KESÄN LAPSI
Kesähän se on tietenkin kaikkien mielessä ja huulilla! Varsinkin, kun on ollut aivan mielettömät kelit. Tästäkin ollaan saatu tosin keskustelua ystävien kesken, toiset rakastaa +25 astetta ja toiset ei voi suunnilleen sietää paahdetta ja toiveena olisi mielummin talvipakkaset ja laskettelu. Minä kuulun ehdottomasti ensimmäiseen kastiin. R-A-K-A-S-T-A-N kesää ja tätä lämpöä ja kaikkea mitä siihen kuuluu!
Viime vuoden helmikuussa olimme ystäväni kanssa Sri Lankalla joogaretriitillä ja siellä tosiaan huomasi meidän eron; minä makasin auringossa, kuin viimeistä päivää, kun taas ystäväni vietti aikaa myös paljon ilmastoidussa huoneessamme tai muuten varjossa. Molemmat vaihtoehdot hyviä, olen vaan aina ollut auringonpalvoja.
Muutenkin tuntuu, että kesä tai ylipäätään vuodenajat on aina lööpeissä ja kahvipöydän keskustelun aihe. Silloin kun on talvi niin toivotaan kesää ja kun on kesä toivotaan talvea. Ja sitten on vielä sekin, kun ollaan saatu toivottu vuodenaika niin sekin on sitten kuitenkin liian kylmä tai kuuma! 😀 No näistä on toki mielenkiintoista keskustella ja hauskinta (tai no hauska ja hauska) on lukea iltapäivälehtien sääuutisia. Joka toinen päivä on tulossa helleaalto millaista ei ole ennen nähty ja sitten se vaihtuukin melkeenpä lumisateeseen yhdessä yössä.
Mä itse ajattelen, että kesällä on mahdollista tehdä enemmän asioita. Olla ulkona eikä tarvitse pukea puolta vaatekaappia päälle, käydä picknikillä, ottaa aurinkoa, yleinen energiatason nouseminen ja niin edelleen. Ah ja tuoreet marjat! Parasta on mansikat ja kirsikat!!
Talvisin musta ainakin kotoa lähteminen on työläämpää ja koska meillä täällä Suomessa on niin pirun pimeää reippaasti yli puolet päivästä niin pakostikkin väsyttää helpommin. Eikä ulkona tule oltua läheskään niin paljon kun kesällä, koska joko jalat on märkänä ja jäässä tai reidet helottaa niin punaisena, että kaverit vitsailee niiden näyttävän jo ruskettuneilta. Eli juu, en ole talvi-ihmisiä.
Vähän voi vaikuttaa kesän rakastamiseen myös se, että syntymäpäiväni on heinäkuussa eli ihan keskellä kesää keskiarvollisesti kuumimpana kuukautena. Ja tosiaan alle kuukausi ja ikämittariin tulee 26-vuotta.
Sellaisia kesähöpinöitä. Onko siellä sieluntovereita jotka myös palvolvat aurinkoa vai enempi niitä talven kansalaisia?