Vähemmän täydellinen elämä, tai: Avioliiton ja lasten pakosta

Jennifer Aniston on ilmeisesti mennä paukauttanut kihloihin. Ensimmäinen ajatukeni: Kivaa, jos Jennikkä on onnellinen. Ja heti seuraava: Toivottavasti tämä ei ole taipunut moiseen vain tavan vuoksi. Vielä viikko sitten Jenniferin raportoitiin nimittäin hylänneen miesystävänsä kosinnan ja sanoneen, että yleensä täydellisen elämän peruspilareina pidettävät avioliitto ja lapset eivät välttämättä tule kuulumaan hänen tulevaisuuteensa.

jen.jpg

”A perfect life? I think that’s sort of cliché, isn’t it? Like, if you want to be happy, you should have the house, the husband, the kid… Kids are messy!”

Meikätyttö aplodeerasi moiselle lausunnolle kovaa, ja saatoinpa kenties vähän tuulettaakin. (Kuten ehkä jo tiedätte, en varsinaisesti ole avioliiton instituutiosta varauksettoman innoissani.) Ihanaa, että jopa Jenniferin kaltainen korkean profiilin julkkis on valmis sanomaan sen ääneen: ei, avioliitto ja äitiys eivät ole kaikkien naisten toivelistalla, eivätkä todellakaan onnellisuuden takeita. Sillä miksi vitussa naisen tulisi yhä tässä nykymaailmassa tahtoa naimisiin? Tai äidiksi?

Nämä kysymykset koskettavat väkisinkin tiettyyn ikään ehtineitä. Kun ystäväpiiri alkaa pukata jälkikasvua ihan toden teolla, tulee omaa positiota väistämättä mietittyä. (Lilyssä aihetta on viime aikoina pohtinut muun muassa A. Sinivaara palstallaan.) Vapaaehtoista lapsettomuutta katsotaan yhä usein kieroon – hyvänä esimerkkinä tästä Ylioppilaslehden taannoinen aihetta käsittelevä artikkeli, joka herätti ilmestyessään helvetillisen haloon. Ettäs kehtaavat sanoa etteivät tahdo lapsia! Vääräuskoiset! Ristille, saatana!

Sukulaistenkin kanssa asiasta joutuu usein vänkäämään. “Kyllä sun mieli voi vielä muuttua”, vakuutettiin minulle taannoin. Joo, voihan se. Kaikki mielipiteet voivat periaatteessa muuttua. Mutta miksi juuri tämän asian kohdalla siitä pitää niin paasata? Jos ilmoitan, että lempivärini on vihreä, ei kukaan koe tarpeelliseksi tulla kimittämään, että se voi vielä vaihtua – ehkä jo huomenna tykkäät Jemina enemmän sinisestä! Lapsien tahtominen, tai lähinnä tahtomattomatta jättäminen, tuntuu olevan ainoa sellainen mielipide jota väistämättä pidetään nuoruuden höpsöttelynä.

Vaan entäpä jos olen siitä varma? Jos tunnen itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, etten tahdo lapsia, useistakin syistä? Niitähän meinaan riittää: liikakansoitus, ekologisuus, maailman kertakaikkiaan paska yleinen tila jota todistamaan en tahdo tuoda uutta ihmistä; rauhaa, hiljaisuutta ja järjestystä rakastava luonteeni, joka ei jaksaisi mukuloita jaloissa pyörimässä. En yksinkertaisesti usko että nauttisin lapsiperhe-elämästä. Väkisinkö niitä skidejä siis pitäisi hankkia?

kids.jpg

Sanotaan se jälleen kerran: kukin taaplatkoon tyylillään. Minä en tule lastenvaunujen eteen paasaamaan liikakansoituksesta ja jakamaan aborttiesitteitä – älköön siis kukaan tulko minulle sanomaan, että hankkisit lapsia, että tajuaisit mistä elämässä on kyse. Meillä kaikilla on onnellisuuden edellytyksemme, ja ainoastaan me itse tiedämme mitkä ne ovat.

Standardoidun täydellisen elämän vaatimukset helvettiin! Minä päätän itse mistä tykkään, ja jos aviomies ja lapset eivät satukaan kuulumaan sille listalle, ei se tee elämästäni vähemmän täydellistä. Toivottavasti näin on myös Jenniferin kohdalla. Avioliitto tai ei, lapsilla tai ilman, ihan sama – kunhan olisi onnellinen.

Mitä mieltä te olette – tarvitaanko täydelliseen elämään avioliitto ja lapsia?

 

Kuvat: crushable.com, customisedsigns.co.uk

Kommentit (39)
  1. Banaanisplit
    30.9.2014, 09:56

    Tämä on vaikea aihe, koska kuulun niihin naisiin, joiden mieli on muuttunut vuosien saatossa kannasta ei ikinä kantaan ehkä joskus, muttei nyt. Iloitsen jopa siitä, että Suomessa ei sterilisaatiota saa alle 30-vuotiaana, vaikka aiemmin olin siitä niin raivona, että lähetin asista jopa kansanedustajille sähköpostia (kukaan ei muuten vastannut mistään puolueesta). Sain lisäaikaa ajatella mitä oikeasti haluan ja mistä oma kantani johtui. Enkä kirjoita tätä vähätelläkseni kenenkään kokemusta siitä kokeeko haluavansa elää ilman lapsia vai niiden kanssa. Kirjoitan tämän siksi, että monesti tämä lapsettomiin ihmisiin kohdistuva lausahdus ”kyllä sun mieli vielä muuttuu” saattaa pitää paikkansa joidenkin ihmisten kohdalla, eikä heidänkään kokemustaan pitäisi väheksyä.

    Ihmisten pitäisi opetella hienotunteisemmiksi lisääntymisestä puhuessaan. Minusta voisi mieluummin sanoa, vaikka että aika näyttää, kun puhutaan lasten haluamisesta tai haluamattomuudesta. En itse koe sitä mitenkään pahana kommenttina. Kokeeko joku vela tai lasta haluava asian niin?

    Yh-äidin lapsena pelkäsin ja pelkään edelleen, että joutuisin yksin huolehtimaan lapsesta. Kuulostaa rumalta, kun sen sanoo ääneen, mutta näin asia on kohdallani. Kaikki resurssini menisi lapsesta huolehtimiseen ja melko köyhän lapsuuden jälkeen minulle on jäänyt olo, että haluan lisää materiaa. En halua vaihtaa toiveitani, unelmiani tai intohimojani pelkästään lapsenkasvatukseen. Tiedän, ettei lapsen saaminen tarkoita automaattisesti edellämainittuja asioita. Kuitenkin lapsena näin, miten paljon oma rakas äitini uhrasi lastensa eteen: sinnitteli pienipalkkaisessa ja vähän arvostusta nauttivasta työstä, ei hienoja lomia tai rahaa, jota olisi voinut laittaa itseensä. Haluaisin jotenkin korvata asian hänelle – niin että hän nyt vanhempana saisi rentoutua enemmän.

    Tuntuu, että helpoin tilanne on ihmisillä, jotka ovat varmoja kannastaan: heillä, jotka eivät halua missään nimessä lapsia, ja heillä, jotka haluavat niitä hinnalla millä hyvänsä. Se täytyy sanoa, että vaikka media puskeekin vauva-koira-omakotitalo-aviomies-unelmaa yhä edelleen, ei vielä tarkoita että sitä unelmaa pitäisi sitten niiden dissata, jotka eivät sitä itselleen halua. Maailmasta löytyy kuitenkin paljon ihmisiä, joiden unelma on juuri tuo mies-koira-lapsi-omakotitalo-kombo. Eikä siinä mitään. Kunhan kukaan (koskee myös lapsettomia) ei lähde linjalle, että mun valinta on parempi kuin sun valinta, lällälää.

    28-vuotiaana naisena näen kyllä, että naisille on tarjolla myös mediassa erilaisia unelmia äitiyden sijaan ja/tai lisäksi: pelisuunnittelijasta astronauttiin ja miksei vaikka vapaapainijaksi asti. Voi tietysti olla, että olen vain kiinnittänyt enemmän huomiota asioihin, joita itse koen mielekkääksi tavoitella.

    Nostan hattua kaikille, jotka lapsia hankkivat. Siinä on iso taloudellinen riski ja mös riski siitä, ettei ole valintaansa myöhemmin tyytyväinen. Sivilisaatiomme kuitenkin jatkuu lasten myötä ja on hyvä, että yhteiskuntamme panostaa lapsiin.

    Itse en tiedä, mitä tekisin lasten suhteen. Lapsettomana tuntuu ainakin vielä olevan paljon helpompaa.

  2. Mulla on aviomies ja neljä lasta ja odotan viidettä. Ja täydellinen elämä. Voi se elämä olla täydeöllistä näinkin. 🙂 Ei tosiaankaan varmaan jonkun silmin , mutta oma elämä onkin oma. Ja en jaksa kuunnella arguentteja jostain liika kansoituksesta. Aika harva itse haluaa montaa lasta, jotn uskon et mun kaltaiset on vähemmistö. Ja mä voisin ottaa vaikka kuinka monta lasta. 🙂 Enkä todellakaan suosittele lapsia niille jotka ei halua. Mun mielestä sellaisia lapsia syntyy jo nyt liikaa. Ei jakseta sitä säännöliistä arkea ja yhteisiä ruokahetkiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *