LAATIKOLLINEN KAUNEUTTA

Kesäkuun Betteboksi tuli normaalia myöhemmin ja tästä he kyllä ilmoittivat tilaajille sähköpostilla. Ongelmia oli tullut heidän pakkausmateriaalien toimituksessa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Yleensä boksista siis löytyy 4-6 tuotetta ja aina löytyy täysikokoisia sekä matkakokoisia yksilöitä. Kun hain tämän paketin postista yllätyin siitä, ettei se painanut yhtään mitään! Laitoinkin kavereille viestiä, että se voi olla hyvä merkki siitä, ettei sisältä löydy esimerkiksi täyskokoista vartalorasvaa tai shamppoota, koska en tarvitse sellaista juuri nyt tai se voi olla todella huono merkki siitä, että sisällä olisi suunnilleen vain matkakokoisia tuotteita.

Kotiin päästyäni, kengät vaan pois jalasta ja boksin kimppuun!

 

Ensisilmäykseni rehellisesti kamalan nälän vallassa kiinnittyi Njien cashew almond proteiinipatukkaan. En kuitenkaan sitä vielä hotkaissut kitaani, koska olin päättänyt, että oikea ruoka saisi tyydyttää nälän tunteeni, kuhan boksi oli tutkittu.

Ensimmäisenä tuotteena käsiin päätyi vähän vähemmän mielenkiintoinen Vaselinen huulivoide. Siinämielessä ihan ok, että tuli huulirasvaa, koska vanha on ihan loppu, mutta tuotteena vähän tylsä. Tämän pitäisi kuulema soveltua myös glittermeikin tekoon, laittamalla tätä pohajlle ja glitteriä päälle, mutta hiukan kyseenalaistan voiko se toimia. Tai, että pitääkö pelkkä huulivoide glitterit koko illan paikallaan? Tämä kombo täytyy testata!

 

Aasinsiltana siitä pääsemmekin seuraavaan tuotteeseen, nimittäin Glitternistin hologrammihopeisiin glitterhileisiin. Tuossa lauseessa oli laittoman monta kertaa sana glitter ja kirjain h ja g. :-D Noh, jos voimme kuitenkin elää sen kanssa ja keskustella tuotteesta! Kyseessä siis Fiji XL ja onhan tuo ihan mielettämömän kaunista glitterhilettä! Tuote koostuu erikokoisista hileistä, joista suurinosa on halkaisijaltaan 7mm ja tätä voi käyttää naamassa, hiuksissa sekä vartalolla! Lisäksi kaikki Glitternistin tuotteet ovat täysin vegaanisia ja myrkyttömiä. <3

Lisää meikkituotteita boksia täydensi Lumenen Luminois Shine-huulikiilto. Aloin viime syksyn aikoihin uudelleen rakastua huulikiiltoihin ja käytinkin niitä huomattavasti enemmän, verrattuna puniin. Nykyään rakastan näiden kahden komboa. Tämä kyseinen huulikiilto tuli aika räikeässäkin värissä nimittäin oranssihtavan korallissa, mutta huulille laittaessa tämä pigmentti hävisi melkeenpä kokonaan. Tuote lupaa kosteuttavan ja täyteläisen lopputuloksen ja nopealla testaamisella en tuota täyteläistä ehkä allekirjoita. Kuitsenkin olen ihan tyytyväinen, pigmentin puuttuminen ei harmita kovinkaan paljon, sillä se tekee tuotteesta helpon arkihuulikiillon!

 

Nyt, kun on naama täynnä glitteriä ja huulimeikkiä, niin siirrytään boksin ehdottomasti kiinnostavinpaan tuotteeseen. Kyseessä ei missään nimessä ole enää uusi tuote markkinoilla, mutta itse en ollut vielä tätä päässyt testaamaan. Nimittäin After Spa Mini makeup remover. Eli kangasliina, jolla saa kaikki meikit pelkän veden avulla puhdistettua! Kuulostaa siltä, että ei vaan mitenkään voi olla totta, mutta tämä kyllä mullisti ensimmäisellä kokeilulla mun meikinpoistoelämän. Aivan LOISTAVA. Super mukavan tuntuinen iholla ja esimerkiksi ripsiväri poistaessa vaikka pitikin hinkata silmää, kangas ei ärsyttänyt ollenkaan ihoa. Ja mulla vielä on suhteellisen herkkä iho. Iso iso suositus!!

 

 

Viimeisenä tuotteena olisi jalkojen vuoro saada huomiota. Sehän on tosi, että valtaosalla jalat jää melkeen ellei täysin huomiotta. Kuitenkin päivän mittaan olemme kuitenkin suurimmanosan jalkojen päällä. Itsekkin pitäisi enemmän petrata tämän asian kanssa. Boksista siis löytyi Ziajan ravitseva jalkavoide. Tuote sisältää oliivi- sekä auringonkukkaöljyä, jotka ravitsevat ja pehmentävät tehokkaasti jalkoja.

Siinäpä se boksi oli. Tuoksunäytteet Hollisterilta miehelle sekä naiselle tulivat proteiinipatukan lisäksi extratuotteena, mutta nämä tuoksut eivät olleet omia suosikkeja.

 

Kauneus Hiukset Meikki Ostokset