Syksy tuo aina vaarallisen nostalgisia tunteita mieleeni. Aamusavuilla katselin tatteja maassa ja jo semisti pitoilevia lehtiä ja pohdin ”Täytyy vaihdattaa tallin eristeet ettei pakkanen taas jäähytä niitä”

Sitten kauhistuin. Mitä ihmettä? Enhän MINÄ ikävöi takaisin maalle? Enhän? Mutta kyllä se on myönnettävä. Nyt kolmisen vuotta pienkaupunkielämää eläneenä tosiaan ikävöin maalle, kotiin, metsään. 

Itkin lähestulkoon onnesta tässä eräs päivä, kun pääsin metsään. En poiminut marjoja tai sieniä vaan kävelin. Kävelin ympäriinsä siinä aivoisessa hiljaisuudessa. Olin taas kotona. Se rauhoittava tunne, kun on hiljaista, ei musiikkia kuulokkeista ja puhelin äänettömällä. En olisi halunnut poistua, mutta todellisuus kutsui. Oli mentävä kotiin ja sen jälkee  töihin. Pitäisi käydä useammin.