Miksi naisen pitäisi hävetä hänestä salaa kuvattua seksivideota?

Trigger warning: Axl Smith, raiskaus

 

Tapaus Axl Smith on ollut todella häiritsevä keissi, joka vain pahenee mitä enemmän tietoa siitä saadaan. Kaksi päivää sitten ehdolliseen tuomioon päättyneen oikeudenkäynnin myötä julkisuuteen tulivat myös Smithin ystävilleen lähettämät Whatsapp-viestit, joista viimeistään tyypin todellinen luonne käy ilmi. Bluestocking-blogissa käsiteltiinkin jo viestien muka läpällä viljeltävän seksismin problematiikkaa, mutta omaan korvaani viesteistä särähti kaikkein pahiten se, jossa Smith kommentoi keissiä syyteharkinnan ollessa vielä käynnissä. MTV:n mukaan Smith suunnitteli laulaja Kasmirille lähettämissään viesteissä, että jos juttu etenisi syyttäjälle asti, hän pyrkisi saamaan oikeudenkäynnistä julkisen vain ja ainoastaan uhrejaan nöyryyttääkseen. “[J]outuu akat ite tulee myös paikalle ja kaikki matsku tulee näytille”, Smith kirjoitti, ilmaisten hyvin selvästi sen, että kyseessä olisi rangaistus asian viemisestä oikeuteen. “[L]ets bring these bitches out.

Viestit kertovat paitsi Smithin olevan täyttä ihmispaskaa, myös seksuaalisen naisen stigman olevan yhä valitettavan voimissaan. Syy siihen, että Smithin on mahdollista syyllistyä rikokseen ja sitten vielä uhata rangaista uhrejaan entisestään levittämällä heistä kuvaamaansa materiaalia julkisuuteen on se, että seksin harrastamisen ajatellaan edelleen jollakin mystisellä tavalla tahraavan naisen. Kuten esimerkiksi #lääppijä-keissistä kävi ilmi, monet ajattelevat seksuaalisuuttaan aviovuoteen ja lisääntymistarkoituksen ulkopuolella toteuttavan naisen olevan vapaata riistaa häirinnälle ja jopa väkivallalle. (Ihan kuin neitsyydestä luopuessaan naiset allekirjoittaisivat sopimuksen, jossa luopuvat samalla myös oikeudestaan tulla kohdelluiksi ihmisinä!) Smith selvästi tiesi, että vaikka naiset ovat tapauksessa yksiselitteisesti uhreja, tulisivat nämä kärsimään jos salakuvattu materiaali päätyisi julkisuuteen. Ja näinhän asia valitettavasti myös on. Sama valtavan surullinen logiikka on nähty muun muassa raiskauksen ja sitä seuranneen vainon jälkeen itsemurhan tehneen, teini-ikäisen Rehtaeh Parsonsin tapauksessa, sekä italialaisen Tiziana Cantonen kohdalla, jonka eksän levittämä kostoporno johti niin pahaan häirintään, että Cantone riisti itseltään hengen. Kummassakaan tapauksessa naiset eivät olleet tehneet mitään väärin, eivät todellakaan, ja silti juuri he kärsivät tilanteesta.

Jostain syystä naisten omasta tahdostaan harrastamassa seksissä ajatellaan yhä olevan jotakin häpeällistä. Jopa tuomion jälkeen tästä maasta löytynee sellasta porukkaa, joiden mielestä Smith on oikeastaan vain tosi kova panomies. Smithin uhrien henkilöllisyyksien selvitessä heitä tultaisiin kuitenkin todennäköisesti syyllistämään kaikenlaisin mitäs läksit -tyylisin argumentein, joilla naisia yleensäkin pyritään kontrolloimaan. Ai pukeuduit hameeseen? Oma syysi, että tulit kourituksi. Kehtasit käydä baarissa ja ottaa pari olutta? Sinulle tehty seksuaalinen väkivalta on omaa syytäsi. Harrastit seksiä julkkismiehen kanssa? Varmaan halusitkin päästä videolle, ja ainakin luovuit oikeudestasi minkäänlaiseen yksityisyyteen, senkin lunttu! Niin surullista kuin se onkin, seksuaalinen tuplastandardi on yhä olemassa ja voi ilmeisen paksusti.

Mutta minkä helvetin takia naisen pitäisi hävetä hänestä salaa kuvattua seksivideota? Tai edes vapaasta tahdostaan tekemäänsä seksivideota – tai minkäänlaista seksiä? Kahden halukkaan osapuolen välillä harrastetussa seksissä ei ole mitään vikaa. Siinä ei ole mitään vikaa, jos nainen haluaa harrastaa seksiä tyypin kanssa, jota pitää mukavana ja aika söpönä. Salakatselun uhreiksi joutuneet naiset eivät ole tehneet mitään väärin. Mikä ihme siinä sitten on, että vaikka syylliset löytyvät ihan toisaalta, paska sataa aina naisen laariin?

Haista sinä paska, Axl Smith. Sinun rikoksesi eivät ole yhdenkään naisen häpeä.

Meistä kenenkään ei tarvitse hävetä sitä, että haluaa harrastaa seksiä.

 

Olethan jo muistanut seurata blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa?

Suhteet Seksi Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Elokuvissa: Tom of Finland

Kun kävin katsomassa tänään ensi-iltansa saaneen Tom of Finland -elokuvan ennakkonäytöksen, tapahtuman skaala teki minuun suuren vaikutuksen: elokuvalle ja sen yli 2000 kutsuvieraalle oli kaikki Tennispalatsin salit. Viime vuosien hypen jatkumoksi oikein mainiosti sopinut tapahtuma korosti ToF-brändin valtavaa kansansuosiota. On aikamoinen juttu, että Touko Laaksosta töineen juhlitaan nykyään niin avoimesti ja yleisesti, että se on synnyttänyt jopa keskustelua Tom of Finlandin muumiutumisesta, siis sisäsiistiksi ja kaikille kelpaavaksi muuttumisesta. Ja sitten tähän päälle vielä valtavalla budjetilla ja taiten tehty, Laaksosen elämää käsittelevä elokuva, joka on vieläpä osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa! Maassa, jossa homous oli rikos vuoteen 1971 asti ja poistui sairausluokituksesta vasta vuonna 1981, tämä on todella vaikuttavaa.

Touko Laaksosen elämän ja taiteen lisäksi myös nykyisestä suvaitsevuudestamme kertovan elokuvan symboliarvo on siis valtava. Mutta elokuvan jälkeen jäin pohtimaan: riittääkö se?

tom-of-finland-elokuva-juliste.jpg

Kuva: Tom of Finland -elokuva / Helsinki-filmi

Kun lopputekstit alkoivat rullata, ensimmäinen ajatukseni oli se, että Tom of Finland -elokuva on mieletön kulttuuriteko ja valtava askel tässä maassa, josta edelleen löytyy sellaisia peeloja, jotka esimerkiksi kyseenalaistavat ja koettavat pysäyttää tasa-arvoisen avioliittolain. Ja sitä se onkin: tätä elokuvaa ei oltaisi voitu tehdä vielä kymmenen vuotta sitten, ja niinpä tapahtuneesta edistyksestä on syytä olla iloinen. Samalla itse elokuvassa oli kuitenkin joitakin vähän ongelmallisia piirteitä. Esimerkiksi Tämän kylän homopoika-blogin Eino kirjoitti todella ansiokkaasti siitä, miten Touko Laaksosta kuvataan leffassa monin tavoin “suurmiehen heteromuotin” kautta, ja suosittelen ehdottomasti lukemaan Einon tekstin.

Laaksosen elämän kuvaaminen pitkälti homojen kokemien vääryyksien kautta tuntui vähän hankalalta sekin. Ajankuvana tämä on toki ymmärrettävää: syrjintä ja esimerkiksi poliisiväkivalta olivat hyvin todellisia asioita, ja toki niistä pitää puhua. On kuitenkin perusteltua kysyä, olisiko elokuvassa voitu tasapainottaa tätä puolta esittämällä myös enemmän positiivisia kokemuksia – Laaksosen elämä kun ei missään nimessä ollut pelkkää kärvistelyä, kuten tämän töistä välittyvästä valtavasta elämänilostakin näkyy. Sekä seksi että rakkaus jäävät elokuvassa vähän viitteellisiksi, ja ennen Einon arvion lukemista en ollut edes tajunnut, että elokuvassa ei tosiaan nähdä yhtikäs yhtään kunnollista, syvää, viipyilevää suudelmaa. Ja kun Tom of Finlandia kuvaavasta elokuvasta jää tällä tavalla uupumaan läheisyys, erotiikkaa ja ihon tuntu, jotain tosiaan puuttuu.

Visuaalisesti ja tuotantoarvoiltaan elokuva oli ehdottoman hieno, ja puutteista huolimatta kyseessä on tosiaan myös kulttuuriteko, joka saa pohtimaan kaikenlaisia suuria kysymyksiä. Kuten Tämän kylän homopoika -blogissa todetaan, elokuvan katsomista voi siis ehdottomasti suositella, vaikka samalla leffan tietty ongelmallisuus kannattaakin pitää mielessä. Ja juuri näinhän se on: asioita on hyvä analysoida ja niistä keskustella, sillä siten ja vain siten pääsemme vähitellen eteenpäin, sekä ihmisinä että yhteiskuntana. Kaikessa ei voi aina onnistua sataprosenttisesti, mutta yrittää pitää silti.

Ja vähitellen muutosta tapahtuu.

 lilyssä Tof-leffasta ovat kirjoittaneet myös Isyyspakkaus– ja Kuvaputkessa.

Suhteet Rakkaus Leffat ja sarjat Uutiset ja yhteiskunta