HELLO AUTUMN
Hei vaan hei!
Kesästä on aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut. Kuuluisat sanat; paljon on tapahtunut ja paljon on vielä tapahtumassa. Sen enempää tulevista jutuista en halua sanoa, etten jinxaa mitään, mutta eiköhän nekin pikapuoliin selviä.
Syksy on kovaa vauhtia kylmenemässä ja tällainen vilukissa kulkee ulkona nykyään kaksi paitaa päällekkäin (plus alustoppi), villakangastakki, kaulaliina kaulassa, pipo päässä ja lapaset käsissä. Dear God miten sitä pärjää pakkasilla? Sain muuten ihan mieletömän hyvät uudet lapaset, jotka on tehty heijastinlagasta. Nyt on ainakin pimeällä aina näkyvissä, mikäli normaali heijastin jostain syystä jää vahingossa kotiin. Niinkun olen sata kertaa sanonut olevani kesäihmisiä, niin onhan tämä syksy ihan äärettömän kaunista aikaa vuodesta! Ja pukeutuminen on tietysti myös ehkä mielenkiintoisempaa. Kuka nyt ei tykkäisi kerrospukeutua?
Tähän syksyn alkuun on mahtunut töiden lisäksi, työpaikan virkistysiltoja niin oman firman kuin asiakkaiden puolelta, ensimmäisen hieronnan varaaminen (jota odotan niin paljon), lukuisia hengailuja ja paria sleepoveria kavereiden kanssa, kodin laittamista taas vähän uuteen uskoon, serkkuni häät ja isoimpana juttuna itselleni oman rahankäytön budjetoinnin opettelua. Tästä voisin kertoa myöhemmin lisää ihan omana juttuna, mutta tosiaan, tämä on itselleni tosi iso juttu.
Sitten vähän mitä odottelen! Halloween on nyt tulossa heti seuraavana, kummipojan syntymäpäivät, työpaikan pikkujoulut, perinteeksi muodostunut pikkujoulubrunssini ystävilleni, kavereiden synttäreitä, isäni syntymäpäivä, tottakai joulu ja uusi vuosi! Eli on tässä loppuvuodelle jos jonkinlaista kissanristiäistä. Ja sehän on vaan ihanaa.
Tässäpä nyt tällaiset päällimmäiset kuulumiset kesän jälkeen. Kyllä tämä kirjoittaminen tästä taas lähtee!
Laittakaa kommenttia onko teistä ihanaa, kun on syksy ja millaisia suunnitelmia teillä on loppu vuodelle. Olisi nimittäin tosi kiva lukea niitä. :)