En tiedä onko kyseessä juuri lukemani No Kidding-kirjan vaikutus vaiko jonkinlainen ikään liittyvä vaihe, mutta viime aikoina olen miettinyt paljon lapsia. Tai oikeastaan vanhemmuutta – siis sitä miksi jotkut tahtovat lapsia, toiset taas eivät, ja mitä tästä kaikesta pitäisi itse ajatella. Olen jo useita vuosia ollut pääsääntöisesti sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia. (Kerran taisin hairahtaa hetkeksi ja harkita asiaa, mutta se meni pian ohi.) Lähipiirissäni jälkikasvua tuntuu sen sijaan siunaantuvan enenevissä määrin, ja samalla sitä joutuu itse jatkuvasti kohtaamaan tämän päätöksensä ja arvioimaan sitä aina uudelleen.

Aihe on ajankohtainen siinäkin mielessä, että näin kolmenkympin hujakoilla kysymys nousee ajoittain esiin myös parisuhdekuvioissa. Hyvä Mies™ tietää, että minä en tahdo lapsia, mutta ei ole vielä omasta kannastaan aivan varma. Saattaa siis hyvinkin olla, että tämä vielä jonakin päivänä päättää sittenkin haluta jälkikasvua. Silloin on valinnan paikka: säilyttääkö suhde vai jatkaako eri teille, toiveissa tavata joku joka tahtoo elämältä samoja asioita?

Ihan uusi ajatusleikki tämä ei minulle ole, sillä lapsiasia on ollut jonkinlainen kynnyskysymys jo muutamassa aikasemmassakin parisuhteessani. Sillä jos kumppani tahtoo lapsia ja mieluiten heti, mutta itse kallistuu yhä enenevissä määrin lapsivapauden puoleen, kannattaako suhdetta silloin enää jatkaa? Itse olen sitä mieltä, että eroamaanhan siinä pitää ryhtyä, vaikka moinen puuha ei millään tavalla helppoa ja miellyttävää olekaan. Suhdetta jatkamalla sitä vain pitkittäisi luultavasti väistämätöntä eroa, tai vaihtoehtoisesti riskeeraisi sen, että jompikumpi päätyisi lopulta elämään elämää jota ei halunnut. Siitä taas on lyhyt matka kumppanin syyttelyyn – tunteeseen, että on kumppanin vika etten saanut lapsia vaikka tahdoin, tai että jouduin keskelle perhe-elämää vaikka halusinkin jotain ihan muuta. Olen nähnyt muutamia tällaisia syvään katkeruuteen johtaneita suhteita, enkä tosiaankaan tahtoisi sellaista itse.

Näitä asioita miettiessäni tajusin myös yhtäkkiä No Kidding-kirjasta yhden suuren heikkouden – kirjan kirjoittajista lähestulkoon kaikki olivat jo huomattavan varttuneessa iässä. Vuodet, joiden aikana lapsipäätöstä saattoi pohtia tai mahdollisesti kannatti katua, ovat siis heiltä jo ohitse. Niinpä jopa oman tahtonsa vastaisesti lapsettomiksi jääneet naiset olivat ehtineet tulla sinuiksi tilanteensa kanssa. Olisikin ollut mielenkiintoista lukea aihetta käsitteleviä tekstejä nuoremmilta naisilta, sellaisilta joille valinta on vielä ainakin teoriassa avoinna.

Mitä mieltä te olette asiasta? Haluatko sinä lapsia vai et? Oletko aiheesta yhä epävarma? Osaatko suositella aihetta käsittelevää kiinnostavaa kirjallisuutta?

Kuva: abcnewsradioonline.com