Nyt se on sitten nähty, Before-leffasarjan kolmas osa. Mitä siitä kertoisin? No, sanotaan vaikka niin, että kun elokuvan lopputekstit yhtäkkiä lävähtivät valkokankaalle, havahduin hätkähtäen: joko se on muka ohi? Onko kaksi tuntia muka kulunut? Minä kun luulin, että se oli vasta alkamassa! Valot pois päältä, haluan lisää!

Kuten aiemmat kaksi elokuvaa, myös Before Midnight tuntui oikealta ja elävältä. Mutta siinä missä edeltävät osat olivat silkkaa romanssia, on tämä jotain erilaista. Kuivempaa, vähän kitkerämpää. Emme enää katsele paria, joka on juuri rakastumassa, vaan paria joka on ollut yhdessä monta vuotta ja pohtii nyt, jaksaako toista yhä vielä rakastaa.

Before Midnightin perustunnelma on siis täysin erilainen kuin edellisissä elokuvissa. Kuten Jesseä esittävä Ethan Hawke sanoi The New York Timesin haastattelussa: ”The first two films are so much about romantic projection. The third had to be the opposite of that.” Siispä silkkaa hattaraa ja hempeilyä odottavat – tulette varmasti pettymään!

Myönnän, että olisin itsekin ehkä salaa halunnut nähdä sitä romanssia vain. Todistaa Jessen ja Celinen rakkauden yhä kukoistavan lapsista, työhuolista ja kaikesta eletystä elämästä huolimatta. Mutta eihän se olisi ollut realistista. Ja oikeastaan realismin viskaaminen yli laidan olisi pilannut paitsi tämän elokuvan, myös ne kaksi ensimmäistä jollakin tavalla. Vaikka minussa asuva pehmo olisikin siis toivonut silkan onnen vain jatkuvan ja jatkuvan, en missään nimessä valita elokuvasta sinänsä.

Siinä ei nimittäin ole mitään valittamista. Se on hieno elokuva. Hetkittäin kylläkin tuskallista katsottavaa. Repivät riidat, joiden aikana rakastavat kumppanit lyövät toisiaan vyön alle minkä ehtivät, saivat minut melkein peittämään silmäni ja korvani. Ja jos edellisten elokuvien rakastuminen tuntui aidolta, niin aidolta tuntuu myös tämä rakkauden vähittäinen hapertuminen. Se, miten aivan tavallisen keskustelun tunnelma mustuu. Yhtäkkiä, kuten aurinko joka illalla syöksyy vuoren taakse piiloon. “Still there… Still there… Still there… Gone.”, auringonlaskua seuraava Celine sanoo Jesselle. Ja hetken he molemmat näyttävät siltä, etteivät tiedä puhuvatko auringosta vai jostakin ihan muusta.

Kuva: imdb.com