TUKKAJUTTUJA

Tumma. Lyhyt. Fresh.

Näillä sanoilla kuvailin eilen ystävälleni kampaajan jälkeen. Mulla on ollut oikeasti vuosien varrella jos jonkinlaista tukkaa, lyhyestä lantiolle asti oleviin pidennyksiin, blondista mustan ruskeaan. Otsatukkaa sekä kerroksittain leikattua on toki myös kokeiltu. Toisaalta kenellä ei olisi ollut eri variaatioita teinivuosina tai muutenkin. Mieli muuttuu, trendit muuttuu ja se on todella okei. Sen minkä olen todellakin oppinut on, että mene herran jestas tekemään nämä muutokset kampaajalle. Nimimerkillä kokemusta on kun kotona värjää ja vaikka värissä ei olekkaan välttämättä mitään vikaa tai homma hoituisi vaivatta niin kyllä ne kaupan värit oikeasti vähintään kuivattaa tukkaa, oli siellä mikä avocaadoa sisältävä hoitoaine tahansa!

 

Maaliskuun puolessa välissä luovuin sinettipidennyksistäni ja leikkasin pitkän polkan. Tällä samalla kertaa hiusten väri vaihtui mustan ruskeasta vaalean ruskeaan. Olin todella tyytyväinen ja edelleen allekirjoitan, että tukka oli hyvä, mutta niin se mieli muuttuu ja kaipuu tummaan tukkaan oli liian kova. Olimme sopineet jo aijemmin ystäväni kanssa (hän on siis kampaaja ja tekee ihan liikkeessä) ajan hiusteni freesaukseen ja päivää ennen meidän sovittua aikaa, laitoin viestin, että minun on saatava tumma tukkani takaisin.

Näin sitten sovittiin ja eilen työpäivän aikana päätin myös, että haluan ihan todellisen polkan. Eli muutama sentti saataisiin ottaa kasvaneesta tukasta pois.

Tämä oli eilen siis lähtötilanne

 

Ja tässä lopputulos

 

Työpäivän jälkeen suunta yhdessä ystäväni kanssa kohti Punavuorta ja pylly alas penkkiin. Meillä on aina ihan super hauskaa ystäväni kanssa ja kertailemme hiustenlaiton yhteydessä kaikki kuulumiset sunmuut! Ensin värjättiin tyvi, sitten sävytettiin loput hiuksista, tämän jälkeen pestiin kahdesti ja annettiin hoitoaineen vaikuttaa. Sitten sakset käteen ja varmistuksen jälkeen senttejä pois. Kun pituus oli täydellinen oli aika alkaa kuivaamaan ja muotolemaan. Tässä vaiheessa, kun tukka oli melkeen valmis, katsoimme ystäväni kanssa väriä ja tulimme molemmat siihen tulokseen, että se voisi olla vielä asteen pari tummempi. Eikun uusi väri päähän, reilu 20 minuuttia ja takaisin pesupaikalle. Shamppoot ja hoitoaineet, jonka jälkeen muotoilutuotteet ja kuivaukseen.

TADAA!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *