Toimituksen palstalla keskustellaan parhaillaan entisistä kumppaneista sekä siitä, saako näistä puhua uuden kumppanin kuullen. Aihe on mielenkiintoinen, ja erityisesti siksi, että se on aina ollut itselleni täysin ongelmaton. Minä olen nimittäin väleissä jokaisen eksäni kanssa. Count ’em: jokaikisen. Toki toisten kanssa enemmän ja toisten kanssa vähän vähemmän (johtuen muun muassa siitä, että tyypit asuvat useissa eri maissa, eikä näitä siten tule välttämättä nähtyä kovin usein), mutta silti. Minua kiinnostaa tietää, mitä heille kuuluu.

Jos joku on kerran ollut niin tärkeä, että tämän kanssa on valmis jakamaan suuren osan elämästään, eivät nämä yhtäkkiä eron tullen muutu täysin merkityksettömiksi. Kyllä, erot ovat tuskallisia ja niistä toipumiseen menee aikaa. Ja ei, eroaminen ystävinä ei onnistu – mutta ystävyys voi kasvaa takaisin eron jälkeen. Ennen kaikkea kyse on tästä: vaikka suhde loppuisikin, ei suhteessa kanssani olleen ihmisen tärkeys minulle katoa kuin taikaiskusta.

Entisiä poikaystäviäni tavatessani olen monesti varma siitä, että olin joko a) jonkinlaisessa (mahdollisesti vuosia kestäneessä) tilapäisessä mielenhäiriössä, tai b) humalassa kuvitellessani meidän sopivan toisillemme. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että oltuaan kerran osa elämääni he tulevat olemaan sitä aina, jollain tasolla ainakin.

Ja koska itse olen tätä mieltä, on minun luonnollisesti hyväksyttävä sama myös kumppaneiltani – hekin saavat siis olla ystäviä entistensä kanssa. Tottakai aina, etenkin suhteen alussa, mustasukkaisuusmonsteri on ottaa minusta vallan eksästä puhuttaessa. Mutta olen oppinut hallitsemaan sen. Tunteiden vietäväksi ei ole aina pakko antautua, etenkin jos tietää niiden olevan järjesttömiä.

Järki pitää tietysti pitää kädessä tässäkin asiassa: yletön eksän hehkutus ei ole suotavaa, aivan kuten ei yletön paskanpuhuminenkaan. Mutta meillä kaikilla on menneisyys, ja se olisi hyvästä hyväksyä. Lisäksi menneisyys on menneisyyttä yleensä ihan syystä. Nyt on nyt, keskitytään siihen. Mutta ei leikitä, etteikö muita hetkiä ja muita ihmisiä olisi koskaan ollutkaan.

Sitä paitsi, jos nyksä on nyt minun kanssani, on tällä todistettavasti todella loistava naismaku – niinpä tämän eksätkään eivät voi olla kovin pahoja tyyppejä! Nyksän eksä saattaa jopa paljastua mainioksi tyypiksi, jonka kanssa voi ystävystyä. Minä voin todistaa: näinkin voi käydä.

Siispä kaikki te, jotka ette ole vielä Toimituksen palstalla mielipidettänne paljastaneet – raotetaanko teillä eksien salaisia kansioita?