Feministinen miestenlehti Samu

Aikakauslehtien kategorointi on omituisesti sukupuolittunutta. Naistenlehdistä puhuessamme tarkoitamme yleensä laajahkoa aihepiiriä käsitteleviä lehtiä, joissa yhdistyvät muoti, lifestyle, kulttuuri ja joskus jopa yhteiskunnalliset aiheet; miestenlehti-sana sen sijaan herättää mielikuvan kiskan ylähyllylle jemmatuista suttuisista pornolehdistä. Olisiko meidän siis jo aika päivittää miestenlehden kertakaikkisen vanhentunut käsite? No kyllä olisi, tuumivat feministisen Samu-lehden tekijät – ja pistivät sitten pystyyn suomalaiselle lehtikentälle ihan uudenlaisen, raikkaan projektin.

samu1.jpg

Samun ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa Samun kerrotaan syntyneen halusta tehdä sekä miestenlehden käsitettä että yleistä mieskuvaa laajentavaa lehteä. Lehdessä halutaan keskustella muun muassa miessukupuolen monimuotoisuudesta. ”Samu on uusi, kiinnostava ja kaunis lehti miessukupuolesta, sen merkityksestä, moninaisuudesta ja ilmenemismuodoista. Millaista on olla mies nyt ja millaisena mies nähdään? Lisäksi lehti esittelee kiinnostavia tyyppejä ja uusia ajatuksia miessukupuolesta. Nyt jos koskaan on aika entistä voimakkaammin kyseenalaistaa perinteisiä sukupuolirooleja, jotka pahimmillaan vahingoittavat paitsi yhteiskuntaa, myös siinä eläviä ihmisiä”, listataan lehden nettisivuilla. Samu julistautuu myös avoimen feministiseksi lehdeksi. Koska monet kuvittelevat edelleen, että mies ei voisi olla feministi, on erittäin rohkea veto brändätä miesaiheisiin painottuva lehti tällä tavalla. Hatunnosto siis Samulle siitä, että tekijäporukalla on ollut moiseen munaa (heh heh).

Hyvän konseptin lisäksi Samu on myös täynnä mielenkiintoista sisältöä. Kuten kaikkien laadukkaiden lehtien kohdalla, Samun jutut kiinnostavat todennäköisesti monenlaisia lukijoita sukupuoleen katsomatta. Ensimmäisen numeron aiheisiin kuuluvat muun muassa Congrats, you have an all male panel-projektista tunnetun tutkija Saara Särmän haastattelu, valokuvaaja Kaisu Joupin valokuva-artikkeli kohtukuoleman kohdanneista miehistä, juttu 15-vuotiaasta drag queenista, toinen miesten kohtaamasta katuväkivallasta, sekä sokerina pohjalla kuvia oululaisten ikämiesten balettiryhmästä. Siis kuinka kipeän siisti yhdistelmä erilaisia aiheita! Viimeisen esimerkin kohdalla on tosin myönnettävä, että jäin kaipaamaan kuvien yhteyteen myös pientä esittelykappaletta enemmän tekstiä, aiheeseen kun olisi ollut ihanaa sukeltaa pelkkiä kuvia syvemmälle.

samu2_pieni.pngPientä kritiikkiä antaisin Samulle lehden taitosta ja aivan erityisesti sen häiritsevän suuresta fonttikoosta, joka herätti minussa mielikuvia huononäköisille tai esikouluikäisille suunnatusta materiaalista. Jos teksti taitettaisiin edes hieman pienemmäksi, mahtuisi lehteen enemmän asiaa, ja se olisi näin kiinnostavien aiheiden kanssa vain ja ainoastaan hyvä juttu. Lisäksi (ja nyt mennään kyllä nillittämisen puolelle) päätös jättää tekstipalstojen oikeat reunat tasaamatta teki etenkin pidemmistä artikkeleista mielestäni hieman sotkuisen näköisiä. Itse lukukokemukseen nämä seikat eivät toki vaikuta, mutta muuten visuaalisesti selvästi todella pitkälle harkitussa paketissa ne pistivät ikävästi silmään.

Kaikenkaikkiaan Samu on ehdottoman positiivinen, reipas ja räväkkä uusi tulokas suomalaiselle lehtikentälle. Kaipaamme ehdottomasti monipuolisempaa näkemystä mieheyteen ja ihmisyyteen ylipäänsä. Samun kehityskaari voi jatkua tästä ensimmäisestä numerosta vain ja ainoastaan nousujohteisena, ja niinpä lehden tulevaisuudelta voitaneen huoletta odottaa jotakin todella päräyttävää. Minä ainakin kipitän ostamaan myös Samun seuraavan numeron heti sen ilmestyessä!

 

Jos sinäkin innostuit Samusta, sitä voi tilata postikuluineen vähän vajaa 15 euron hintaan lehden nettikaupasta. Pääkaupunkiseutulaiset puolestaan voivat hakea oman kappaleensa hieman halvemmalla ainakin helsinkiläisestä Nide-kirjakaupasta.
 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Pitääkö naisen äänestää naista?

Naiset ovat juuri nyt pinnalla politiikassa. Hillary Clinton teki historiaa tulemalla valituksi Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispuoliseksi valtapuolueen presidenttiehdokkaaksi, Iso-Britanniassa äskettäin vapautuneesta pääministerin paikasta kisasi kaksi naista, ja Japanissakin valittiin vastikään maan ensimmäinen naispuolinen kuvernööri. Monet feministit ovat juhlistaneet naispoliitikkojen nousua tärkeisiin asemiin feminismin riemuvoittoina, ja tästä olen luonnollisesti samaa mieltä. Samalla on kuitenkin painotettu, erityisesti Clintoniin liittyen, että vielä pidemmälle päästäksemme kaikkien naisten tulisi nyt puhaltaa yhteen hiileen ja äänestää naispuolista ehdokasta aina sen ollessa mahdollista. Mutta onko tosiaan näin? Pitääkö naisen äänestää aina naista?

hillary_by_fmcabezadevaca.jpg

Itse en ole tästä ihan vakuuttunut. Se, että näemme naisia ehdolla Britannian pääministerin tai Yhdysvaltain presidentin kaltaisiin pesteihin, on ehdottomasti feminismin ansiota – nykytilanteen jäljet kun johtavat suoraan suffragettien taisteluun naisten äänioikeuden puolesta. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita, että naispuolinen poliitikko olisi aina automaattisesti feministi tai jakaisi muuten samat arvot kanssani. Ja minä olen asiaa pitkään pohdittuani tullut nyt siihen tulokseen, että tämä yhteinen arvopohja on minulle ehdokasta valittaessa kaikkein tärkeintä.

Älkää käsittäkö väärin: on ihan helvetin hienoa ja tärkeää, että näemme naisten vihdoin valtaavan alaa myös maailmanpolitiikassa. Kuten Jaclyn Friedman Time-lehdessä kirjoittaa, representaatiolla on todella suuri merkitys, sillä se vaikuttaa siihen millainen kuva meille muodostuu maailmasta ja mahdollisuuksistamme. Muistan itse alle kymmenvuotiaana valvoneeni silmät ristissä pitkälle yöhön seuratessani Elisabeth Rehnin tulosta presidentinvaaleissa. Joitakin vuosia myöhemmin juhlin teinityttönä Tarja Halosen voittoa. Sen symbolinen merkitys oli aivan valtava. Luultavasti jokaisesta suomalaisesta peruskoulusta löytyvä rivi presidenttien potretteja tuntui Halosen ansiosta yhtäkkiä ihan toisenlaiselta, kun pitkä rivi miehiä päättyikin naisen kuvaan. Se potretti teki todella kouriintuntuvan selväksi sen, että minustakin voisi tulla mitä tahansa: vaikka sitten presidentti, jos niin haluaisin. Kuten Michelle Obama julisti demokraattisen puolueen kokouksessa: “Because of Hillary Clinton, my daughters and all our sons and daughters now take for granted that a woman can be president of the United States.” Tällaisiin asemiin kohonneiden naisten merkitystä ja sen konkreettista vaikutusta yhteiskuntaan ja kulttuuriin ei siis missään nimessä pidä väheksyä.

Mutta.

Sukupuolen perusteella äänestäminen on kontroversiaalinen aihe feministien keskuudessa, ja esimerkiksi feministi-ikoni Gloria Steinem on syyttänyt Bernie Sandersia Clintonin sijaan tukeneita nuoria naisia siitä, että nämä halusivat mielipiteellään vain mielistellä miehiä. Mutta jos minun olisi pitänyt valita Clintonin ja Sandersin välillä, minäkin olisin aivan ehdottomasti äänestänyt Sandersia. Clinton on monella tapaa osa eliittivallan jatkumoa, jonka lisäksi tämä on muun muassa vastustanut homoliittoja sekä ollut vankasti Yhdysvaltain sotatoimien puolella Irakissa ja Afganistanissa. Totuus siis on, että myös naispuoliset poliitikot voivat olla kovia oikeistolaisia tai muuten kusipäitä.

Myöskään Iso-Britannian pääministerivaaleissa ehdolla olleista naisista kumpikaan ei olisi saanut minun ääntäni. Valituksi tullut Theresa May näyttää pyrkivän kohti Margaret Thatcherista muistuttavaa rautarouvalinjaa, jossa armoa ei anota, sääliä ei tunneta, ja ihmisoikeuksistakin voitaisiin vain hankkiutua eroon. Mayn kilpakumppani Andrea Leadsom puoluestaan kunnostautui pääministerikisassa selostamalla olevansa maan tulevaisuuteen Mayta sitoutuneempi ihan vain siitä syystä, että hänellä sattuu olemaan lapsia (äitinä kun koko maailma on sun sydän ja lässynlää). Ja sitten on tietysti Thatcher, se alkuperäinen kusipäinen naispoliitikko, joka kyykytti köyhiä tavalla jonka tulokset tuntuvat edelleen – niin vahvasti, että Thatcherin kuoltua muutama vuosi sitten tapahtumaa juhlittiin kaduilla ympäri maata. Thatcherin politiikka teki kertakaikkisen selväksi, että nainen ei todellakaan automaattisesti ole feministi ja siten (ainakin minun feminismini mukaan) kaikenlaista sortoa ja eriarvoisuutta vastaan.

On hienoa, että maailman johdosta löytyy nykyään myös naisia. Haluan kaikkien lasten kasvavan sellaisessa maailmassa, jossa heidän mielestään naispuolisessa presidentissä ei ole mitään kummallista. Siitä huolimatta en itse äänestäisi ketään ainoastaan sukupuolen perusteella. Jos hakijat olisivat mielestäni yhtä päteviä, valitsisin heistä todennäköisesti sen naispuolisen. (Tähän liittyvät myös esimerkiksi naiskiintiöt, jotka ovatkin sitten toinen mielenkiintoinen aihe myöhemmällä ajalla käsiteltäväksi.) Mutta niin kauan kun naisehdokas edustaa mielestäni suunnilleen itse saatanaa, kuten esimerkiksi Thatcher teki, en missään nimessä äänestäisi tätä vain tämän sukupuolen perusteella.

Mitä mieltä te olette – pitääkö naisen äänestää naista?

 

Kuva: fmcabezadevaca / Flickr (Creative Commons)

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta