aution saaren kirjat
Muutto lähestyy hirvittävää vauhtia. Ensin siis äidin nurkkiin kahdeksi viikoksi, sen jälkeen koittaa lähtö Lontooseen.
Tänään aloitin pakkaamisen, kirjoista tietysti. Todetaan se nyt ihan ääneen: kirjoja löytyy hyllystäni aivan liikaa ikääni ja kirjastokorttini kulumiin nähden. Olen joka muutossa karsinut kirjojen määrää useilla kymmenillä, ja silti. En ole tarkkaa lukua viime aikoina laskenut, mutta jossain kahden- ja kolmensadan välillä pyöritään, ja joskus tuo luku on ollut lähemmäs 400. Haaveenani on aina ollut valtava kirjasto, hyllyt lattiasta kattoon täynnä siististi aakkostettuja tyttökirjoja, isovanhemmilta saatuja klassikoita, menneiden vuosien bestsellereitä, kielitiedettä ja historiaa.
Joten ehkä hyväksyn kohtaloni. Saan kirjoja lahjaksi, ostan niitä itse, lainaan ja unohdan palauttaa. Kirjoja kertyy ja aakkostan niitä kera suuren hellyyden. En hamstraa turhia kirjoja, koska olen parantumaton uudelleenlukija; luen tiettyjä kirjoja aina vaan, uudelleen ja uudelleen. Olen myös aina lainannut valtavasti kirjoja kirjastosta, joten mikään pakkomielle kirjojen omistaminen ei ole.
Äitini pelasti ahdingosta nyt muuton alla, ja lupasi ottaa kaikki kirjani säilytykseen. Nyt on siis saapunut se hetki, jolloin on tehtävä päätöksiä siitä, mitä lähtee mukaan. Kirjastoja on Lontoossakin, onneksi, mutta kaikkea ei niistäkään löydä. Kirjakaupoistakaan tuskin löytyy valtavasti suomenkielistä tarjottavaa. Enimmäkseen haluaisin siis ottaa mukaani suomenkielistä kirjallisuutta, vaikka kielijakauma kirjoissani lienee suunnilleen puolet ja puolet.
Siispä istuin kirjahyllyni ääreen pohtimaan. Ensimmäisellä reissulla mukaan mahtuu tuskin paria kirjaa enempää, enkä koe tarpeelliseksi raahata valtavaa määrää kirjoja Lontooseen asti, koska on ne takaisinkin joskus tuotava. Keittokirjat ja sanakirjat ovat melkoisia turhakkeita näin internetin aikakaudella, joten ne lähtevät säilytykseen tai kavereille.
Päätin mennä tässä ihan intuitiolla. Kun surkuttelen koti-ikävääni marraskuussa kämäisessä ja vetoisessa asuntolahuoneessani ja viikkoja jatkunut sade piiskaa ikkunaa, mitkä ovat niitä kirjoja, jotka pelastavat totaaliselta murtumiselta?
Kuvissa näette kirjat, joiden välillä puntaroin. Kattaushan ei nyt ole järin intellektuelli. Mutta näistä kirjoista veikkaan valitsevani ne pari, jotka survon täpötäyteen matkalaukkuuni.
Tunnustaudun ilomielin tyttökirjojen suurkuluttajaksi, ja veikkaan, että jos omistaisin kaikki kolme Runotyttöä ja lisäksi Anna-sarjan toisen kirjan (Annan unelmavuodet), niin enpä paljoa muita kirjoja harkitsisikaan. Enpä ole koskaan kuitenkaan saanut noita kirjoja hankittua, vaan olen uusinut aina vaan kirjastolainojani, joten näillä mennään. (Tosin jos löydän alennuksesta vielä ennen lähtöäni nuo Annan unelmavuodet, niin taidan napata sen mukaani, sen verran osuva kirja se on tähän elämänvaiheeseen.)
Siispä: Aila Meriluodon kaksi nuortenkirjaa 60-luvulta. Nämä perin äidiltäni, ja onneksi perinkin. Jos ette ole näitä lukeneet, mars kirjastoon. Erityisesti Ateljee Katariina on aivan käsittämättömän hyvä. Ihanan pohjoismaisia ja moderneja tyttöjen kasvukertomuksia, ah. Molemmissa on pääosassa Ruotsiin saapunut suunnilleen itseni ikäinen suomalaistyttö — sangen osuvaa siis, kulttuurishokkeineen kaikkineen.
Vähän samaa henkeä löytyy Astrid Lindgrenin Kati-kirjoista, joista oma suosikkini on Kati Italiassa. Nopealukuisia huumoripläjäyksiä, mutta silti jollain lailla herkkiä ja kevyitä. Lohtukirjallisuutta, kuten Annan nuoruusvuodetkin.
Vähän tuoreempaa tyttökirjallisuutta edustaa Ann Brasharesin Sisterhood Everlasting, jota ei käsittääkseni ole suomennettu lainkaan. Sisterhood Everlasting on ikään kuin romaanimittainen epilogi Brasharesin Neljä tyttöä ja maagiset farkut -sarjalle. (Sivuhuomiona: sarjan suomennettu nimi onnistuu jotenkin olemaan vielä tökerömpi kuin se alkuperäinen Sisterhood of the Traveling Pants, joka sekin on jotenkin aivan käsittämättömän korni.) En edes tiennyt sarjalla olevan viidettä osaa ennen kuin tämän Goodreadsista bongasin. Ja onneksi bongasin, tämä on nimittäin aivan käsittämättömän kaunis ja osuva päätös sarjalle, joka nousi genrensä ja alkuasetelmansa yläpuolelle ja onnistui olemaan parasta tytöille suunnattua nuortenkirjallisuutta koko 2000-luvulla. (En edes liioittele.)
Joten. Valtavasti tarinoita aikuistumisesta, kappas vaan. Tähän lokeroon lisänä vielä Meg Rosoffin uskomattoman upea How I Live Now, joka on onneksi saanut ansaitsemaansa huomiota ja suitsutusta jo riittämiin.
Novelleja: Katherine Mansfieldin kootut, vähän Eeva-Liisa Manneria, lisäksi J.D. Salingerin kokoelma, jonka onnistuin jättämään puoliksi pois kuvasta. Runoja: Kyllikki Villaa, Ema Saikoota, Saarikoskea. Ja Murakamin Kafka rannalla. Ihan vaan siksi, että olisi jotain luettavaa. Nämä ovat niitä kirjoja, joiden ääreen palaan uudelleen ja uudelleen.
(Ja tietysti järkäle nimeltä Archaeology: Theories, Methods and Practice, joka painaa pienen vesipuhvelin verran, ja joka tulee saada luettua vielä ennen opintojen alkua.)
Tältä finaalikierrokselta karsiutui pois jo vaikka keitä: Zadie Smith, Jonathan Safran Foer, Jorge Luis Borges, kaikki seitsemän Potteria, Kjell Westö, Virginia Woolf, Gabriel García Marquez, F. Scott Fitzgerald, Markus Zusak, Michael Ondaatje, Julie Otsuka, Tove Jansson. Kaikkea ei voi saada, ja kyllä sen kuitenkin jossain kylkiluiden alla tuntee, mitkä kirjat ovat niitä kaikista olennaisimpia. Nämä ovat ne aution saaren kirjat, paitsi ei sittenkään: kirjat sellaiselle autiolle saarelle, jolta löytyy Euroopan suurin kirjakauppa.
Ja nämähän eivät tietenkään ole niitä maailman parhaita kirjoja, tai edes välttämättä kovinkaan kattava katsaus lempikirjoihini. Nämä ovat niitä lohtukirjoja, jotka tarttuvat kädestä kiinni silloin, kuin eniten tarvitsee kädestäpitelijää.
Joten täällä se kirjahylly tyhjenee, Alkosta haettuihin tukeviin viinilaatikoihin. Teipataan laatikot kiinni, kirjoitetaan permanentilla kylkeen: KIRJOJA. Saa nähdä, koska näitä laatikoita seuraavan kerran availlaan.