Eilen oli meille omalla tavallaan merkittävä päivä – juhlittiin ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen itsenäisyyspäivää. Tällä aiheella siis päätin lähteä liikkeelle blogin kanssa – jos siis puhutaan ihan kunnon tekstistä, eikä kahden lauseen koonnista.

Aloitellaan siis itsenäisyyspäivästä.

Moni kyseli minulta ennakkoon siitä, miten meillä nyt juhlitaan tänä vuonna itsenäistä Suomea. Muutamat taisivat lohkaista jopa niinkin, että ehkä me ei juhlita koko päivää ollenkaan – eihän amerikkalaiset juhli Suomen itsenäisyyspäivää. Eipä ei, mutta asuu meillä kaksi ihan täysin suomalaistakin.

Päivä alkoi hitaasti. Harvinaista herkkua, oikeastaan – olen tottunut heräämään sunnuntaina ajoissa, tekemään samat asiat kuin arkenakin. Ja vaikka työpäivä sunnuntaina yleensä paljon lyhyempi ja erilaisempi onkin, kyllä sekin katkaisee päivän ja pää ei anna myöten sille, että nukkuisi hieman pidempään. Ei sillä, en valita – mulla on varmastikin maailman paras työ, joten herään sunnuntainakin ihan mielelläni. Tällaisina harvinaislaatuisina päivinä pysyisin mielelläni ihan vain kotona, mutta kuinka ollakaan… Iski aivan hirveä himo tryffeleihin. Niitä oli saatava. Eipä niitä vain ollut myynnissä lähimmässä 24/7-putiikissa, joten kompromissina kannoin reissulta kotiin purkin kaviaaria ja Susuja.

Mun itsenäisyyspäivääni kuuluu karjalanpaisti. Runsaasti porkkanoita, ei muita vihanneksia – ja omana twistinään Trader Joe’s 21 Seasoning Salutea. Vaihtoehtoruokana oli keltaisista herneistä tehtyä hernekeittoa, ja kaiken hauduttelun lomassa syömään taidettiin päästä hieman ennen Linnan juhlia. Toki, päivään kuului myös aito ja alkuperäinen Tuntematon Sotilas. Hullua ajatella, että osa kuvauspaikoista on ihan nurkan takana – ja yhä näyttää ihan tunnistettavalta. Mulle tämä taisi olla kummastuttavampaa, kuin miehelle – heh! Tuntematon Sotilas osoittautui myös äärimmäisen hankalaksi käännettäväksi itse elokuvan lomasta. Ei ehkä niinkään tekstinsä vuoksi, vaan sen tunnelman. Oli vaikeaa lähteä irrottautumaan ajatuksistaan edes kääntämisen ajaksi, siksi pieneksi hetkeksi. Myöhemmin mieskin ymmärtää elokuvaa, kun kielitaito karttuu – mutta tuntuneeko se hänelle silti samalta? Tuntuuko Tuntematon Sotilas hänelle koskaan niin voimakkaasti, kuin minulle – pystyykö hän katsomaan elokuvaa myöhemmin samojen sinivalkoisten lasien läpi, kuin vaimonsakin?

Myös Linnan juhlia katsottiin isolla antaumuksella. Kummallekin taisi jäädä parhaiten mieleen veteraanien laulu presidentille – ja olihan se nyt aivan uskomattoman koskettavaa! Linnan juhlista toiset jatkoivat Kämpiin, me jatkettiin jatkoille saunaan.

Jäin silti miettimään. Miltä se mahtaa tuntua, kun itsenäisyyttä juhlitaankin kevytmielisempien paraatien ja piknikien jälkeen vakaalla paatoksella ja melko syvälläkin hiljaisuudella, jäyhästi? En muistanut aiemmin mieheltä koko asiasta kysyäkään, ja juuri nyt se ei onnistu. Väkisinkin miettii sitä, kuinka outo, erilainen maailma tämän on pakko olla, yhdenkaltaisuuksista huolimatta.

Seuraavaksi me yhdistellään kaksi joulua yhdeksi.