Wanderlust – kaukokaipuu

wanderlust

Törmäsin yhteisöpalvelu Instagramissa yllä olevan kaltaiseen kuvaan. Englanninkielinen termi wanderlust kuvaa erinomaisesti tämänhetkistä olotilaani. Wanderlust määritelmän mukaan tarkoittaa siis voimakasta halua tai tarvetta vaeltaa tai matkustaa ja tutkia maailmaa. Kyseinen moodi lienee sisäänkirjattu omaan käyttöjärjestelmääni jo syntyessäni, mutta erityisen vahvana tunne välittyy näin keväisin.

Usein lumen sulaessa ja auringon voittaessa olen päässyt lähtemään reissuun paikkaan, joka sijaitsee pituuspiiriä hitusen etelään päin. Kevään vaihtuminen tuntuu niin erilaiselta keski-Euroopassa: kesän saapumisen voi miltei korvin kuulla taittessa matkaa pitkin vireää katukahviloiden reunustamaa kävelybulevardia. Suomalaiset suhtautuvat kevääseen pääasiassa etelämmässä asuvia lajitoveitaan intohimoisemmin, mikä saattaa johtua valon määrän voimakkaan lisääntymisen aiheuttamasta huumasta. Tämän vuoksi Suomessakin osataan keväisin ja alkukesästä hymyillä vapautuneesti jopa tuntemattomille. 😉

Jäin pohtimaan tuota alussa mainitsemaani wanderlust-sanaa. Sanan ääntöasu tuntuu vastaavan täydellisesti sen sisältöä. Se kuulostaa suussa joltakin ihanan eksoottiselta, mutta yhtä aikaa miltei epätoivoiselta halulta päästä jonnekin uuteen ja mahtavaan seikkailuun. Vannoutuneena fennistinä makustelin myös sanalle suomenkielistä vastinetta. Tovin pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että vanhahtavan kuuloinen kaukokaipuu voisi olla oiva suomennos. Kaukokaipuussa ei ole yhtä vahvaa intohimoista tunnelatausta kuin sanan englanninkielisessä vastineessa, mutta jotakin runollista siinä on. Sana kuvaa hieman erilaista ikävää maailmalle, sellaista haikeaa unelmaa.

Menenkin tästä lievittämään (vaiko pahentamaan) omaa kaukokaipuutani Instagramiin ja selaamaan sellaisia tilejä, joilta löytyy uskomattomia valokuvia upean planeettamme eri kolkista. Kokeile ensihätään vaikkapa  @discoverglobe @wow_planet tai @wonderful.globe.

Ps. Mut löytää myös Instasta @peiponpoika, käy tsekkaamassa vaikka kuvia viimesimmältä Prahan reissulta!

Kulttuuri Matkat Suosittelen Ajattelin tänään

Hyvä suunnitelma miehen tiellä pitää

Viimeksi kerroin kotimaan matkailusta äidin kanssa. Olen myös lukuisia kertoja matkustellut eri puolilla Eurooppaa hänen kanssaan. Siitä sain ajatuksen puida vähän tarkemmin erilaisten matkakumppaneiden vaikutusta matkaan ja sen sisältöön.

Pienenä ollessani perheemme lomamatkat suuntautuivat poikkeuksetta Viroon, kävimme 4 päivän lomalla Pärnussa useammin kuin jaksan muistaa. Pärnu olikin tuohon aikaan vilkas ja eläväinen turisti- ja kylpyläkaupunki, mutta kuuleman mukaan nykyään turistivirrat ovat hiipumaan päin. Yhteiset perhematkat sisälsivät hemmotteluhoitoja ja paikallisiin nähtävyyksiin tutustumista erinomaisen ruokakulttuurin lisäksi. Samankaltainen sisältö kuuluu tietenkin myös nykyisin omatoimimatkoihini mitä erinäisimmässä seurassa, matkanjohtaja vain on vaihtunut. Kultaisella 90-luvulla tekemämme matkat olivat Ikaalisten matkatoimiston tai muun vastaavan matkanjärjestäjän valmiita pakettimatkoja bussikuljetuksineen ja puolihoitoineen päivineen. Nyt matkajärjestelyistä vastaan minä yksin tai yhdessa matkatoverini kanssa.

Äidin kanssa matkustettaessa saan yleensä melko vapaat kädet totetuttaa matkasuunnitelman, vierailukohteet, majoituksen, matkaliput ja aikataulut. Viime kesäinen matka Puolaan valikoitui kohteeksi hänen toiveestaan, sillä Auschwitziin pitäisi kuulemma päästä. Pienen kikkailun jälkeen löytyi edulliset lennot Krakowaan ja paluulennot Varsovasta Helsinkiin, joten pitkäaikainen haave toteutui. Vierailimme Krakovassa ollesamme sekä Auschwitzissä että Wielizckan suolakaivoksella. Molemmat mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia paikkoja, kumpikin tavallaan. Äitini englannin kielentaito rajoittuu kutakuinkin lauseisiin ”How much?” ja ”Thank you”, joten saan usein kunnian toimia tulkkina, kuten Puolan matkaan sisältyneillä opastuskierroksillakin.

salt_mine_0.jpg

Matkaa suunniteltaessa hyvä pohjatyö auttaa löytämään enemmän vaihtoehtoja matkan toteutukseen. Pitää punnita valitsenko helpoimman, edullisimman vai nopeimman tavan toteuttaa saamani idea tai saavuttaa valitsemani kohde. Valinta riippuu tietenkin monesta asiasta, kuten matkaseurasta (haluaako hän säästää rahaa menemällä kävellen vai päästä helpolla valitsemalla taksin), joukkoliikenteen saatavuudesta (herätäänkö aikaisin vai maksetaanko ylimääräistä), säästä (kierrätäänkö pakolliset nähtävyydet jalan vai sightseeing-bussilla), matkakohteesta (puhuuko kukaan englantia eli jos tarvitsemme apua, onko sitä saatavilla) ja niin edelleen!

Ystävien kanssa matkustettaessa matkasuunnitelmat tehdään usein enemmän yksissä tuumin, sillä kullakin matkalaisella lienee tarkemmin mielessä, mitä kaikkea matkalta odottaa. Olen kuitenkin usein ollut se, joka loppupeleissä hoitaa lippuvaraukset sekä lentokoneisiin että museoihin, varaa majoituksen ja selvittää edullisimman joukkoliikennevälineen. Pidän tätä vastuullista tehtävää mielekkäänä ja miellyttävänä: tiedän ainakin mitä on tulossa ja miten asioiden tulisi sujua. Tuntuu nimittäin välillä orvolta olla vieraassa maassa jonkun muun asiantuntemuksen varassa. Nytkin olen jo suunnitellut puolet tulevan Kroatian matkan ohjelmasta, vaikka sen ajankohdasta ei ole vielä aavistustakaan…

kroatia.jpg

Suhteet Oma elämä Matkat Suosittelen