Tämä sunnuntai on ollut omalla kohdallani aivan tavallinen arkipäivä. Menin 10.30 töihin ja suoraan töistä menin pitämänn aerobic-tuntia salille. Jos itse saisin päättää, niin vetäisin työkseni vain ryhmäliikuntatunteja, mutta valitettavasti pelkästään sillä ei saa leipää pöytään. Kotiin tultuani huomasin taas sen tosiasian, kuinka paljon kaipaisin täysin omaa rauhaa ja tilaa. (Asun siis vielä lapsuudenkodissani.) Varsinkin Ausseista palattuani oli totuttelemista, kun oli tottunut siihen, ettei kukaan valittanut mistään, mitä oli tehnyt tai mitä ei. Ajattelin olla fiksu ja asua kotona kesään asti, jotta saisin säästettyä mahdollisimman paljon rahaa ennen opiskeluja. Samaa mieltä olen kylläkin edelleen, mutta kaipaan vain niin paljon sitä, että saisin elää omaa arkeani aivan omaan tapaani. Minulla on aina ollut läheiset välit lähimmäisiini, mutta nykyään huomaan ärsyyntyväni todella helposti, kun äiti kohtelee minua välillä aivan samalla tavalla kuin 15-vuotiaana. Ei nyt enää sentään tarvitse kysyä lupaa mihinkään, mutta silti yksityisyys ei ole aivan samaa luokkaa kuin yksinasuvilla.

Yksi iso syy siihen, miksi en sitä omaa kämppää ole myöskään vuokrannut on se, että vietän lähes puolet ajastani poikakaverini luona. Tuntuisi niin turhalta maksaa monta sataa asunnosta, jossa viettäisi niin vähän aikaa. Uskon, että äitini ja minun äititytär-suhde tulee muuttumaan ehkä jopa vielä paremmaksi, kun muutan pois kotoa. Meillä on aina ollut läheinen suhde, mutta kyllä yhteenkin on otettu. Nyt haluaisin vain näyttää äidillenikin sen aikuisen puolen, mikä minussa jo on, mutta nykyään kotona ollessani teen enemmänkin omia juttujani omassa huoneessani, enkä keskustele enää niin paljon äitin kanssa kuin ennen. Pitäisi ehkä rueta taas hengailemaan muuallakin kuin omassa huoneessa 🙂 Töiden jälkeen vain on välillä niin poikki, ettei jaksaisi mitää ”tyhmiä” kysymyksiä/juttuja.

Olen huomannut, että vaikka olenkin hyvin sosiaalinen ja harvoin tykkään olla kauaa yksin, mutta kun olen yksin, todellakin haluan olla yksin. Luulenpa, että monilla muillakin on kokemuksia siitä, kuinka omaan kotiin muuttaminen alkoi kuulostamaan parhaalta vaihtoehdolta. Olisi kiva kuulla myös teidän mieleipiteitä asiasta ja kaikki äidit, muistakaa ettei se ole pahasta, että lapset lentävät jossain vaiheessa ulos pesäsätä 🙂

Joskus pesäsätä lentäminen saattaa kuitenkin tapahtua aivan liian aikaisin. En sano, etteikö kukaan 16-vuotias pärjäisi omillaan, mutta jos sen ikäinen nuori muuttaa omilleen täysin eri kaupunkiin, on vanhempien oikestaan mahdotonta tietää, mitä nuoren elämässä oikeasti tapahtuu. Tuon ikäinen nuori on vielä kovien paineiden alla ulkonäköön ja porukkaan kuulumiseen liittyvissä asioissa ja he saattavat tehdä oikeastaan mitä vain, jotta heidän maineensa joidenkin silmissä kasvaisi. Joskus muutto omilleen on tietenkin välttämätön, mutta näin jälkeenpäin mietittynä se suurin henkinenkasvu tapahtuu siinä 17-18- vuotiaana. Luulen, että nuoret, jotka ovat muuttaneet yksin liian nuorina tuntevat olonsa useammin yksinäisiksi ja pelokkaammiksi. Samalla heidän kynnyksensä palata kotiin tai puhua vanhemmilleen saattaa nousta etäisyyden vuoksi. Nuori on välillä ihan tietämätön siitä, kuka on ja mistä tulee, kun yrittää vasta rakentaa omaa identiteettiään, ja uskon, että paras paikka siihen on tuttu ja turvallinen ympäristö, missä on tutut ja turvalliset ihmiset.

-Fiona