Vauva sai meidänkin parisuhteen sekaisin ja aloin etsiä keinoja sen järjestämiseen

”Keksitkö vielä kahdeksan syytä valittaa?” mieheni naljaili minulle tässä yhtenä päivänä. Olin ryöpsäyttänyt hänelle kerralla lukuisia asioita, jotka oli kotona hoitamatta. En kuitenkaan suostunut vielä lopettamaan, joten vastasin: ”Keksin! Miten naulakkoon on päätynyt uudestaan toi rikkinäinen toppatakki, joka piti heittää pois?” ”Käytin sitä grillatessa pihalla”, hän puolustautui. Repesimme molemmat nauramaan. Niin suomalaista – toppatakissa grillaamassa! Sanaharkka päättyi sillä kertaa siihen.

Kinaamisen kierre on alkanut parisuhteessani sen jälkeen, kun tyttömme syntyi. Meidänkin kohdalla lapsen saaminen on siis laittanut avio-onnen koetukselle. Suurin kivi kengässä taitaa olla ajankäyttö. Lapsi sotkee aikataulut parisuhteessa. Kahdenkeskiset illanvietot ovat kutistuneet noin tunniksi tyttömme nukkumaan menon jälkeen, jolloin molemmat taistelevat pilkkimistä vastaan. Oma aika taas on alettu kirjoittaa isolla O:lla, ja siitä on tullut kuin kilpailun kohde. Kumpi on vapaalla ja milloin? Kumman menot ovat tärkeämpiä? Entä milloin velvollisuudet hoidetaan, kuuluvatko ne Omaan aikaan?

Myönnän olleeni enemmän syyllinen vääntöihin tästä aiheesta, koska olen toivonut tasapuolisuutta, vaikka se ei ole ollut mahdollista. Neitimme ei huolinut tuttipulloa ensimmäiseen puoleen vuoteen, joten en uskaltanut olla hänestä erossa paria tuntia pidempään. (Tämä on syy muuten siihenkin, että treffeillä olemme olleet viimeksi synnytyssalissa :D) Kun minä olin seisova pöytä tyttöämme varten, mieheni iltamenot tuntuivat joskus epäreiluilta. Mutta miksi hänen olisi pitänyt jäädä paitsi jostain kivasta, vaikka minä en päässyt mukaan? Vai olisiko hänen pitänyt uhrautua, jotta en olisi ollut yksin kiinni vauvan hoitamisessa? No, nyt molemmat meistä saavat vauvamme vatsan täyteen eli tasapuolisuus on mahdollisempaa – mutta ei ehkä helppoa toteuttaa. Siksi luulen, että tämä kivi tulee vielä hiertämään.

Oma aika taas on alettu kirjoittaa isolla O:lla, ja siitä on tullut kuin kilpailun kohde. Kumpi on vapaalla ja milloin? Kumman menot ovat tärkeämpiä?

Haluan kuitenkin yrittää estää sen. Vinkkejä siihen löytyy esimerkiksi tänä vuonna ilmestyneestä Uraäidin selviytymisoppaasta. Koska rakastan lukemista, olen ruvennut kahlaamaan läpi erilaisia opuksia vanhemmuuteen liittyen. Uraäidin selviytymisoppaassa (vahva suositus kirjalle!) yhdeksän menestyvää naista kertoo vaativan työn ja perheen onnistuneesta yhdistämisestä.Oli mielenkiintoista lukea, miten nämä äidit ovat järjestäneet niin omaa aikaa kuin yhteistä aikaa kumppaneidensa kanssa.  Esimerkiksi yksi naisista, Anne Kuutio kertoo: ”Yritämme päästä kerran kuussa kahdestaan pois arjesta. Sekin riittää, että pääsemme vaikka kahdestaan lenkille. Yritämme mieluummin tehdä pieniä juttuja usein kuin että lataamme isoja odotuksia kerran puolessa vuodessa tapahtuvaan parisuhdeviikonloppuun.” Pieniä juttuja useasti mieluummin kuin isoja juttuja mutta vain vähän. Tähän vinkkiin haluan ainakin tarttua.

Kuutio kertoo myös, että heillä yhteinen aika on merkattu kalenteriin. Tätäkin voisi kokeilla! Olen muutenkin elämässä huomannut, että kiireellinen tärkeä polkee alleen usein kiireettömän tärkeän, jos sille ei ole raivannut kalenterista tilaa.

Omaan aikaan liittyen ajattelimme testata mieheni kanssa vaikka joinakin viikonloppuina Henna Saloniuksen käyttämää 3 kertaa 4 tuntia -mallia. Siinä päivä jaetaan kolmeen neljän tunnin pätkään. Toinen puoliso vahtii lapsia neljä tuntia, ja sillä välin toinen tekee, mitä haluaa. Sitten vaihdetaan. Ja viimeinen neljä tuntia ollaan yhdessä koko perhe. ”Pohjimmiltaan kyse on siitä, että molemmat tunnistavat, että tämä elämäntilanne on rankka molemmille, eikä linnoittauduta asemiin, että mulla on rankempaa kuin sulla.” Niinpä! Parisuhde ei missään asiassa ole kilpailua toista vastaan, se on pelaamista yhdessä.

Lapsi mullistaa parisuhteen. Ymmärrän jo muutaman kuukauden jälkeen niitä pareja, jotka ajautuvat lapsen tulon jälkeen kriisiin, vaikka meille ei olekaan käynyt niin. Samalla täytyy sanoa – ja lihavoituna –  että lapsi mullistaa parisuhteen myös hyvällä tavalla! Sillä mikä yhdistäisi paremmin kuin oma lapsi? Hän on yhteinen ylpeyden aihe ja rakkauden kohde. Ja puolet siitä mussukasta on lähtöisin omasta puolisosta.

Ne hetket ovat ihania, kun voi yhdessä leperrellä vauvalle, leikkiä hänen kanssaan ja naureskella vauvan tekemisille. Tai kun toinen vanhemmista on poissa, voi lähetellä ylisöpöjä kuvia vauvasta ja piristää puolison päivää.

Kahdenkeskistä aikaa osaa myös arvostaa nyt uudella tavalla. Ei se ole ennenkään ollut itsestäänselvyys, mutta nyt kun mahdollisuuksia olla kaksin on vähän, niitä mahdollisuuksia odottaa ja ne tuntuvat merkityksellisimmiltä. Tälläkin hetkellä laatikossa odottaa lahjakortti ravintolaan – se on odottanut jo yli puoli vuotta. Olisikohan siis pian paikka treffi-illalle?

Jos muuten herää ajatuksia ajankäytöstä lapsiperheessä (tai parisuhteessa, vaikka ei olisikaan lapsia), mielellään luen niitä, eli saa laittaa kommenttia. Tuleeko mieleen muita vinkkejä kuin ne, joista kirjoitin? Tai miltä ne kuulostavat? Toimisivatko teillä?

Löydyn myös instagramista nimellä @noinviikonmutsi.

Kommentit (2)
  1. Ei ole tarjota vinkkejä, mutta olen erittäin keskellä tuota aihetta. Syytä olisi vinkkejä käyttöön ottaa. Täällä myös edelliset treffit miehen kanssa on synnytyssalissa ja siitä on yli 6kk! Toisaalta, jos ei ole (kuten meillä) verkostoja, ei ole mahdollisuuttaa vauvaa mihinkään hoitoon antaa/jättää. Tämä on pieni ongelma, jos haluaa yhteistä aikaa miehen kanssa. Kinakierrettä meillä ei tosin ole, mutta sen olemattomuus vaatii meiltä molemmilta asennetta, että tämä on vain vaihe joka ei kestä ikuisesti ja ehdimme kyllä taas kahdenkeskistä aikaa viettämään. Mies käy päivätyössä ja koemme illat mukaviksi yhdessä olon hetkiksi. Viikonloppuisin isä on kiitollinen kahden keskisestä ajasta vauvan kanssa, jos käyn esim. salilla. Tämä on hankala aihe ja vastauksia on varmaan yhtä monta kuin perheitäkin. I dont know. Itse avioero lapsena ja uusioperheen äitinä kyllä tuen ajattelullani kaikkea mikä pitää vanhempien mielet hyvinä ja auttaa rakastamaan jatkossakin toisiaan. <3

    1. Kiva kun laitoit kommenttia! Niin totta, että hyvää asennetta tarvitaan. Ja vaikka välillä päivät matelisivat, oikeesti nää vuodet menee nopeesti. Pitäs osata asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin 😊 kaikkee hyvää sun perheelle ja toivottavasti löytyis myös ihmisiä, joille pystyis välillä lapsia antaan hoitoon!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *