ASKEL KERRALLAAN KOHTI TAVOITETTA

Hellurei!

Nyt on varmaankin reilu kuukausi tullut käytyä taas säännöllisesti salilla treenaamassa ja paljon on ajatuksia pyörinyt päässä. Olen aina ollut liikunnallinen ja harrastanut vaikka ja mitä. Tanssia kaikenlaisessa muodossa, jalkapalloa, salibandyä ja cheerleadingia. Näistä pisimpään harrastin tanssia noin 16 vuotta ja seuraavaksi pisimpään cheerleadingia 4 vuotta. Molemmat näistä harrastuksista oli ihan äärimmäisen rakkaita ja harmittaa, että lopetin.

Jossainvaiheessa lukiossa tanssiminen tosiaan jäi kokonaan pois ja sali tuli kuvioihin. Kuitenkin se salilla käyminen lukioiässä oli vähän suoraansanottuna haahuilua ja monen monen salin ja monen vuoden jälkeen päädyin ottamaan jäsenyyden Fitness 24/7 salilta ja aloitin Fit by Sofian Sofia’s Secret diettiohjelman. Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että olen todellakin sitä mieltä, ettei tämä ohjelma vaan kertakaikkisesti voi muokkaamatta sopia kaikille, MUTTA minä rakastin sitä. Niin ruokavaliota kuin treeniohjelmaa. Ruokaa oli minusta riittävästi, vaikkakin tarkasti olikin proteiinit ja hiilarit merkitty. Vihreitä kasviksia sai tosin syödä aterian yhteydessä rajattomasti. Treeniä oli hurjan paljon, mutta en missään vaiheessa kokenut tätä ohjelmaa liian rankaksi. Itseasiassa ihmettelin miten se tuntuikin niin helpolta. Tuloksia näkyi jo 1,5 viikon jälkeen ja dietin loppuessa olin ihan super tyytyväinen!

Tämä on kuva tämänhetkisestä tilanteesta 🙂

No sittenhän elämässä tapahtuu kaikenlaista ja liikkuminen jäi. Oli muita intressejä ja kokoajan halusi tehdä jotain muuta. Väistämättähän se sitten näkyi myös ulkoisesti. Tässä kohtaa haluan painottaa, että mulle on todellakin ok vaikka muutama kilo tulisi välillä lisää tai että en vuoden jokaisena päivänä halua löytää itseäni salilta, mutta henkilökohtaisesti mulla on kropassani parempi olo, kun olen syönyt puhtaasti ja käynyt salilla. Siitä mulle tulee hyvää enegiaa! Mun mielestä kaikki on kauniita sellaisina, kun ne on, kunhan itse on tyytyväinen.

Reilu kuukausi sitten päätin, että nyt hitto Laura otat itseäsi niskasta kiinni ja aloitat sen perhanan saliohjelman taas! Ja niin aloitin. Ruokavaliota en ainakaan nyt kesää kohti halunnut aloittaa, koska kesä on kesä ja terasseilla ja ulkona syömässä tulee käytyä enemmän. Tuloksia on jo nähtävissä ja olen kyllä itseeni tosi tyytyväinen 🙂  Salikertoja viikossa on suunnilleen neljä ja jokaiseen kuuluu lihastreeni sekä aerobinen.

 

Mikä mun tavoite siis on? Iha päällimmäisenä on säilyttää tämä hyvä olo. Toisena tulee toki lihaserottuvuuden tuominen esille ja sen ylläpitäminen. Olen itseäni kohtaan jossainmäärin kriittinen, sen myönnän, etten halua jättää mitään ikinä kesken vaan suorittaa loppuun. Sama pätee töissäkin! :-D

 

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta