Paras kesätrendi: Värikkäät kainalokarvat
Vaikka taivaalta sataa räntää, kesän lähestymisen tietää siitä, että mediat pursuilevat jälleen erilaisia vinkkejä kesätyyleistä ja kesän kymmenestä kuumimmasta kauneuskikasta. Missään ei kuitenkaan ole mainittu sitä trendiä, jonka minä haluaisin kaikkein eniten tänä kesänä nähdä, ja niinpä päätin alkaa levittää ilosanomaa ihan itse. Bongasin sen New York Timesin artikkelista Women who dye their (armpit) hair, ja kyse on juuri sitä, mitä jutun otsikon perusteella voi päätellä: vinkeiksi värjätyistä kainalokarvoista.
Kuva: Instagram / @ccii, @theofficialrainbowgirl, @veronica.coke, @yeelencohen, @anitadm3, @zane_liston
Naisten ihokarvat ovat siitä jännä juttu, että ne tuntuvat yhä edelleen olevan jonkinlainen tabu. Muistatteko vielä vuoden 1999, jolloin Julia Roberts sai aikaan valtavan kohun vain vilauttamalla kainalokarvojaan Notting Hill -elokuvan ensi-illassa? (Notting Hill on muuten edelleen yksi romcom-lemppareistani, ja karvatapaus vain syventää lämpimiä fiiliksiäni leffaa kohtaan.) Vaikka maailma on sittemmin muuttunut ja mennyt monella tavalla eteenpäin, tässä suhteessa meillä on vielä paljon matkaa kuljettavana – siitä kertoo jo se, että yhä vieläkään naisten ihokarvoja ei näy edes niiden poistamiseen tarkoitettujen tuotteiden mainoksissa.
Tällainen peittely on aina muistuttanut minua siitä, miten kuukautissuojien mainoksissa lirutellaan vuosi vuodelta sitä kirkasta, sinistä nestettä. Mainoskuvasto kertoo asenteista ja myös luo niitä: kliinisiä korvikkeita käyttämällä luodaan mielikuva siitä, että se todellinen asia johon viitataan (oli kyse sitten kuukautisverestä tai ihokarvoista) on jotakin niin kuvottavaa, ettei siitä voida kunnolla puhua eikä sitä voida näyttää edes siihen erottamattomasti liittyvistä tuotteista puhuttaessa.
Osittain peittelykulttuurin takia tuntuukin toisinaan, että monet ihmiset ovat suorastaan unohtaneet, että aivan kuten miehillä ja lähisukulaisillamme apinoilla, naisillakin on ihokarvoja kaikkialla. Koska siitä ei kuitenkaan juuri puhuta, monet naiset ovat kokemukseni mukaan varsin yksin asian kanssa ja saattavat esimerkiksi kuvitella olevansa ainoita, joilla karvaa karvaa kasvoissa/rinnoissa/vatsassa/ties missä.
Ja miehet ne vasta totuudesta pihalla tuntuvat olevankin! Jos joka ainoa pornossa tai tosielämässä kohdattu nainen on karvaton, voi todellisuus alkaa hämärtyä, ja samalla ainakin heteronaisten paineet pitää yllä karvattomuuden illuusiota vain kasvavat entisestään. Esimerkiksi jokin aika sitten lukemassani Girls & Sex -kirjassa (suosittelen!) kerrottiin useista tapauksista, joissa yhdysvaltalaiset pojat tai nuoret miehet kommentoivat, etteivät harrastaisi seksiä tytön kanssa, jolla oli kainalo- tai häpykarvoja. Niin todellisuudesta vieraantuneita karvakäsityksemme ovat.
Niin kauan kun asenteet pysyvät tällaisina, naisen ajelemattomat ihokarvat ovat radikaali teko. Näin ei todellakaan pitäisi olla, vaan ajelemisen tai ajelemattomuuden tulisi olla täysin neutraali valinta, jonka kukin voi tehdä oman mielensä mukaan. Mutta niin kauan kun kauneusihanteiden mukainen nainen on päälakeaan lukuunottamatta täysin karvaton, näin ei valitettavasti ole.
Juuri tämän vuoksi kannatan suuresti kaikkia kampanjoita, jotka tavalla tai toisella normalisoivat naisten ihokarvoja. Ja juuri siksi toivon, että esimerkiksi kainalokarvojen värjäämisestä jollakin pirteällä värillä tulisi tämän kesän kuumin trendi. Karvojen hyväksyminen ja niiden ulkonäöllä leikitteleminen nimittäin lähettää voimakkaan viestin siitä, että ihokarvat ovat kertakaikkiaan okei.
Itse lakkasin sheivaamasta vuosia sitten, ja nykyään toisinaan lyhennän kainalokarvoja esimerkiksi kumppanilta syyhkimälläni parranajokoneella – sillä homma on kätevää, ei aiheuta ihottumia tai haavoja, eikä vaadi kalliita ja epäekologisia, kertakäyttöisiä välineitä. Mutta ehkä jo tänä kesänä otan seuraavan askeleen ja värjään kainalokarvani jollakin kivalla värillä. Ties vaikka minusta tulisi kertaheitolla kulmakuntani edelläkävijä sekä kesätrendien että karvanormalisoinnin suhteen!
Kainalokarvojen väri-iloa voi ihailla Instagramista hashtagilla #dyedpits. Inspiraatiota ihokarvojen hyväksymiseen hakea esimerkiksi @hairypitsclub -tililtä.
Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:Madonnan kainalokarvat: Long hair, don’t care!ben hopper: Natural Beautyhäpykarvat näyteikkunassa
seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.
Ajelen omat kainalokarvani pääasiassa hygieniasyistä. Enemmän karvaa, enemmän kasvualustaa bakteereille=enemmän hajua. En myöskään halua käyttää 48h hienhajua ehkäiseviä tappodödöjä ja oli aika, jolloin pyrin elämään erilaisilla ”hippidödöillä”. Kokeilin niitä, koska halusin välttää antipersiranteissa käytettyä, kiisteltyä pahista nimeltä alumiini. Luonnonkosmetiikan deodoranttien toiminnan voisi tiivistää muutamaan teesiin: 1) eivät aina tehoa ainakaan rankassa treenissä, arkisessa puuhastelussa mahdollisesti, 2) toimivat huonosti keinokuituisten ja/tai tiukkojen paitojen kanssa 3) toimivat ylipäätään lyhyemmän aikaa eivätkä yhtä varmasti kuin ”tavisversiot”.Hippidödöjen kanssa oli tärkeää eliminoida se ensimmäinen haittatekijä, eli kainalokarvoitus, näin järkeilin. Niin tai näin, en löytänyt luonnonkosmetiikan puolelta toimivaa (käytin Mádaran omaa, mutta se taas sisältää myös jonkinlaista alumiinia, ilmeisesti kalialunaa. Siitäkin on omat kädenvääntönsä) ja kyllästyin omaan haisemiseeni. En myöskän jaksanut arpoa, että haisenko tänään vai en. Nykyään käytän hajusteetonta antiperspiranttia, joka pitää minut hajuttomana pienin varauksin. Joo suihku ja saippua on keksitty, mutta itse koen olevani hieman haisevampaa sorttia ja vuorokaudessa alkaa jo tulla eräänlaista tuoksua, joka joskus tuntuu enemmänkin olevan kehoni ominaistuoksua joka ei katoa kemikaalivyöryn alle; toisinaan siinä on epämiellyttävä viba. Mutta niin, harvemmin kainaloni ovat täysin karvattomat – niihin saattaa ilmestyä satunnaisia vierailijoita, joiden annan rehottaa useita päiviä. Karvoitus puheenaiheena on kuitenkin mielenkiintoinen ja validi puheenaihe. Omiin jalkakarvoihin suhtaudun vähän vaihtelevasti; niitä ei kauheasti ole, mutta joskus koen pakonomaista tarvetta poistaa ne. Syy varmaan median.
Sitten tissiasiaa. Kerro ihmeessä lisää, kuinka toipumisesi rintojen pienennysleikkauksesta etenee ja millaisia tuntemuksia sinulla nousee. Olen jo jonkin aikaa haaveillut omien lollojen pienennyttämisestä, mutta voi olla, että pitäisi yksityiselle mennä. Olen about 70G, hoikka/normaalipainoinen ja käynyt kirurgian poliklinikalla näyttäytymässä. Olivat sitä mieltä, etten täytyä kriteerejä. Olen miettinyt asian uudelleen vireille laittamista, nyt kun kaupunkikin on vaihtunut. Toisaalta taas en ole kovinkaan toiveikas, että täälläkään ääni kellossa olisi eri, melkeinpä päinvastoin… Isot tissit on perseestä, mitä tuntuu olevan pienempirintaisille outo juttu. Ei ole mikään luojan suoma lahja tämä, vaan toisinaan hyvinkin iso rasite. Jos olisin saatanan rikas, marssisin heti yksityiselle. Prkle.
Kirjastossa sattui silmiini lähes yksinomaan naisten lukema Elle, jonka kannessa äärimmilleen kuvankäsittelyllä tuotteistettu ja muovitettu Kiira Korpi kertoo paineistaan.
En pidä mahdottomana, että myöhemmin Korpi esiintyy samankaltaisessa lehdessä kertomassa ulkonäköpaineistaan.
Korpi on fiksu korkeakoulussa opiskeleva (en tiedä onko valmistunut) nainen. Hän varmasti olisi pystynyt tekemään toisenkinlaisen valinnan Hän varmasti ymmärsi, millaista.viestiä lehden kanteen menemällä ulkomaailmalle kertoo.
Korven ei olisi ollut pakko tehdä itsestään epäaitoa katseen kohdetta. Hän kuitenkin teki. Rahakin kaiketi houkutteli.
Sama malli näyttää toistuvan naisten kulttuurissa. Naiset vaativat toisiltaan ja pitävät yllä naisia esineellistävää kulttuuria, sitten hetken aikaa purkavat sitä ja taas aloittavat keskinäisen esineellistämiskilpailun.
Ristiriita on kummallinen. Naiset tuottavat naisille kulttuuria, jota naiset kritisoivat vain ryhtyäkseen tuottamaan itse kritisoitavaa kulttuuria.
http://www.elle.fi/ihmiset/kiira-korpi-tein-menestymisesta-pakkomielteen/