Siviilisääty määrittää naista edelleen

No Sex and the City

Yhä useammat pariskunnat tuntuvat nykyään hankkivan naimisiin mennessään sormusten sijaan jonkinlaiset asiaa juhlistavat tatuoinnit. Bongasin allaolevan häätatuointikuvan ruotsalaisen Lady Pain Tattoo-liikkeen Facebook-sivuilta ja tajusin yhtäkkiä sen nähdessäni jotakin monelle luultavasti ihan ilmiselvää, mutta itselleni uutta – miehen tatuointi ei teoriassa kerro mitään tämän siviilisäädystä, mutta naisen kyllä kertoo. Englannin Mr ja Mrs sekä suomalaiset herra ja rouva ovat samanlaisia epätasa-arvosia sanapareja: miesten termit ovat yksinkertaisesti vain kunnioittavia tapoja viitata mieheen tämän aviosäätyyn katsomatta, siinä missä naisten termit kertovat kyseessä olevan nimenomaan naimisissa oleva nainen. Avioon astuessaan nainen siis muuttuu jollakin perustavanlaatuisella tavalla, siinä missä mies pysyy aivan ennallaan.

Sama ilmiö on kyseessä sukunimiasiassa, josta olemme täällä ennenkin keskustelleet: suurimmassa osassa heteroliitoista nainen ottaa yhä miehen sukunimen, ja miehistä vain alle kaksi prosenttia ottaa naisen nimen tai yhdistää sen omaansa. Kotimaisten kielten keskuksen erikoistutkija Sirkka Paikkala onkin kommentoinut tätä sukunimikysymystä muistuttamalla sen historiallisten syiden löytyvän holhousasetelmasta: pitkään vain miehillä oli oikeus omaisuuteen, kun taas naiset siirtyivät ikäänkuin omaisuutena yhdeltä mieheltä toiselle. Nimenmuutos viestitti naisen isän luovuttaneen tämän aviomiehelle, ja että nainen oli nyt kirjattu toisen miehen nimiin – vähän kuin vaikkapa lehmä, joka polttomerkitään uuden omistajan symbolilla. Se, että naisten sukunimi ja titteli vaihtuvat edelleen, kertoo siitä miten siviilisäädyn ajatellaan yhä määrittävän naista monin tavoin.

Toisinpäin asia ei tietenkään päde, eikä avioliitto muuta miestä mihinkään suuntaan: herra on herra vaikka voissa paistaisi, siinä missä nainen on neiti taikka rouva riippuen siitä onko joku mies suvainnut ottaa hänet ristikseen.

Vaikka nykyään etenkin nuoret naimisissa olevat naiset saattavat puhua itsestään rouvashenkilönä jotenkin retrosti tai peräti vähän ironisesti, ilman että sillä pyritään tekemään pesäeroa naimattomiin naisiin, historian painolastista ei siis päästä eroon tässäkään asiassa. Rouvaa on myös perinteisesti pidetty korkea-arvoisempana kuin neitiä; nainen itsessään ei siis ole ollut juuri minkään arvoinen, ja on tarvinnut aviomiehen asemaansa parantaakseen. (Ja tokihan naimaton nainen on jotenkin epäonnistunut elämässään.) Tämä perinne näkyy edelleen esimerkiksi siinä, että korkea-arvoista naista puhutellaan rouvana tämän aviosäädystä riippumatta. Kuten Kielikellon naissukuisia sanoja käsittelevässä mielenkiintoisessa jutussa huomautetaan, Tarja Halosta ohjeistettiin puhuttelemaan sanoilla rouva tasavallan presidentti - huolimatta siitä, että Halonen ei itse asiassa ollut naimisissa tullessaan valituksi presidentiksi. Rouva-sanalla on siis mielissämme edelleen huomattavasti pelkkää neitiä kunnioittavampi kaiku.

Siviilisääty on siis edelleen monella tavalla naista määrittävä tekijä, ja arvostetun naisen termistöön liittyy erottamattomalla tavalla ajatus miehestä ja miehisestä hyväksynnästä. Sukunimen vaihtamisesta on Suomessa saatu päättää itse nyt kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta papin aamen tai maistraatin virkamiehen todistus tekee neidistä edelleen rouvan. Kielikellon jutussa kerrotaan, että Kotikielen Seuran kokouksessa pohdittiin jo vuonna 1903 tarvetta tämän asian tasa-arvoistamiselle: ”Olisi ruvettava miettimään yhteistä nimitystä sekä rouville että neideille, samoin kuin miehillä on nimitys herra. Asiaa kannatettiin, mutta nimitys jäi keksimättä.”

Se nimitys on keksimättä yhä edelleen, yli sata vuotta myöhemmin.

 

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:
PATRIARKAATIN PERINTEET: SUKUNIMEN VAIHTAMISESTA AVIOLIITOSSA
Vähemmän täydellinen elämä: Avioliiton ja lasten pakosta

 

 

Kuva: Lady Pain Tattoo

Kommentit

Englannin kielestähän yhteisnimitys jo löytyy, nimittäin Ms. Käsittääkseni tuo on normi tilanteissa, jossa siviilisääty ei ole tiedossa (esim. yritysmaailma), mutta en tiedä, onko miten muuten yleisessä käytössä. Toki tuollaisen lyhenteen kehittäminen on varmasti helpompaa kuin kokonaan uuden sanan keksiminen, mikä Suomessa jouduttaisiin tekemään. 

Jemina
No Sex and the City

Bisneskielen lisäksi olen törmännyt Ms-termiin myös esimerkiksi yliopistomaailmassa. Muistan eräänkin professorin sanoneen ihan erikseen, että jos tahdotte viitata häneen jonkinlaisella termillä, sen tulee olla Ms, hänen siviilisäätynsä kun ei liity hänen työhönsä millään tavalla. Olisikohan tämä yleistymässä enemmänkin? Niin ja lisäksi olemassa on tietysti klassinen Ms-feministilehti!

Mitä suomalaisiin vaihtoehtoihin tulee, itse tykkään tuossa linkaamassani Kielikellon jutussa löytyvästä ehdotuksesta, jonka on tehnyt pakinoitsija Väinö Nuorteva jo 50-luvulla. "[H]än muistelee, että sana arvotar sai aikoinaan jonkin verran kannatusta 'mutta ei jaksanut tulla yleiseen käytäntöön'. Hänen omaratkaisunsa on titteli Arv., jonka voi tulkita miten haluaa: ’arvoisa’, ’arvotar’, ’arvoitus’ tai ’arvaamatta titteliä’."

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä olen törmännyt lentolippuja ostaessa vaihtoehtoon Ms. :)

NotCredibleDates

Mulla lukee kaikkialla Ms. Meinaan pankkikorteista kaikkiin lekurikortteihin ja työbadgeihin. Täällä on hyvin yleisessä käytössä Ms eikä oikein muuta nykyään näykään.

mystery
Vision One

Mä olen ymmärtänyt että rouva ei enää nykyään tarkoita pelkästään naimisissa olevaa naista, vaan on nimenomaan virallistettukin puhuttelunimeksi naisille. 

"Rouvasta on näin tullut eräänlainen yleistitteli, jota voidaan käyttää niin naineista kuin naimattomistakin naisista"

Näin sanoo ainakin Wikipedia. Tiedä sitten, itse en ainakaan koskaan ajattele sanasta rouva automaattisesti naimisissa olevaa. Äiti juuri loukkaantui kassalla kun kassa puhutteli häntä rouvaksi, vaikka hän onkin naimisissa. Sanoi että "en mä nyt niin vanhalta näytä!" :D

Jemina
No Sex and the City

Niin, rouva on tosiaan yleisemmin käytössä, erityisesti kun halutaan osoittaa kunnioitusta, kuten tuosta Halosen keissistä näkyy. Se, että kunnioittavaksi termiksi on vakiintunut nimenomaan naimisissa olevaan naiseen viitannut (ja usein edelleen viittaava) termi, ei kuitenkaan ole missään nimessä sattumaa, eikä tätä ns. historian painolastia mielestäni voida sanasta myöskään täysin erottaa.

mystery
Vision One

Niin tottakai, se on harmi että sanat ei ihan niin äkkiä puheessa muutu, vaikka historiassa muuttuukin. Sanojen hidas vakiintuminen + naisten surkea historia on huono yhdistelmä !

Jemina
No Sex and the City

Sanojen hidas vakiintuminen + naisten surkea historia on huono yhdistelmä !

Näinpä juuri!

Vierailija (Ei varmistettu)

Historia se naisten perään tullut sortamaan mokoma. Keksikääpä kuule te naisetkin jotain vaihteeks kuin draamaa; aikakone saattais olla kätevä tähän patriarkka "ongelmaan"?

Jemina
No Sex and the City

Voi kyynel nyt. Eikö ollut perjantai-illan kunniaksi muuta tekemistä kuin käydä länkyttämässä erinäisten postausten kommenttikentässä? Aika klassinen hännikäismeininki käynnissä - suosittelen hankkimaan esim. harrastuksia. 

Vierailija (Ei varmistettu)

En asu suomessa :) Hassua sinäsä että neiti bloggailija kokee netissä kirjoittelun aliarvoiseksi, joka itse viettää aikaansa itkemällä esseitä toisiaan pienimmistä asioista :)
Tosin ei taida looginen ajattelu neidin vahvuuksia ollakkaan :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vakiintuneita termejä on hankala muuttaa vai mikä voisi olla tuo herraa vastaava nimitys, joka oikeasti jäisi yleiseen käyttöön? Tuntuu, että vain se, että rouvaa käytettäisiin yleisesti naisesta ja neiti jäisi kuvaamaan tyttöjä (hellittelynimenä). Neitiä joskus käytetään ainakin omista tyttäristä, tosin pojat ovat tällöinkin herroja, jolloin pitäisi keksiä pojille joku herraa vastaava nimi! :)

Uusien termien käyttöönotossa tulee mieleen jokunen vuosi sitten Hesarin kilpailuttama sormitietokone vai mikä nyt olikaan tablettia kuvaamaan, mutta tabletiksihan se jäi. :D

Jemina
No Sex and the City

Toki vakiintuneita termejä on hankala muuttaa - mutta ei se tarkoita, etteikö meidän pitäisi yrittää. Mielestäni meidän tulee myös pyrkiä eroon esimerkiksi ihmisen etniseen taustaan tai ihonväriin viittaavista loukkaavista sanoista, ihan sama miten tottuneita jotkut saattavat olla näitä sanoja käyttämään. Käytössä oleva termistö kertoo todella paljon yhteiskunnallisista ja kulttuurisista asenteista sekä on samalla myös kytköksissä niiden muuttamiseen. Niinpä mielestäni uusia sanoja tulee keksiä, jos sopivia ei kerran valmiiksi ole. Ruotsiin kehitetty sukupuolineutraali hen-pronomini esimerkiksi on mielestäni tosi kiinnostava liike. Uuden sanan kehittäminen ei luonnollisestikaan luo muutosta yhdessä yössä, mutta on mielestäni ehdottoman positiivinen ja tarpeellinen askel matkalla eteenpäin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ihan samaa mieltä ja yritin juuri miettiä mikä uusi termi voisi olla, onko sinulla jotain ehdotuksia?

Ruotsin hen on muutoksena hyvä, koska muistuttaa olemassaolevia sanoja ja näin suomalaiselle muutos on lisäksi hyvin luonnollinen ja looginen. ;)

Jemina
No Sex and the City

 

Jos puhutaan vain lyhennetystä versiosta, tykkään itse asiassa aika paljon tuosta jo yhteen ylläolevaan kommenttiini pasteamastani ehdotuksesta arv., joka voisi sitten tarkoittaa mitä moninaisempia juttuja - oma lempparini on 'arvoitus', ja 'arvaamatta titteliä' tulee sitten hyvänä kakkosena. Mutta ihan kokonaisen uuden sanan keksiminen olisi tosiaan aikamoinen haaste!

Kelasin ensin, että mitä jos neiti- ja rouva-sanat yhdistäisi, mutta näin saatavat 'routi' ja 'neiva' kuulostavat molemmat jonkinlaisilta Muumilaakson olennoilta. :D Tästä pitäisi siis selkeästi tehdä kanssa tuollainen laajempi kysely, jossa ihmiset saisivat ehdottaa omia sanojaan - ties vaikka joku keksisi ihan täydellisen!

 

 

annepa (Ei varmistettu)

No entäs sitten tämä tilanne: mies haluaa POIKAlapsen omalle nimelleen, mutta jos tulisi tyttö, minä "voisin" silloin "saada" hänet nimelleni.

Me siis haluaisimme lapsen. Miehellä on edellisestä suhteesta 3 tytärtä (tässäkin on sävyero: tytär - poika; tyttö - poika), joilla on mieheni sukunimi. Minulla ei ole yhtään lasta. Jos saisimme lapsen, haluaisin, että hänellä on minun sukunimeni. Mies haluaisi lapsen omalle nimelleen, jos se on poika, että sukunimi jatkuu. Hänellä on harvinainen sukunimi, mutta niin on minullakin. Tässä vaiheessa keskustelua käydään jo sukulaistenkin lapset läpi, sillä onhan minun suvussani poikalapsia, jotka ovat samannimisiä kuin minä ja hänen suvussaan taas ei ole. Minä taas ajattelen, että muita ei tarvi tähän keskusteluun ottaa mukaan. Hänellä "on" jo 3, minulla ei yhtään.

Seuraavaksi keskusteluun otetaan se, että "se ei kuule ole minun asia miten sinä lapsesi kasvatat. Jos sinä kasvatat tyttäresi niin, että oma sukunimi ei merkitse mitään ja he siitä joskus luopuvat, niin se ei ole minun ongelma. Olenhan minäkin jatkamassa sukunimeäni ja sisareni myös. Niin, että oma valinta ja meidän mahdollisen tulevan lapsen sukupuolen ei pitäisi määrittää asiaa yhtään mitenkään. Vai oletko sitä mieltä, että tyttö on jotenkin vähempiarvoinen kuin poika? Että sinä haluat ehdottomasti pojan omalle nimellesi, mutta tytöllä nyt niin väliä?"

Paukut kovenee :D Mutta tämä kertoo myös asenteista ja minua henkilökohtaisesti asia ärsyttää suunnattomasti.

Jemina
No Sex and the City

Ymmärrän oikein hyvin, että ärsyttää! Tuo meinaan todellakin alkaa kuulostaa sellaiselta vanhakantaiselta kelalta, jossa poikalapsi on jotenkin suuremmassa arvossa kuin tyttölapsi - ja että sukunimen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle olisi jonkinlainen miehuuden tae, todiste siitä että mies on onnistunut 'tekemään' pojan. Itsekin varmaan tuollaisessa tilanteessa muistuttaisin, että nykyään naisten on lupa säilyttää sukunimensä naimisiin mennessään - niinpä nimenjatkajaksi ei siis todellakaan tarvita poikaa. 

Emilia M

Huh, mikä tilanne! Tosiaan voisi miestä muistuttaa että nykyään tämä ei ole mikään selviö, jos hällä on kolme tytärtä niin tosiaan nämäkin voivat jatkaa nimeä, jos se nimenjatkaminen nyt on niin tärkeää.

 

Toinen haudutus

Tätä samaa asiaa näpsäkästi videomuodossa: http://www.theguardian.com/commentisfree/video/2016/may/25/women-face-it-marriage-can-never-be-feminist-video

Hesari äskettäin nimien ottamisia ja vaihtamisia ruoti myös. Jotkut harvat keksivät itselleen uuden yhteisen nimen. Ihan kiva, mutta kyynikkoa vaivaa sama kuin noissa tatuoinneissa: mitä sitä ihmissuhteen ikuisuutta korostamaan kun eivät ne ruukaa olla ikuisia.

Mulle miehen sukunimen ottaminen oli ihan ok, en missään vaiheessa kokenut olevani hänen omaisuuttaan. Nimi on nimi, ei muuta. Vihkimisen jälkeen aloin itse tituleeraamaan itseäni rouvaksi, koska en myöskään kokenut olevani mikään rouva. Onneksi kaverit hoksasivat vitsin, valitettavasti äiti luuli mun olevan tosissaan...

Jemina
No Sex and the City

Nimi on nimi, ei muuta. 

Itse olen tästä eri mieltä. Kaikki saavat puolestani luonnollisesti ottaa minkä nimen tahtovat, eikä toisen sukunimen ottaminen tarkoita että sitä tulisi kokea olevansa toisen omaisuutta (ihan sama mitä sukupuolta osapuolet ovat). Tästä huolimatta esimerkiksi nimenomaan tässä nimiasiassa ei mielestäni olla päästy historian painolastista eroon, ja miehen sukunimen ottamisen yleisyys kertoo juurikin siitä. Niinpä nimiin itse asiassa kiteytyy ihan kauheasti kaikkea. 

tyttösveitsissä (Ei varmistettu)

Itse näkisin niin, kuten myös aikaisemmin kommentoitiin, että rouva yleistyy tarkoittamaan kaikkia naisia. Saksankielisissä maissa näin on jo käynyt. Frau viittaa naiseen oli naimisissa tai ei (ja titteleitähän täällä arvostetaan, peruspostikin osoitetaan Herr/Frau xxx:lle). Ennen neitiin viittaannut sana Fräulein ei ole enää korrekti ilmaus. Siitä siis on tietoisesti pyritty eroon. Suomessa koulun saksantunneilla opetettiin jo kymmenen vuotta sitten, ettei sanaa pidä käyttää.

Tämä ei tietenkään poista sitä seikkaa, että onhan se kummallista, että juuri Frau-sana päätettiin pitää ja Fräuleinistä yritetään päästä kaikin keinoin eroon. Kertonee jotain yhteiskunnasta. Hausfrau-kulttuuri elää täällä edelleen yllättävän vahvana.

Die kleine Frau (Ei varmistettu)

Ehkä tuo diminutiivinen -lein-pääte on se syy.

tyttösveitsissä (Ei varmistettu)

Hehe joo, tietysti. Hyvä huomio! Ja samalla esimerkki siitä, miten naimisissaolon arvostus näky/näkyy kielen tasolla.

Jemina
No Sex and the City

Kiinnostavaa pohdintaa! Nämä näkyvät kyllä niin monilla monituisilla tavoilla eri kielissä - olisi tosi mielenkiintoista päästä lukemaan esimerkiksi eri kielten sukupuolittuneisuutta käsittelevä kirja! Löytyisiköhän sellaisia? 

Serenia

Saksassa tosin piti sairaalassa esitellä itsensä Frau:na eikä Krankenschwesterinä tai neutraalimpana Krankenpflegerininä (vaikka sekin erottelee sukupuolen). Suomessa esittelen kyllä ihan sairaanhoitaja oma nimenä. Siellä tuntui, että sitä ammattitaitoa ei arvostettu kun rouvaus oli tärkeämpää. Toisaalta armeijassa oli ihan luontevaa olla rouva alikersantti, vaikka pojat välillä herroittelivatkin. Ja hoitajakoulussa oppi, että synnärillä ainakin kaikki on rouvia vaikka eivät naimisissa olisikaan.

Osittain armeijasta johtuen, en ole suostuvainen luopumaan omasta sukunimestäni kun käytän sitä enemmän kuin etunimeäni, jonka kyllä olen vaihtanut.

Itse koen paremmaksi termien sisällön laajentamista kuin uusien keksimistä, uudet eivät kuitenkaan juurru käyttöön. Onhan eduskunnan puhemieskin puhemies, vaikka kantaisikin kahta X-kromosomia.

Jemina
No Sex and the City

Itse koen paremmaksi termien sisällön laajentamista kuin uusien keksimistä, uudet eivät kuitenkaan juurru käyttöön. 

Tässä on toki monella tavalla järkeä, juuri siksi että uusien termien vakiintuminen/vakiinnuttaminen tuntuu usein olevan hankala prosessi. En kuitenkaan itse ole ihan varauksettomasti tämän kannalla. Tuo mainitsemasi, sukupuollittunut puhemies-esimerkki mielestäni nimenomaan korostaa asian ongelmallisuutta: se kun edelleen ilmaisee, että mies on se oletusarvoinen tyyppi tässä asemassa. Tämä tekee naispuolisesta puhemiehestä poikkeuksen. Samasta on kyse myös tässä rouva-sanan vakiintumisessa kunnioittavassa käytössä naisen siviilisäätyyn katsomatta - se kantaa mukanaan historiallista (ja jossain määrin yhä voimassa olevaa) käsitystä siitä, että naimisissa oleva nainen on paremmassa asemassa kuin naimaton nainen. Siksi näkisin itse mieluummin ihan uusia termejä, joilla voitaisiin aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. 

Laura I.
Aivan hyvä blogi

Eikös joskus avioliittoon vihkiessä (ainakin kirkossa) todettu, että julistan teidät mieheksi ja vaimoksi? (Vai mietinkö vain englantia, jossa periaatteessa toimii, koska husband ja wife, nainen ei ole ainoa joka "muuttuu".) anyways, mies ja vaimo kuulostaa tosi kankealta. Nykyään kyllä puhutaan vissiin ihan vaan aviopuolisoista, mikä on jees. 

Tuuliinaa (Ei varmistettu)

Rouvittelu ärsyttää minua, menin naimisiin, koska halusin olla puolisoni lähin omainen ja periä hänet. Just muutama päivä sitten kimpaannun tutulle, joka kutsui minua "rouva miehenisukunimeksi". Huomautin, etten tottele tuota nimeä ja jos on pakko rouvitella, niin sit "rouva omasukunimeni". Hän kuittasi, ettei osaa rouvitella ihmisiä heidän tyttönimellään... ja samaan sarjaan sit ihmetteli, miksei mulla ole mieheni nimeä. Oisko vaikka siksi, ettei se ole mun nimi enkä sitä omakseni kokenut?

Oletko muuten bongannut tämän nimilain uudistamiseen liittyvän kyselyn? https://www.otakantaa.fi/fi/hankkeet/66/osallistuminen/140/kysely/

Kommentoi