On ollut jotenkin kiire elää taas, ja kirjoittelut sitä myöten jääneet. Huomattuani nyt kuitenkin alkaneeni kirjoittaa instagramiin kymmenrivisiä kuvatekstejä ja puhelimeen päivittäisiä mietemuistiinpanoja, totesin että voin yhtä hyvin palata tänne ajatuksineni.

Pietarissa on kesä ja kaunista, vaikkakin tämän viikon alku oli älytön, sateinen ja outo. Keskiviikosta päätin tehdä täyskäännöksen ja loppuviikosta paremman, aloitin valmistelut jo tiistai-iltana. Imuroin koko asunnon, vaihdoin lempparilakanat (Ruusumuumit) ja vastasin kahdeksansivuiseen kirjeeseen jonka vastaanotin alkuviikosta kuukausien hiljaiselon jälkeen vanhalta rakkaalta. Join lasin kämppiksen alakerran kaupasta kipaisemaa roséta ja kirjoitin ”kaikki on hyvin ja olen onnellinen täällä ja nyt, toivon sinulle samaa, ei muistella pahalla ja juodaan joskus kahvia jos osutaan samoille kaduille”. Mietin kirjoittaessani sanontaa ”When your past calls, don’t answer, it has nothing new to say” joka aika ajoin eteeni jostain pomppii. En ihan usko tuohon ajatukseen. Ihan hyvin voi vastata ja kuunnella, varsinkin jos kyseessä on joku joka on joskus ollut tärkeä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita että siihen kuulemaansa olisi jäätävä kylpemään.

Keskiviikkona paistoi aurinko ja söin sitruunapiirakkaa. Kaikki on hyvin ja olen onnellinen.