Tämän hetken laukut

Tuli edellisen postauksen jälkeen kova tarve kertoa, että minkälaisen kokoelman jatkeeksi ne loppuelämän laukut olisi tarkoitus hankkia. Nykyiseenkin olen tyytyväinen, näillä pärjää kaikissa tilanteissa. En ole vaihtelunhaluinen vaan suosin ajatusta ”kohtuudella kaikkea”.

Mulberry Bayswater

Tätä laukkua odotin pitkään. Ostin Baysin käytettynä ja oi sitä onnen hetkeä, kun sain sen omakseni. Tämä on se laukku, josta mieskin tietää, että jos talo palaa, tämä otetaan mukaan.

bays.jpg

Tiger of Sweden, mallin nimi epäselvä

Tämän ostin vuosia sitten, kun masennuin farkkujensovituskierroksella. Tuumasin, että tässä mun hanuri ei ainakaan näytä isolta. Tykkään ja käytän edelleen, vetää vähän enemmän tavaraa kuin Bays, eikä ole ihan yhtä painava.

 tiger.jpg

Coachin crossbody

Tämä on sellainen jokapaikanlaukku. Pidän siitä, että tarvittaessa kädet jäävät vapaaksi, mutta laukkua voi kantaa myös käsivarrella. Vetää yllättävän paljon tavaraa sisäänsä ja hauskana yksityiskohtana laukussa on vaaleanlila vuori. Laukun kanssa sattui sen ensimmäisellä käyttökerralla grand catastrof, kun siihen tarttui purkka. Sain sen pois, mutta jälki jäi. Yhyy.

coach.jpg

Louis Vuittonin Pochette

Iltalaukkuni, jonka sain synttärilahjaksi mieheltäni. Hän on aina ollut hyvä ostamaan lahjoja, mutta tämä löi minut ällikällä. Go mies!

pochette.jpg

Mulberryn lompakko/clutch

Sain tämän ystäväporukalta synttärilahjaksi (siis miettikää, mitä ystäviä mulla on) ja lompakko on lompakko on lompakko. Joskus kuitenkin myös clutch. Sisään mahtuu hyvin kännykkä ja pienellä justeeraamisella pari meikkijuttuakin. Avaimet voi laittaa taskuun.

clutch.jpg

clutch2.jpg

Loppuelämän laukuilla ei siis ole kiire ja hyvä niin. Voisin hyvin ostaa niitä myös käytettyinä. Sitten kun Birkinin aika on, aion varmasti ensisijaisesti etsiä sitä second handina, koska jonotuslistat ovat pitkiä ja kyseiselle laukulle ajan patina on mielestäni vain eduksi. Luksusliikkeessä asiointi ei itselleni tuo mitään lisäarvoa ostotapahtumaan, mutta second hand -löydön tekeminen aiheuttaa tavatonta voitonriemua.

 

 

muoti trendit
Kommentit (3)
  1. jeminal: Olen ilman muuta kidutusta vastaan, joten lisää laukkupostauksia ei ole luvassa. Tämä on helppo luvata, koska siinä ne käyttämäni laukut nyt oli. 😀

    Fager Dam: Kiitos, kiitos! Se on kyllä viimeisen päälle ihana laukku, mulla kävi ihan hirvittävä tuuri sen kanssa.

  2. Ihana tuo Bayswater, rakastan tummanruskeita laukkuja!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *