Hyvästi helmikuu!

Flunssaa, oksennustautia ja ensimmäisen hampaan tulon aiheuttamaa kipua ja kiukkua. Valvottuja öitä, hirveää huolta ja kahden yliväsyneen aikuisen tiuskintaa toisilleen.  Liian kovia pakkasia, mökkihöperyyttä ja parisuhteen unohtamista tämän kaiken keskelle. Siinäpä about meidän helmikuu. Sanomattakin siis selvää, että ei tule ikävä viimeistä kuukautta. Täällä otetaan maaliskuu avosylin vastaan! Viimeinen kuukausi oli todella, no tuota, melkoinen.( Lue: perseestä.) Tämän takia täällä blogissakin on ollut hieman hiljaisempaa, kun aika on mennyt vessanpönttöä halaillessa ja päivystyksessä juostessa.

Meidän helmikuu alkoi aivan hirveällä flunssalla. Tiedätkö sellaisella, että pää on niin täynnä räkää, että aivotkaan ei toimi kunnolla. Sellaisella, että nielaistessa tuntuu kuin kurkussa olisi vähintään kaktus tai piikkipensas ja mietit voiko yskiessä murtaa kylkiluunsa. Tämä flunssa kiersi meidät kaikki läpi, mukaan lukien pojat ja Leon. Lapsen sairastaminen on ihan kauheaa. Kun pieneen koskee, se tuntuu Itsestä aivan hirveältä. Sitä tekisi mitä vaan, että saisi toiselta sen huonon olon ja kivun pois. Leon vointi meni flunssan myötä huonoksi ja jouduimme käymään päivystyksessä muutamaankin otteeseen. Huolen määrä oli jotain ihan käsittämätöntä. Onneksi täällä Kuopiossa lasten päivistyksessä on todella osaava henkilökunta ja Leo saikin hyvää hoitoa.

Flunssan kourissa vierähti viikko ja odotimmekin kovasti pääsevämme ulos neljän seinän sisältä. Noh, eipä päästy, sillä pakkasmittari näytti kolmeakymmentä astetta. Kivahan se on, että on kunnon talvi, mutta hei joku raja! Kolkytastetta on ihan silleen pikkasen liikaa. Noo pakkanen lauhtui ja meille iski uusi flunssa. Juu u. En oikeasti tiennyt tuolloin, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Taas juostiin Leon kanssa lääkärissä,valvottiin öitä itkuista vauvaa hytkytellen, hengiteltiin kylmää ilmaa ikkunasta ja nukuttiin nenäfrida kainalossa. Voin kertoa, että meinattiin hyppiä kaikki pitkin seiniä, niin lapset kun aikuisetkin. Onneksi lautapelien, netflixin ja ylimääräisten herkutteluiden avulla selvittiin.

Flunssan jälkeen iski sitten oksennustauti. Mulle siis. Kukaan muu ei sitä luojan kiitos saanut. Tehtiin myös taktinen ratkaisu, että pojat olivat tässä välissä pidemmän pätkän äidillään. Ajatuksena oli, että saadaan sairastelukierre näin katkaistua, eikä kuljeteta pöpöjä enää edestakaisin. Oksennustauti on aivan hirveä. Onneksi Leo säästyi tältä hirvitykseltä. Haluan ainakin uskoa, että imetys on Leoa tältä suojannut. Kiitos siis boobsit, te maagiset kapistukset.

Mun olo alkoi tässä vaiheessa olla kuin zombilla ja vessanpönttöä halaillessa olisi tehnyt mieli heittäytyä lattialle ja vetää sellaiset 3-vuotiaan uhmakiukkuitkupotkuraivarit. No okei myönnetään, kyllä mä pienet itkuraivarit saatoin vetääkin. Mä oon nimittäin oikeesti maailman huonoin sairastamaan. Musta tulee kipeenä ihan vauva. Kaikki vaan ärsyttää ja itkettää. Mua huvittaa aina, kun puhutaan miesflunssasta. Mä sovin niin loistavasti siihen kuvaukseen. Mies taas ei sovi. Siitä ei edes huomaa, kun se on kipeänä. Vähän epistä.

Vihdoin me tervehdyttiin, aurinko paistoi ja me päästiin ulos. Jes!  Ja sitten tuli ilta. Rakas poikamme oli yhtäkkiä niin kiukkuinen, että oltiin Mikon kanssa molemmat aivan hämillämme. Muistan, kuinka mietin, että mitä hittoa tää nyt on. Yleensä aurinkoinen ja iloinen vauva oli kulmat kurtussa ja alahuuli mutrussa koko illan. Kanapötkön tippuessa lattialle hän oli aivan maansa myynyt. Vaipanvaihto oli yhtäkkiä maailman kauhein hirveys ja hänen mielipiteensä yöpuvun pukemisesta kuuli koko Kuopio. Hän olisi myös halunnut työntää suunsa pistorasiaan, kiivetä lasisen sohvapöydän päälle ja syödä samaista sohvapöytää. Like really? Näitä kun hänen ei annettu tehdä, pieni poikani katsoi minua syvästi loukkaantuneena ja aloitti itkuhuudon mihin ei auttanut mikään. Syli oli huono, lelut oli tyhmiä ja lattialla ihan mälsää.

Yöllä alkoi kuola valumaan ja sormet hakeutuivat suuhun. Tissiä piti saada puolen tunnin välein ja nänniä venytettiin ikenien välissä ja hangattiin ikeniin. Ei muuten tunnu yhtään kivalta. Ei siis yhtään. Mutta silloin hokasin. Hampaat. Nehän ne on. Tällä edellä mainitulla fiiliksellä menikin sitten Leon seuraavat pari päivää. Kirjoittelen hampaiden tulosta ja vinkeistä vauvan olon helpottamiseen erillisen postauksen, ettei tästä tule hirmuisen pitkä.

Muutaman päivän kuluttua, vihdoin, ensimmäinen alaetuhammas kurkisti ikenen läpi! Mun pienen ensimmäinen hammas. Aika huikeeta. Leokin on ollut ihmeissään ja hammasta hän tutkailee kielellään pitkin päivää. Hampaan tulon myötä myös kiukku hävisi, alahuulikin palasi paikalleen ja aurinkoinen hymy näkyi taas poikani kasvoilla.

Tässä vaiheessa me oltiin kuitenkin Mikon kanssa aika puhki, sairastelu ja univelka oli tosissaan verottanut. Oli tullut puolin ja toisin tiuskittua ja purettua toiseen omaa turhautumista. Parisuhde oli jäänyt rään, oksennuksen ja väsymyksen alle. Kirjaimellisesti. Pahoittelut mielikuvasta. Sitten sitä istuttiin alas ja kaivettiin se parisuhde takaisin, pyyhittiin pois ne räät ja oksennukset sen päältä. Sellaista se lapsiperhearjessa välillä on. Parisuhde saa päälleen oksennusta, vituttaa ja epätoivokin iskee.

Onneksi se kuitenkin antaa niin paljon enemmän kuin ottaa. Ne hetket, kun räkäpapereiden keskellä katsotaan kainalokkain elokuvia. Ne hetket, kun näet lapsen autuaan hymyn ja tiedät kivun hellittäneen. Ne hetket, kun lapsesi rauhoittuu syliisi itkun jälkeen. Käpertyy aivan lähelle sinua, hakee sinusta lohtua ja turvaa. Ne hetket, kun miehesi pitää hiuksistasi kiinni sinun oksentaessasi. Ne kaikki hetket ovat rakkautta aidoimmillaan. Sen aidompaa rakkautta ei oikeastaan voi olla.

Helmikuu ei  siis ollut ihan meidän kuukausi, mutta me selvittiin. Se kai se meidän vahvuus onkin. Oli mikä oli, niin kaikesta selvitään yhdessä. Niin ja hei arvaa mitä? Meillä alkoi tänään hiihtoloma ja ollaan kaikki terveenä! Ulkonakin paistaa aurinko ja kevät tekee tuloaan. Joten tervetuloa maaliskuu, me ollaan ready.

Aurinkoista ja flunssatonta maaliskuuta ja kevään odotusta just sulle! 🙂

Taru

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *