Koska en itse meinannut löytää mistään tietoa Nikosiassa asumisesta (okei en kyllä ihan hirveesti etsinytkään), niin ajattelin tehdä tällaisen geneeristen vinkkien kokoelman. Jos vaikka joku pääsisi vielä jonnekin koronasta huolimatta…

Asuminen Nikosiassa

Majoitun Erasmuksen vuokra-asunnossa ja olen ollut tosi tyytyväinen. Asunto sijaitsee kaupungin uudessa keskustassa, kävelymatkan päässä työpaikaltani, ja siinä on siistit, järkevän kokoiset omat huoneet kahdelle hengelle. Lisäksi täällä on ilmastointi, kunnon keittiö, ja kylppäri sisältäen pesukoneen. Ainoa puute on ettei asunnossa ole imuria, täällä täytyy mopata lattioita… Mutta se on pientä. Olen nyt joulukuun yksin täällä isossa kämpässä, kun kämppikseni harjoittelu päättyi jo kuun vaihteessa!

Yleisesti ottaen Kyproksella rakennukset eivät ole kummoisella lämmöneristyksellä siunattuja. Toisin sanoen, jos aiot oleilla saarella muina vuodenaikoina kuin kesäkuumalla, ota herran tähden lämmintä mukaasi. Villasukkien lisäksi kannattaa varautua sateiseen säähän talvella: Nikosiassa ukkostaa tai ainakin sataa kovaa vähintään kerran viikossa. Yleensä kuurot eivät kestä kauaa, mutta ovat intensiivisiä. Pukeutumisesta lisää myöhemmin.

Kolmessa kuukaudessa oon lopulta hävettävän vähän tutustunut Nikosian eri alueisiin. Vanha kaupunki on kauniisti sanottuna tunnelmallinen, vähemmän imartelevasti sitä voisi kuvata myös vähän rähjäiseksi – joka tapauksessa siellä on kiva kävellä päiväsaikaan. Vanha kaupunki on aika tarkalleen keskeltä jaettu Vihreällä linjalla, jonka viertä voi kävellä kunhan ei ärsytä rauhanturvaajia töllistelemällä tai kuvaamalla. Suosittelen, linjalla konkretisoituu pala saaren historiaa.

Nikosiassa on kuulemma tosi hyvä brunssigeimi, mutta ikäväkseni on todettava etten ole saanut aikaiseksi ottaa tästä itse selvää. (Kämppikseni oli enemmän iltavirkku eli hänestä ei ollut minulle viikonloppuisin seuraa ennen puolta päivää, ja pandemian takia olen onnistunut vasta aivan hiljattain saamaan yhden töiden ulkopuolisen kaverin täällä. Vaikka muuten tykkään matkustaa itsekseni, on yksin syöminen ollut minusta aina vähän vaivaannuttavaa, joten brunssittelut on sitten jääneet.) Samaa voinee sanoa baareista ja kuppiloista – koronakin verottaa.

Nikosiassa on aika vähän puistoja tai viheraluetta. Oikeastaan vain yksi kunnollinen, tämä Pedieos-jokivartta seuraava polku joka paikoin laajenee puistoksi. Tykkään lenkkeillä siellä, en ole kaupunkihölkän ystävä muutenkaan ja Nikosian hieman arvaamattomat kuskit eivät suoranaisesti ilahduta lenkkeilijää. Polulle on lukuisia kulkuja, itse tykkään aloittaa Nehru Streetin sisäänkäynniltä (Google mapsista katsoen hyvin lähellä IOM:n toimipistettä, mutta ei siinä kohtaa enää mitään oikeaa toimistoa ole, pelkkä parkkipaikka) ja lähteä pitkälle, aina presidentinlinnan ohi, polkua seuraten. Kaupungin ulkopuolelle mentäessä Troodos-vuoret tarjoavat paljon ulkoilumahiksia metsännälkäisille, jos junailee auton. Kuulemma Akamas-niemimaan luonto on upeaa, mutta sinne asti minä en valitettavasti tule ehtimään tällä reissullani.

Kulkeminen paikasta toiseen Nikosiassa ja Kyproksella

Jos sinulla on halua sekä kykyä vuokrata auto, ja olet valmis seikkailemaan suomalaisen näkökulmasta väärinpäin kulkevassa liikenteessä, onneksi olkoon! Liikkuminen Kyproksella on helppoa. (Puhun nyt Kyproksen tasavallasta. Pohjoisen alueista en osaa sanoa mitään koska koronan takia en ole päässyt käymään siellä.) Huomioi joka tapauksessa, että kyproslaiset ovat hyvin vapaamielisiä kuskeja ja turisteille sattuu vuosittain paljon liikenneonnettomuuksia täällä.

Jos toisaalta olet kuten minä, ajokortiton vielä 26-vuotiaana (kröhöm oon asunut Helsingissä kymmenen vuotta, ei ollut kortille tarvetta) ja siten julkisten armoilla, homma on haastavampaa. Yleisesti ottaen julkista liikennettä on Kyproksella hieman heikosti, koska kaikilla paikallisilla on auto. Normaalisti Helsingissä käytän Google Mapsia reittioppaanani, mutta täällä se ei kerro julkista liikennettä.

Kaupunkien välillä liikennöi Intercity-busseja, ja Nikosian ja muidenkin kaupunkien sisällä on kyllä julkisen bussiliikenteen verkosto. Näitä busseja olen käyttänyt kaikkiin reissuihini lukuun ottamatta toissaviikonlopun retkeäni vuorille, jonne työkaverini lähtivät kanssani. Olin skeptinen noiden bussiaikataulujen suhteen, mutta Intercity-bussien kohdalla ne pitävät hyvin kutinsa! Lähiliikenteeseen en lähtisi minuuttiaikataululla, ne bussit joita itse olen käyttänyt kulkevat noin 20 minuutin vuorovälillä.

Lähinnä kuljen Nikosiassa jalan, mutta muutamia kertoja kuussa olen halunnut Isoon Ruokakauppaan, ja silloin lähden ostarille. Mall of Cyprukseen menee Nikosiasta vajaa puoli tuntia bussilla. Ostarin yhteydessä on myös Ikea: ostin viime viikolla piparitaikinaa, kynttilöitä ja maalaustarvikkeita ja elämänlaatuni parani ainakin 65%. Bussit 158 ja 160 lähtevät Nikosian pääbussiasemalta ja vievät kohteeseen. Bussi pysähtyy suoraan Ikean vieressä, ei voi missata.

Sekalaisia vinkkejä: pukeutumisesta ja tekemisestä

Olen töissä toimistossa ensimmäistä kertaa elämässäni, joten olin vähän hädissäni tänne pakatessani: mitä kannattaa ottaa mukaan? Nyt kahden ja puolen kuukauden jälkeen olen todennut, että muuten pakkailuni sujuivat aika mallikkaasti. Kesän öykkyhelteissä täällä on rennompaa työpukeutumisen suhteen, mutta lähtökohtaisesti töihin kannattaa pukeutua siten, että voi tarvittaessa jakulla, huulipunalla ja korkkareihin vaihtamalla olla valmis pinkomaan edustustehtäviin. Itse olen säilyttänyt korkokenkiäni ja jakkua työhuoneessani.

Sananen vielä pukeutumisesta. Mulla on täällä 3+1 takkia (jakku, siisti trenssi, kevytuntuvatakki, rennompi vakosamettitakki) ja 6+1 kenkäparia: toimistoon kelpaavat nilkkurit,korkokengät jotka ostin täältä, loaferit (joita en ajanut sisään joten ne ovat käyttökelvottomat lol), toimistoon sopivat siistit Vejan nahkatennarit, Birckenstockit joissa hiihtelin surutta töihin kun oli kuuma, juoksukengät, ja flip flopit rantaa sekä sisällä oloa varten. Kaikille on tullut käyttöä. Eli uskallan neuvoa samansuuntaiseen pakkailuun jos tänne tulee kesän ulkopuolella (kesäksi jätä takit minimiin, et tarvitse niitä neljänkymmenen asteen helteessä).

Villikortti-vinkki 1: Pandora- ja Zorbas-nimiset leipomot on auki 24/7 ja niistä saa bougatsa-nimisiä feta-pinaattijuttuja jotka on sairaan hyviä. Niistä saa myös lämmintä ruokaa. Lähin Zorbas on kämpältäni noin kilometrin kävelymatkan päässä, mikä on oikeastaan hyvä, koska en tule käyneeksi ihan joka päivä mutta matka ei silti ole ylivoimainen.

Villikortti-vinkki 2: tuo oma kardemumma jos aiot leipoa 😀 Tämän olen oppinut itse aikaisemmilla, pidemmillä ulkomaanreissuillani. Suomen ulkopuolella myydään ehkä jauhettua kardemummaa tai kokonaisia siemeniä, mutta ei sellaista rouhittua joka kuuluu pullaan.

Villikortti-vinkki 3: Kyproksen kolonialistinen perintö näkyy paitsi siinä, että täällä on ihanan helppoa elää vaikkei osaisi sanoa kreikaksi muuta kuin kiitos ja anteeksi, myös siinä, että pistorasiat on brittimallia! Eli meidän suomalaisten tavalliset laturipäät ei mene täällä seinään, tuo mukanasi muuntopala. Ostin omani Clas Ohlssonilta ennen saapumistani.

Villikortti-vinkki 4: Vihreällä linjalla on kahvila nimeltä Home Cafe, josta saa hyvää linssikeittoa lounasaikaan ja jonne aion tulla uudestaankin etäpäivinä – tänään olen täällä, koska kotitaloni edessä alkoi eilen hemmetin kovaääninen tietyö/putkiremppajuttu. Suosittelen, täällä voi hyvällä tuurilla myös ajautua juttusille UNFICYP:in missiolaisten ja Buffer Zonella työskentelevien kansainvälisen uran ihmisten kanssa.

Vihreä linja Kyproksella on aika monimutkainen kokonaisuus. Tässä tekstissä yritän avata oman tietämykseni rajoissa sitä, mistä siinä on kysymys. (Koska mun kirjoituksia ei lue enää edes kyylät rakkaat tädit, en koe että disclaimerit olisivat tarpeellisia, mutta varmuuden vuoksi selvennän vielä, että en edusta kenenkään muun kuin omia kantojani. Ja nekään eivät ole staattisia koska oppia ikä kaikki.) Käydään ensin läpi ihan perusfaktat, sitten vähän historiaa, ja lopuksi muutamia Vihreään linjaan olennaisesti liittyviä ongelmia.

Postauksen kuvituskuvat ovat Nikosiasta, jossa olen nyt pariin otteeseen kävellyt linjan viertä. Näitä miehittämättömiä kohtia saa kuvata, mutta miehitetyillä ylityspaikoilla rauhanturvaajat kertovat (vaihtelevan ystävällisesti tai kiukkuisesti) ettei kuvaaminen tai töllisteleminen ole sallittua.

Ihan perusfaktat

Kypros jakaantuu karkeasti sanottuna pohjoiseen ja etelään YK:n Vihreän linjan mukaan. Tässä onkin suurin pirtein kaikki, mitä jaosta voi sanoa varmasti ja diplomaattisesti, sohaisematta yhtään ampiaispesää. Tästä saa hyvin osviittaa siitä miten vaikea asia jako on: jos kaikki mitä voi sanoa turvallisesti on näin epämääräistä, on kyse varmuudella tunteita kuohuttavasta konfliktista.

Noniin, sitten sohimaan!

Linja ei ole raja (tai siis tämä riippuu siitä keneltä kysytään), mutta linjan eteläpuolelle jäävän Kyproksen tasavallan hallintovoima ei de-facto ulotu linjan pohjoispuolelle. Toisella puolella on miehitetty alue. Tai Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta. Tai siis molemmat, vastaus vaan riippuu siitä kuka kysyy ja keneltä.

Mitä Vihreä linja siis jakaa? Helppo vastaus on, että Vihreä linja erottaa toisistaan kaksi yhteisöä: kyproksen kreikkalaiset etelään ja kyproksen turkkilaiset pohjoiseen. Helppo vastaus on myös sinänsä ihan todenmukainen, vaikkakin mustavalkoinen.

Miksi nämä yhteisöt pitää erottaa? Tuhannen taalan kysymys, veikkoseni. Kyproksen pitkässä historiassa nämä yhteisöt ovat nimittäin onnistuneet aikaisemmin elämään myös yhdessä, ihan satojen vuosienkin ajan. Enemmän tai vähemmän harmoniassa – mutta kuitenkin kylliksi sovussa. Tästä sovusta tykkäävät muistuttaa paitsi historianörtit, myös ne, jotka kannattavat nykyisen kahtiajaon ratkaisemista sovittelemalla ja yhdentymällä yhdeksi federaatiovaltioksi.

Ja nyt seuraa historiaosuus (niille, jotka eivät jaksa itse selata wikipediaa).

Historiaa

Kyproksella on rikas ja pitkä historia, elikkä typistetään, jotta päästään palaamaan pian asiaan.

Kypros itsenäistyi brittien siirtomaavallasta vuonna 1960 – siinä vaiheessa takana oli jonkinasteista brittien valtaa vuodesta 1878. Kyproksella asui tuolloin enemmistönä kreikkaa puhuvia kyproslaisia, noin neljäsosa saarelaisista oli taustaltaan turkkilaisia kyproslaisia, ja sekaan mahtui myös maroniitti- ja armenialaisvähemmistöjen edustajia. Nämä väestösuhteet ovat voimasuhteiden kannalta jatkossa olennaisia.

No, vuonna 1960 kyproksen kreikkalaiset (vai kreikkaa puhuvat kyproslaiset? Mennään kyproksen kreikkalaisilla, useampi tapaamani täkäläinen on nimenomaan sanonut olevansa kreikkalainen kyproslainen) olivat tympiintyneitä: brittihallinto ei ollut antanut saaren yhdistyä Kreikan valtioon (prosessi nimeltä Enosis). Kolonialistisen hallinnon aikana oli jo ollut väkivaltaisiakin mielenilmauksia jossa kyproksen kreikkalaiset selvästi ilmaisvat tahtonsa yhdentyä – kyproksen turkkilainen vähemmistö puolestaan suhtautui kielteisesti Enosikseen ja halusi mieluummin jakaa saaren kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan välttääkseen yhdistymisen. Väkivaltaisuudet kohdistuivat 1950-luvulla enenevissä määrin näiden kahden yhteisön välille, kun molemmat uskoivat toisen seisovan toivotun lopputuloksen tiellä.

Vuonna 1959 britit yrittivät ratkaista saaren ongelman luomalla perustuslain, jossa Kyproksesta tuli itsenäinen valtio. Sen paremmin kreikkalaisia kuin turkkilaisiakaan kyproslaisia ei päästetty suoraan osalliseksi lain kirjoittamiseen – seikka, joka nostattaa hiuskarvojani rauhan- ja konfliktintutkimuksen opiskelijana, koska mulle on opetettu että ulkopuolelta määrätyt systeemit ei ole kovin varma tapa saada konflikti kestävästi ratkaistua.

Itsenäisyyden ensimmäiset vuodet sujuivat sen verran myrskyisästi kahden yhteisön välillä, että vuonna 1964 YK lähetti saarelle rauhanturvajoukkoja lopettamaan taistelut ja ylläpitämään lakia ja järjestystä. Ja täällä sinibaretit tosiaan ovat edelleen.

Tästä päästään siis vihdoin varsinaiseen Vihreään linjaan (jos vielä ootte mukana).

Vihreän linjan ongelma

Vihreä linja eli virallisesti United Nations Buffer Zone on tosiaan demilitarisoitu alue joka perustettiin vuonna 1964 ja joka Turkin invaasion jälkeen vuonna 1974 jätettiin voimaan – pohjoisessa on edelleen asemoituna Turkin armeijan sotilaita. (Vedän tässä mutkia todella reippaasti suoriksi, ihan tiedoksi.) Linjaa valvoo YK:n mandaatilla UNFICYP. Toisin sanoen rauhanturvaajat takaavat työllään Kyproksella, että linjan ylitykset sujuvat rauhallisesti ja että mielensosoitukset ynnä muut kahakat eivät ryöstäydy käsistä. Nyt korona-aikana näitä ei kylläkään ole ollut, mutta sitä ennen ja varmastikin myös jälkeen.

Sisäpiiritietojeni mukaan UNFICYP on surkean aliresurssoitu. Ei sillä että rauhanturvaajilla olisi oikeutustakaan pysäyttää laittomia linjan ylittäjiä, mutta linjaa ei kerta kaikkiaan onnistuta valvomaan kunnolla varsinkin vuoristoisilla syrjäalueilla. Laittomat ylitykset ovat iso ongelma Kyproksella, jonka turvapaikka- ja pakolaisrakenteet nitisevät liitoksissaan jo nyt.

Tämä on yksi Vihreän linjan olemassaoloa seuraavista ongelmista: se ei ole EU-raja, mutta käyttäytyy osin kuin EU-raja. EU-lakia ei sovelleta pohjoisessa, jonne tulee erinäisiä reittejä suuria määriä turvapaikanhakijoita sekä muita siirtolaisia, jotka päätyvät hakemaan turvapaikkaa Kyproksen tasavallasta, linjan eteläpuolelta. Koska maa on jakautunut kahtia eivätkä hallinnot suostu tekemään tässä asiassa yhteistyötä – koska Kyproksen tasavalta ei suostu tunnustamaan pohjoisen alueen hallintoa legitiimiksi toimijaksi – on turvapaikkaprosessi täydellisen kaoottisessa ja retuperäisessä tilassa. Kansalaisjärjestöt yrittävät paikkailla hallintojen jättämiä aukkoja, mutta kenelläkään ei oikein ole kapasiteettia hoitaa hommaa kunnolla. Jos Vihreää linjaa ei olisi, vaan saari joko olisi selkeästi yksi valtio tai kaksi valtiota, näitä onglmia todennäköisesti voitaisiin ratkoa tehokkaammin.

Vihreä linja on jättänyt jälkeensä paljon sisäisiä pakolaisia saarella, ja lisäksi sen molemmin puolin on katkeria ja nyt vuosikymmeniä ratkaisemattomina viruneita omistajuuskiistoja. Eri vaiheissa konfliktin ollessa päällä ihmiset molemmista yhteisöistä liikkuivat ympäri saarta turvallisemman sijainnin perässä, mikä on jo itsessään traumaattista. Sittemmin hylättyjä asuntoja, taloja, kiinteistöjä, mökkejä, maatiloja ja ties mitä omaisuutta on otettu uusien asukkaiden toimesta käyttöön. Ja nyt käsissä on sitten tilanne, jossa toiset ja kolmannet sukupolvet elävät elämäänsä kantaen kaunaa näistä lähimpiensä kohtaamista vääryyksistä, samalla ollen toisen osapuolen kaunan kohteena. Uhrius ja väärintekijyys ovat monimutkaisia konsepteja, sen vaan sanon.

Huh, semmosta. Osassa tekstiä olen jaksanut linkkailla pariin wikipedia-artikkeliin josta löytyy lisätietoa. Viimeinen osio perustuu töissä tekemääni raportointiin, enkä missään nimessä aio jaksaa tehdä siihen kattavaa lähdeluetteloa. Jos ette usko kun sanon, väitteitäni saa vapaasti fact checkata ja kyseenalaistaa.