Torttuilo

Tänään on ollut harvinaisen maanantai. Busseilin suoraan töistä yliopistolle venäjäntunnille, vaikka pää löi tyhjää ja kielioppi kangerteli. Aivot oli jääneet vielä viikonloppuun, enkä ihmettele, oli sen verran rentoo ja mukavaa. Kotimatkan päätin bussin sijaan taittaa jalan, jos vaikka piristyisi. Lunta leijaili viistossa ja tarttui ripsiin, laulatti. Lauloin kävellessä kaikki mieleenjuolahtaneet suomenkieliset nolobiisit Yöstä Uniklubiin samalla kun kannoin kainalossa elmukelmuun kietomaani oppikirjaa. Olin ostanut sen koulusta eikä se mahtunut laukkuun, onneksi koulun kahviosta löytyi kelmurulla ja näin ollen kosteussuoja. 

Eremitaasin edustalla otin stoppia ja pari panoramaa, ja piristyin hiukan. Lopullinen piristys tapahtui kuitenkin paria tuntia myöhemmin kotiin päästyäni tavatessani Suomiviikonlopulta palanneen kämppikseni. Hän oli muistanut kotomaan kaupassa käydessään viimeviikkoisen oireiluni kauhistellessani koittavaa ensimmäistä Runebergintortutonta helmikuutani ikinä (kaasuhelladebyyttiä en uskalla torttuihin tuhlata, kärsimys ois turhan suuri jos tortut palaisi tai raakileina valmistuisi) ja toi tuliasina Runebergintorttuja! Ai onnea!