ASENTEESTA SE ON KIINNI
Hello! 🙂
Muutama päivä enää ja sitten se olisi laukut olalle, musiikki soimaan ja hymyt huulille kohti Turkua. Ja kyllä, olen katsonut säätiedotteita, jotka lupailee pahaenteisesti pilviä ja sadetta melkeenpä koko kolmelle päivälle, MUTTA en anna sen latistaa fiilistä. Hauskaa meillä tulee olemaan vaikka siltä taivaalta tulisi nyrkin kokoisia palleroita. Itseasiassa vähän naurattaa, että vihdoin, kun me pääsemme lähtemään koko kaveriporukalla (ja viisi meistä vielä ensimmäistä kertaa), niin aina aurinkoisena mainostettu Ruisrock on tällähetkellä harmaan pilviennusteen luomassa. Asenne ratkaisee sanon minä.
Mun viikonloppu koostui ystäväni kanssa pizza-leffaillasta. Niin ja itseasiassa kävin vaatehuoneeni läpi ja sain karsittua kaksi isoa pussillista taas tavaraa pois eli kirppispöytä tulossa. Oli kyllä ihanaa vaan löhöillä tekemättä sen ihmeempiä, Sinkkuelämää taustalla pyörimässä ja Kotipizzan pizzat ja liian paljon jäätelöä tarjoiluna. Näin aikuisiällä on alkanut ihan eritavalla oikeasti arvostaa yhteistä aikaa ystävien kanssa. Sopiminen näkemisestä on nimittäin usein todella hankalaa ja jopa viikkojen suunnittelun takana. Varsinkin, jos ajatuksena on illanistujaiset isommalla porukalla. Aikuisiästä puheenollen, tasan viikko ja ikämittari nousee yhdellä pykälällä. Vietän syntymäpäiväni töissä ja iltapäivällä mahdollisesti siskojen kanssa istumaan salaateille ja lasillisille tai jotakin.
Tämä viikko on tosiaan töiden puolesta vajaa viikko ja perjantaina meillä lähtee Helsingistä Turkuun juna puoli 12 aikoihin. En muista milloin viimeksi olisin mennyt pidemmän matkan junalla, ehkä joskus 10 vuotta sitten Tampereenreissulla? Kaikki asut on jo viikattuna odottmassa lähtöpäivää.
Onko sieltä tulossa porukkaa ruissiin? :)