Olin pari viikkoa sitten kirkossa. Enkä missä tahansa messussa, vaan Kenialaisessa (!) helluntaiseurakunnan (?) jumalanpalveluksessa. Sydän painoi keskimääräistä enemmän kun asteltiin kanssaopiskelijoiden kanssa kirkon ovista läpi. Olen ennen ollut aktiivinen seurakuntanuori, nykyään en ole valitettavasti aktiivinen kuin velvollisuuksien välttelyssä.

Tämän bloginkin perustamista olen jahkaillut siitä asti, kun edelliset arkistoni piilotin. Tuolloin asuin Madridissa ja tein au pairin hommia. Silloinen iso elämänmuutos ajoi minut perustamaan blogin, johon pystyin avautumaan kaikesta kokemastani. Samassa tilanteessa olen jälleen neljän vuoden jälkeen. Avautumista tarvitaan. Big time. 

Olen nimeltäni Erika. Olen 22-vuotias sairaanhoidon opiskelija Tampereelta. Päämääräni elämässä on olla onnellinen ja vaikuttaa jollakin tavalla ympärillä olevaan maailmaan. Identiteettiini kuuluu vahvasti palo nähdä tätä planeettaa ja auttaa ihmisiä. Haluaisin olla epäitsekkäämpi kuin olen tällä hetkellä, mutta valitettavasti minulla on melko massiivinen muotiaddiktio. Rakastan pukeutumista. Voisin viettää viikkoja vain selaten pinterestiä hakusanoilla ”spring fashion” tai ”street style milan 2018”. Hävettää myöntää olevansa koukuttunut johonkin näin turhamaiseen asiaan, erityisesti nyt. Ai miksi juuri nyt?

Niin tosiaan, olen Afrikassa vaihto-opiskelijana parasta aikaa ja myöskin seuraavat kolme kuukautta. En voi itsekkään uskoa, että olen oikeasti päiväntasaajalla. Lähtöä tehdessäni lähes kaikki kysyivät jännittääkö minua paljon. Tunsin itseni jotenkin hölmistyneeksi, sillä pelko oli viimeisin tunnetiloistani. Päällimmäinen fiilis oli epäusko. Ja se sama epäuskoisuus jatkuu edelleenkin, kaksi viikkoa tänne saapumisen jälkeen. 

Hain tänne vaihto-opiskelijaksi lähinnä sen takia, että halusin kokea jotakin mahdollisimman erilaista ja haastaa itseäni. Haku tähän vaihtoon piti tehdä 2017 (tai 2016 vuoden lopussa – en tarkalleen enää muista), jolloin mielessäni pyöri samaisen kevään Erasmus -vaihto Espanjaan. En tosissani osannut ajatella jo seuraavaa vaihtokohdetta vaikka olenkin suuren luokan daydreamer.

Muistan, kun kv-kordinaattori haastatteli minua Tampereella 6 päivä maaliskuuta kello 9 aamulla ja lento Madridiin lähti Helsingistä 13.55. Muistaakseni keskustelimme kordinaattorin kanssa motiiveistani lähteä Afrikkaan vaihtoon. Muuta en juurikaan muista. Haastattelu kesti lähemmäs tunnin, jonka aikana kuvittelin munanneeni melko pahasti. Englantini oli takeltelevaa, enkä ollut valmistautunut tarpeeksi hyvin kinkkisiin kysymyksiin. Olin melko varma, että minua ei Afrikkaan valita, sillä Terve Afrikka -järjestöön kuuluu kahdeksan AMK:ta ja yleensä joka koulusta voidaan valita vain kaksi opiskelijaa, riippuen tietenkin hakijoiden määrästä. Lopullisen valinnan teki Terve Afrikka -järjestön yhteyshenkilöt. 

Mutta kuinkas sitten kävikään: ollessani Madridissa erasmusopiskelijana, sain viestiä toukokuun lopussa kv-kordinaattoriltani. Minut oli valittu Keniaan. Se tuntui uskomattomalta ja ihanalta, mutta en voi kieltää etteikö mielessäni käynyt ajatus paikan hylkäämisestä. Olinhan edellisessä hoitoalan vaihdossani kokenut jo niin paljon – niin hyviä kuin huonojakin asioita. 

On niin täysin eri asia lähteä lomamatkalle Afrikkaan kuin oikeasti tulla tekemään töitä keskelle kolmatta maailmaa. Olen kuitenkin erittäin iloinen, että tein tämänkin päätöksen sydämelläni ja lähdin matkaan kuuden (silloin) tuntemattoman ihmisen kanssa. Nimittäin jo näin kahden viikon jälkeen voin sanoa, että tästä reissusta tulee unohtumaton. 

– Erika