Suksi luistaa, tai: Liukuvoiteista

Huomasittehan kaikki Toimituksen palstan jutun vuoden 2012 parhaista asioista?  Allekirjoittanutkin komeilee siellä vinkkeineen, ja se vinkki kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: liukuvoide.

liukkarit.jpg

(Kuvassa satunnaisia liukuvoiteita, ei siis erityisesti suosittelemiani tuotteita.)

Koska Toimituksen palstan juttuun mahtui vain lyhyt perustelu, ajattelin kertoa valinnastani vähän enemmän. Kyseessä oli minulle tosiaan uusi tuttavuus – kokeilin liukuvoidetta ensimmäistä kertaa viime vuonna, saatuani näytteen Lucky Bloke-kondomikaupan aiemminkin mainitsemani kondomitestauksen yhteydessä. Sitä ennen en ollut koskaan kokeillut liukkaria perusseksissä. Olin nimittäin jotenkin ajatellut, että sitä käytetään ainoastaan seksilelujen ja anaaliseksin yhteydessä, sekä mikäli niinsanotusti suksi ei muuten luista.

Toimituksen palstalla ilmaisin asian näin:

jemina2.jpg

Pahoittelen tätä kömpelöä hiihtovertausta, johon olen jostain syystä tosi kiintynyt, mutta ihan oikeasti: pieni lisävoitelu tekee tosiaan ihmeitä. Liukkaria ei siis tarvitse kaivaa esiin vain jos voitelua ei löydy omasta takaa. Sen sijaan se soveltuu käyttöön ihan kaikille, ihan muuten vain. (Kannattaakin vilkaista vaikkapa AVAn juttua kymmenestä hyvästä syystä kokeilla liukuvoidetta.) Oman kokemukseni mukaan liukkari nopeuttaa esileikkiä ja tekee siitä hauskempaa. Lisäksi se auttaa niitä, joiden paikat kuivuvat pitkäkestoisten aktien aikana. Tämähän on käsittääkseni aika yleistä, mutta kuten kaikki varmaan jo tietävätkin, oman liukkauden loppuminenhan ei suinkaan tarkoita sitä etteikö välttämättä tahtoisi enää jatkaa. Silloin liukuvoide tuo sitä kaivattua uutta luistoa. Eikä sitten muuta kuin latua!

Olen kokeillut nyt muutamaa erilaista voidetta, enkä totta puhuakseni ole huomannut niissä kovin suuria eroja. Niinpä aionkin tästä lähtien kiinnittää huomiota erityisesti tavaran sisältöön: sen lisäksi, että liukkarin tulee tietysti soveltua kortsujen kanssa käytettäväksi, tahdon myös löytää hyvän vesipohjaisen voiteen joka ei sisältäisi parabeenejä ja glyseriiniä. (Tästä aiheestahan vinkattiin taannoin Toimituksen palstan seksivälinejutussa.) Siihen päälle ajattelin vielä etsiä liukuvoidetta, joka olisi vegaaninen. Meneeköhän mahdottomaksi?

Ostoslistallani komeilee jo muutama merkki, joihin törmäsin netissä aihetta tutkiessani. Ne pitää siis vielä käydä ostamassa kotiin ja pistää kokeiluun. Lupaan järjestää oikein kunnon Tulosruutu-tyyppisen selvityksen heti kun nämä arvokisat on käyty!

 

…Lisäksi minun alkoi jostain syystä tehdä mieli lähteä hiihtämään. Tulikohan tämä vertaus nyt vietyä ihan liian pitkälle?

 

Kuvat: rfsu.fi, vaestoliitto.fi, apteekkini.fi, suomiapteekki.fi

Kommentit (13)
  1. Nasse-setäily
    26.3.2015, 09:52

    Mä tykkäsin käyttää pjuria tai Erosta mutta näissäkin pitää huomata että monet ei sovellu kondomien kanssa käytettäväksi. Esim. Yes:n orgaanisiakaan ei suositella kondomien kera. Mua harmittaa ettei monessakaan putilossa ole tätä mainintaa mutta esim pornosivuilta löytyy tarkempaa faktaa minkä kanssa liukkaria suositellaan käytettäväksi. Itse ajattelin testata seuraavaksi Swoonin liukkaria.

  2. MellowMiles, jes, hyvä kuulla että liukkarihauskuus on tullut jäädäkseen myös muiden makkareihin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *