Meillä asuu onnellinen vauva
Kun on viikon sisään kuullut yli kymmenestä suusta, että onpas teidän vauva hyväntuulinen, pysähtyy sitä oikeen miettimään. Niinpä, niin se meidän vauva kyl on. Helposti omas mielessä ne kiukut ja turhat kitinät meinaa syrjäyttää sen tosiasian, et meillä on ihan tosi ilonen tyttö. Ja miten hyvä mieli tuleekaan, kun muutki näkee sen ja sanoo myös ääneen. Todennäkösestihän suuri osa Vilhelmiinan ilosuudesta on ihan hänen luonteenpiirrettä, mut haluun ajatella, et mekin ollaan Jessen kaa vanhempina tehty jotain oikein tän asian suhteen. Et ollaan onnistuttu tekemään meidän vauva onnelliseks.
Mulla on aina ollu ajatus, et läheisyyttä ei lapsi voi saada ikinä liikaa. Vilhelmiina on koko pienen elämänsä viihtynyt suurimman osan ajasta sylissä. Joiltain, varsinki vanhemmilta ihmisiltä ollaan saatu kuulla, et neitii pitäis pitää lattialla enemmän. Kolmeviikkosena hän nukku mun sylissä ja sain kommentin, että noni nyt sä oot sit jo opettanut sen tohon. Joo, niin oon! Ja nyt, 10 kuukautta myöhemmi, oon edelleen tyytyväinen siihen. Mä koen et hän on sadoista, ehkä tuhansista haleista, pusuista ja sylipäikkäreistä saanut tankattuu itteensä rakkautta yllin kyllin. Onnelliseks kasvaa rakkaudesta.
Vaikka meillä ollaan sylitelty ja sylitellään edelleen kovasti, oon pyrkiny antamaan Vilhelmiinalle myös tilaa opetella keinoja selvitä itse ongelmatilanteistaan. Tokikaan en turhaan tyttöö huudata, varsinkaan jos nään ja kuulen et hänellä oikeesti on hätä. Mut esimerkkinä, muutaman kuukauden iässä lakkasin nostelemasta tippuvaa tuttia jatkuvasti ja melko nopsaan hän sit hokaskin, et miten sen saa ite laitettuu takas suuhun. Ken tietää oisko neiti oppinu kyseisen taidon jo aiemmin, jos äiti ois antanu useemman mahdollisuuden yrittää. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen sanoin vauvan tarpeet pitää tyydyttää, muttei ylityydyttää.
Turvallisuuden tunne niin aikuisella kuin vauvallaki on ihan taatusti yks iso avain onnellisuuteen. Lapsen perusluottamus syntyy vauvaiässä ja sen edesauttamiseen riittää, et on läsnä ja rauhallisesti vierellä. Täs uskon vilpittömästi meidän onnistuneen. Mun käsitys onnellisesta lapsesta ja vauvasta on iloisuus, touhukkuus ja positiivinen yleisvire. Kun vauva suhtautuu luottavaisesti uusiin asioihin ja ihmisiin, persoonansa mukaan tietty, ollaan aika hyväl polulla. Mun ajatukset pohjautuu paljolti meidän melko rohkeeseen neitiin, ujous ei tietenkään oo este onnellisuudelle.
Vanhemmuus on asia mis ei ikinä oo valmis. Epäonnistumisista opitaan ja ens kerral tiedetään jo enemmän. Onnistumisen tunteet on ehdottomasti yksii vahemmuuden huippuhetkii ja oman lapsen ilo ehkä parasta mitä tiiän. Toki meidänki mimmin maailma murskaantuu, kun kielletää koskemast sähköjohtoihi tai puetaan just sillon, ku se ei sit yhtää huvittais. Mut siitä huolimatta ja ehkä just sen takia tiedän, et meillä asuu onnellinen vauva.
<3: Noora
