjutamisringile Dr.Chamberc’ile, kellega ma kohtusin veebis. Ühel ustaval päeval otsisin veebis sirvimise ajal õiget rääkija, mis suudab oma probleeme lahendada. Ma leidsin selle konkreetse kirjutamise rataste kohta mitmeid tunnistusi. Mõned inimesed andsid tunnistust sellest, et ta tõi oma Ex lootuse tagasi, mõned tunnistasid, et ta taastab emakas, mõned tunnistasid, et ta võib loobuda õigekirjaga, et lõpetada abielulahutuse ja nii edasi. Seal oli üks konkreetne tunnistus, mida ma nägin, see oli naine nimega Grace, ta tunnistas, kuidas Dr.Chamberc tõi tagasi oma Ex väljavalitu vähem kui 72 tunni jooksul ja tema tunnistuse lõpus langeb ta Dr.Chamberci e-posti aadressi. Pärast kõigi nende lugemist otsustasin dr. Chamberci proovida.
    Ma võttis temaga ühendust e-posti teel ja selgitas mulle tema probleeme. Vaid 3 päeva möödus mu abikaasa mulle tagasi. Me lahendasime oma probleemid ja oleme isegi õnnelikumad kui varem.Dr.Chamberc on tõesti andekas ja andekas mees ja ma ei peatu avaldama teda, sest ta on suurepärane mees … Kui teil on probleem ja otsite tõelist ja tõeline kirjutamise ratas, mis lahendab selle probleemi teie jaoks. Proovige täna suurepärast Dr.Chamberci, võib ta teie probleemidele vastata. Siin on tema kontakt: chamberc564@yahoo.com
    Tänan teid suurepärase Dr.Chamberci eest. Võta temaga ühendust järgmisel viisil:
    (1) Kui soovite oma ex tagasi.
    (2) kui sul on alati halvad unenäod.
    (3) Tahad edutada oma kontoris.
    (4) Soovite, et naised / mehed võtaksid pärast teid.
    (5) Kui soovite lapse.
    (6) [Sa tahad olla rikkad.
    (7) Soovite siduda oma abikaasa / sinu oma igaveseks.
    (8) Kui teil on vaja rahalist abi.
    (9) Taimne hooldus
    10) Aidake inimesi vanglast välja viia
    (11) Abielu ilm
    (12) Miracle Spells
    (13) Ilusallikad
    (14) PROPHECY CHARM
    (15) Attraction Spells
    (16) Evil silmamärgid
    (17) suudlemine õigekirja
    (18) Eemalda haiguspöörded
    (19) VALIMISVÕIMALUSED
    (20) EXAMSI JÄRGIMINE
    (21) võlu, et saada, kes teid armastab.
    (22) äritegevus.
    (23) Leidke oma kaotatud perekond.
    see on Dr.Chamberc E-post: chamberc564@yahoo.com

  2. Joskus parikymppisenä olin juuri pistänyt poikki ylimustasukkaisen kitaristin kanssa ja olin treffeillä uuden ehdokkaan kanssa paikallisessa pubissa kun tuo exä ilmestyi ikkunan taakse seisomaan ja tuijottamaan.
    Treffikummpanini ihmeteltyä, että mikäs menninkäinen se tuossa toljottaa, kerroin että exähän se siinä, älä välitä.
    Mutta kyllähän se vähän häiritsi kun hemmo puolen metrin päässä mulkoili, joten varsin pian päätimmekin lähteä minun luokseni. Exäni saattelikin meidät sitten metrin päässä seuraten ja itsekseen jupisten koko matkan…
     

    1. Hitto että ihmissuhteet (ja etenkin niiden päättyminen) osaavatkin tuoda ihmisistä ne kaikkein creepyimmät puolet esiin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *