Turvaseksistä, tai: Ilmaista ehkäisyä nuorille

En ole viikonlopun aikana löytänyt vielä yhden yhtä pääsiäismunaa, mutta jotakin kivaa sentään: Ylen uutisen, jonka mukaan Raumalla alettiin muutama vuosi sitten tarjota alle 20-vuotiaille tytöille ilmaista ehkäisyä. Tämän seurauksena (ylläripylläri) nuorten aborttiluvut kääntyivät laskuun. Halleluja!

cabbagesandcondoms_by_bill_mcelligott.jpg

Ehkäisykulut ovat kovasti sydäntäni lähellä ja olen paasannut asiaan liittyen aiemminkin. En kertakaikkiaan kestä ajatusta siitä, että Suomessakin on ihmisiä, jotka joutuvat keräämään pulloja ehkäisyn maksaakseen – etenkin kun (ainakin teistä lukijoista koostuvan pienen otannan perusteella) ehkäisyn kulut tuntuvat usein olevan yksin naisen harteilla.

Niinpä Rauma, Forssa ja muut ilmaista ehkäisyä nuorille tarjoavat – ihan helvetin hyvä juttu! Nyt jään odottelemaan, että asiasta tehtäisiin isompikin haloo ja käytäntö saataisiin leviämään koko maahan. Ainakin nuorisopolitiikassa aiheesta onkin jo keskusteltu, ja esimerkiksi Helsingin Vihreät Nuoret innostuivat vaatimaan ilmaista ehkäisyä alle 25-vuotiaille myös Helsingissä. (Tässäpä muuten kuuma vinkki jollekulle poliitikolle: jos nyt lähdette ajamaan asiaa, ehditte vielä saada minun ääneni tulevissa vaaleissa!)

Maksutonta ehkäisyä on vastustettu muun muassa kyseenalaistamalla sen yhteys aborttilukujen laskuun ja esimerkiksi Turkulainen-lehti kirjoitti, ettei ilmainen ehkäisy välttämättä vähennä aborttien määrää. Lehden mukaan Turussa tehtiin viime vuonna eniten abortteja vuoden sisään synnyttäneille ja tähän ryhmään nuoret harvoin kuuluvat. Itse en kuitenkaan pidä tätä argumenttia kovin hyvänä: olisiko ilmainen ehkäisy siis varteenotettava vaihtoehto vain silloin, jos se poistaisi suurimman osan aborteista? Eikö aborttien määrän lasku ylipäänsä ole todella positiivinen asia, ihan sama missä ryhmässä se tapahtuu ja kuinka suuri prosenttiosuus kaikista aborteista tehdään tuohon ryhmään kuuluville? Ylen mukaan alle 20-vuotiaille tehtiin viime vuonna yli 1600 aborttia. Minun mielestäni on sanomattakin selvää, että jos maksuton ehkäisy laskisi määrää edes muutamalla, se olisi sen arvoista. Eihän tässä kuitenkaan puhuta silkkaa matikkaa, vaan kyseessä on nuorten seksuaaliterveys. Kyllä sitä vaaliakseen kannattaa parit kumit kustantaa.

 

Mitä mieltä te olette – pitäisikö ehkäisyn olla ilmaista?

 

Kuva: Bill McElligott / Flickr (Creative Commons)

Suhteet Seksi Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Viikon video, tai: Japanese Female Erotica

Naisille suunnattu porno ei ole suosittua ainoastaan länsimaissa, vaan on kasvussa myös esimerkiksi Japanissa. Japanin VICE teki aiheesta todella mielenkiintoisen, lyhyen dokkarivideon nimeltä Japanese Female Erotica. 13-minuuttisessa videossa ehditään muun muassa seurata pornofilmin kuvauksia, keskustella aiheesta pornon ohjaajien sekä miespuolisen pornontähden kanssa ja jututtaa pornoa ja sen tähtiä fanittavia naisia. Erityisesti nämä uuden ajan pornotähdet olivat kiinnostavia: eromen-nimellä kutsuttavia kauniskasvoisia miehiä fanitetaan avoimesti ja naiset jonottavat heidän nimikirjoituksiaan kuin poplaulajilta ikään.

japanese_female_erotica.jpg

Itse videoiden seksi näyttää olevan hyvin hellää ja painopiste on selvästi romantiikassa, ei niinkään itse seksiaktissa. Yksi eromeneista kommentoikin naisille suunnatun pornon sisältävän peruspokea enemmän flirttiä ja esileikkiä. “Our videos are a way of experiencing pseudo-romance”, komppaa porno-ohjaaja ja alan pioneeri videolla. “Our videos fullfill your emotional sexual desires.” Dokkarissa nähtyjen pienten pätkien perusteella filmien tarinat liittyvätkin nimenomaan pariskuntiin (kuvauksissa nähdään muun muassa jossain määrin arkinen hampaidenharjauskohtaus) klassisten pizzalähetti ja kiimainen kotiäiti -tyyppisten kohtausten sijaan.

Dokkarin loppupuolella meininki muuttuu vähän creepyksi toimittajan mennessä maksetuille treffeille yhden eromenin kanssa. Näitä suosittuja eromeneja voi siis “vuokrata” deiteille! Treffeillä jatketaan pornoleffojen pseudoromanssia ja ohjelmassa on muun muassa kädestä pitämistä, hiusten paijaamista ja kakun syöttämistä treffikumppanille. Nähdyn pätkän perusteella en oikein osaa päättää mihin touhu sijoittuisi akselilla escort-toiminnan ja viattomamman poikaystäväpalvelun välillä… Mutta itselläni tuli siitä kyllä aika vaikea olo. Tästä huolimatta suosittelen Japanese Female Eroticaa kaikille, vaikka vain noin yleissivistyksen vuoksi. Minä en ainakaan voinut aiemmin sanoa tietäväni japanilaisesta pornosta yhtikäs mitään – mutta nyt tiedän. Oppia ikä kaikki!

Ai niin: ihmettelittekö jutun kuvaa? Japanin lait määräävät, että naisten sukuelimiä ei saa näyttää videolla vaan ne tulee aina blurrata. Niinpä suuseksioppeja käsittelevässä videossa toimintaa simuloidaan muun muassa vulvaa muistuttavan tyynyn avulla. Näin kierretään sensuurivaatimukset – ja kuvan kundi saa palkkaa siitä, että nuolee pitsikoristeista tyynyä. Sweet!

 

Kuva: kuvakaappaus VICE / Japanese Female Erotica

Suhteet Seksi Leffat ja sarjat