Lähtö Serbiasta, pitkä matka ja paluu Suomeen

 Olen ollut nyt yli kolme viikkoa kotona Suomessa. Viikot ovat hujahtaneet ohi, ei oikeastaan siksi että olisin erityisen järkyttynyt paluusta vaan pikemminkin päinvastoin. Tuntuu hyvältä olla täällä nyt.

Äidin kanssa matkalla Kivinokkaan uintiretkelle.

Poikaystäväni lähdettyä Belgradista mulla oli vielä viikko aikaa itsekseni kaupungissa, mikä oli tosi hyvä juttu. Sain hyvästellä kaupungin ja sen ihmiset itselleni sopivassa tahdissa, viettää juhannuksen lattariklubilla, ja hoitaa viimeiset yliopistoon liittyvät asiat pois päiväjärjestyksestä.

Halusin matkustaa maata pitkin takaisin Suomeen, koska lentomatkustuksen päästöjen välttäminen kiinnostaa, ja oikeastaan vielä enemmän siksi, että siten pääsisin matkan varrella tervehtimään tuttavia ja rakkaita ihmisiä matkan varrella.

Niinpä lähdin ensin kyytien jakamiseen tarkoitetun nettisivun kautta löytämälläni autokyydillä Wieniin, josta jatkoin yhden yöpymisen jälkeen Saksan Wurzburgiin kultaisen Kristinan luokse viikonlopun viettoon. Saksasta jatkoin Köpikseen ystävän vieraaksi, ja viimeisenä etappina ennen kotia Tukholmaan. Olisin voinut valita myös itäisen reitin kotiin ja koluta Baltiaa, mutta rehellisesti sanottuna kaipasin tuttuutta ja helppoutta. Stokis on mulle suloinen eskapismin kaupunki, jonka aksentin osaan feikata niin taitavasti, että sulaudun joukkoon ja voin leikkiä olevani huoleton ruotsalaismimmi.

Helsingin helleaallon ohjelma.

Tätä ei ehkä ole ihan kosher sanoa, mutta mulla ei ole kauhean ikävä Belgradia. Oon sillä tavalla joustava tyyppi, että mukaudun ympäristööni sutjakkaasti etenkin kun se ympäristö on tuttu, ja nyt kun olen kotona tuntuisi hassulta kaivata pois, olenhan joustavan lisäksi introvertti kotihiiri. Olisi ihanaa voida liittyä vaihtokokemusta ylistävään kuoroon ja räytyä ikävästä elämäni parhaan puolen vuoden jälkeen, koska se  on normi. Normia toteuttamalla kuuluisi joukkoon. Mutta haluan olla rehellinen, ja juttu nyt on niin että musta tuntuu hyvältä idealta palata Balkanille sitten joskus, ei nyt heti välittömästi.

Mulla oli tosi hyvä vaihto, ja nyt oon tosi iloinen siitä, että olen kotona. Opin vaihdossa valtavasti, ja olen taas vähän kypsempi ja toivottavasti ymmärtäväisempi ihminen. Mulla oli hauskaa Serbiassa! Jään kaipaamaan etenkin salsatunteja, muutamia hyviä ystäviä, ja opiskelun huolettomuutta joka liittyy siihen, ettei tarvitse huolehtia arvosanoista vaan ainoastaan kurssien läpäisemisestä.

Tämä postaus jäänee vaihtoblogini viimeiseksi. Oon muuttamassa Tampereelle opiskelemaan koko tutkinnon verran rauhaa ja konfliktia, ja kolmena Suomi-viikkonani olen huomannut, ettei mun oikeastaan tee mieli kirjoittaa tänne enää. Se ei tunnu erityisen ajankohtaiselta.

Joten hvala za sve i vidimo se mili, kiitos kaikesta ja nähdään, murut!

Kommentit (1)
  1. Voi mikä sääli! Kiitos kivasta blogista ja toivottavasti vielä kuitenkin intoudut kirjoittamaan, ehkä ”Notes on a city – Manse edition” 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *