Yhdessä asuminen on kivikautinen parisuhdenormi
Ilahduin suuresti tutkija ja psykologi Riku Perhoniemen viime viikolla Hesarissa julkaistusta tekstistä, jossa tämä kirjoittaa elävänsä parisuhteessa mutta kumppaninsa kanssa erillään. Kuulemme tällaisista asumisjärjestelyistä edelleen varsin harvoin, ja toisiinsa sitoutuneisiin mutta omissa asunnoissaan eläviin pareihin suhtaudutaan kokemukseni mukaan hämmästellen ja joskus suorastaan tuomitsevasti. Erillään asuminen tuntuu toisinaan olevan nykyajan versio susipariuden konseptista: siinä missä entisaikaan naimisiinmeno oli normi ja yhdessä asuminen ilman papin aamenta epäilyttävää tai ainakin kummallista, tuntuu erillään asuminen nyt ottaneen tämän parisuhdemuotojen paarian paikan. Vaikka erilaisten ”normaalina” pidettyjen suhdemuotojen lista laajenee jatkuvasti, on meillä silti edelleen vahvat normit koskien sitä miten parisuhteita tulisi toteuttaa. Todellisuudessa tapoja on toki yhtä lukuisia kuin näissä suhteissa on ihmisiä. Miksi siis yhä ajattelemme, että Hyvän ja Kunnollisen Suhteen™ kuuluu aina edetä tietyn, totutun kaavan mukaan?
Toteutin itse tätä kaavaa varsin uskollisesti nuorempana: Muutin yhteen poikaystävän kanssa heti suhteen muututtua niinsanotusti vakavaksi. Naimisiinmenostakin taidettiin puhua. En muista koskaan pysähtyneeni ajattelemaan, halusinko suhteeni etenevän juuri sillä tavalla – en tiedä olinko tajunnutkaan, että eri tavallakin voisi olla. Maailma ympärillämme yksinkertaisesti tarjoaa meille yksiavioisen, kirkon tai valtion virallistaman ja ydinperheeseen johtavan heteroparisuhteen mallia. Kivikautiset parisuhdenormit omaksuneena mieleeni ei edes juolahtanut, ettei tämä malli välttämättä sovi jokaiselle. Niinpä suhteiden alkaessa ahdistaa ja avoliittojen päättyessä itkuun, parkuun ja kattiloiden jakamiseen, koin vian olevan minussa itsessäni. Vasta vuosien yritysten ja erehdysten jälkeen ymmärsin, että kotileikki kumppanin kanssa ei yksinkertaisesti sovi minulle. Sittemmin minusta onkin tullut innokas erillään asumisen puolestapuhuja.
Olen pohtinut yhdessäasumisasiaa paljon viime kuukausina, sillä erinäisten olosuhteiden johdosta minä ja kumppanini olemme asuneet samassa asunnossa alkuvuodesta lähtien. Ihan perinteisellä tyylillä emme taida hiihtää vieläkään: meillä on useampia kämppiksiä, molemmilla omat huoneemme ja nukumme myös usein erillämme. Puhistuani useamman vuoden ajan erillisten asuntojen puolesta on ollut mielenkiintoista kokeilla yhteiseloa. Ja onhan siinä puolensa. Minusta on esimerkiksi ihanaa, että kumppanini tekee ruokaa, sillä itse inhoan kokkaamista. Samassa asunnossa ei myöskään hirveästi harmita jos tärkeät työpaperit tai vaikka lempipaita unohtuvat toisen luokse, ne kun on helppo kipaista hakemaan toisesta kerroksesta. Perusaamua piristää pikainen kahvikupeilla kilistäminen ennen kuin pinkaisemme molemmat omiin suuntiimme.
Mutta jos totta puhutaan, yhdessä asuminen ei ole minulle, kumppanilleni ja meidän suhteellemme ihanteellisin ratkaisu. Viime kuukausien aikana olemme kinastelleet huomattavasti enemmän kuin ennen: sellaista pientä, tyhjänpäiväisistä asioista alkavaa vänkäämistä, johon tuhlautuu muuten mukavia iltoja. Ymmärrän nyt myös sen, miksi erillään asuvat pariskunnat harrastavat enemmän seksiä. Itse pidän pienestä etäisyydestä, joka saa näkemään toisen ihmisen tuoreella tavalla. Aviomiehensä kanssa jo vuosien ajan eri kaupungeissa asunut kirjailija Anna-Leena Härkönen sanallisti tunteeni osuvasti kuvatessaan tilannetta MTV:lle näin: ”Kun näemme viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu, niin se on hiukan sellaista jännää. Vähän kuin olisimme vielä seurusteluvaiheessa.” Tunnistan tämän fiiliksen ihan täysin – ja minulla on sitä ikävä.
Uskon, että minä ja kumppanini muutamme vielä erillemme, enkä missään nimessä pidä sitä negatiivisena asiana. Siitä huolimatta takaraivossani kuiskuttelee toisinaan pieni epäilyksen ääni: Ettet vain olisi taas epäonnistunut, kun et kykene perinteisen suhteen pystyssä pitämiseen? Olisikohan sinussa sittenkin jotakin vikaa?
Mutta ei, ei minussa ole.
Kaavoihin kangistuneissa normeissa on.