Kun on varaa kitistä
Viime tekstissä keskityin kiukuttelemaan. Auttoi saada purettua mieltä, mutta melkein heti kun olin julkaissut tekstin, muistui mieleen jotain tärkeetä. Asiat on hyvin, kun on varaa valittaa lopulta aika pienistä jutuista.
Tätä ajatusta silmällä pitäen, listaan asioita joista nautin ja joista olen täällä kiitollinen:
Opinnot. Tästä oon puhunut aikaisemminkin, ja kirjoittanut pitkästi yliopistosta täällä, joten en nyt mene sen syvällisemmin aiheeseen. Vellamo sanoi tovi sitten, että mun naamani loistaa intoa aina, kun puhun koulusta – se kertookin kaiken oleellisen. Touko- ja kesäkuusta tulee aika intensiiviset, paljon dediksiä ja kokeita. Mutta hommia tekee lopulta ihan mielellään kun aiheet kiinnostaa! (Aion silti pidättää oikeuden nillittää stressistä ja siitä että hyvä sää valuu hukkaan kirjastossa istuen.)
Vakkaripaikka: mulla on aina ollut pieni päähänpinttymä kantapaikoista. On hirmu lohdullinen ja maadoittava ajatus, että kaiken hulinan keskellä on jotain toistuvaa ja pysyvää, jonka valitsen aina uudestaan. Sitäpaitsi aivoja säästää kun ei tarvitse tehdä niin paljoa päätöksiä. Vakkaripaikka on merkki fyysisestä ja sosiaalisesta juurtumisesta.
Mun vakipaikkani on Jazzayoga Café. Siellä on onnettoman vähän istumapaikkoja ja nekin harvat ainoastaan yläkerrassa, jonne pitää kiivetä jyrkät rappuset, usein kukkurainen lounastarjotin käsissä. Mutta aina on mahduttu, isommallakin porukalla! Jazza tarjoaa vegaanista lounasta kello kahdestatoista siihen asti kun se loppuu: keiton ja päivän aterian saa vajaalla viidellä eurolla. Pystyn harvoin vastustamaan kiusausta tilata myös jotain makeaa, yleensä valitsen taivaallisen, vegaanisena Nutellanakin tunnetun sydämenmuotoisen raakakakun. Kahvilan sijainti on sopivan lähellä oikeustieteellisen laitoksen kirjastoa, jossa mä ja useampi Erasmus-vaihtari usein opiskellaan, joten siellä on kätevä piipahtaa lounastauolla.
Lempparipaikat yleisesti: Jazzan lisäksi on löytynyt lista muitakin kivoja ruokapaikkoja. Esimerkiksi kirjakaupan ja kissakahvilan yhdistelmä Apropo, ja sen vieressä sisustukseltaan huikean eklektinen Mayka-kasvisravintola (vein Hetan ja Inka-Marian tänne, ja todettiin sisustuksen muistuttavan erehdyttävästi äveriään 18-vuotiaan nuoren miehen ensimmäistä omaa kotia). Laitoksen viereissä sijaitsee edullinen falafel-mesta, jossa opettelen edelleen tilaamaan wrappini kyllin uskottavasti, jotta mun kanssa asioidessa ei vaihdettaisi kesken englantiin.
Ruokaan liittymättömiä lempipaikkojani ovat ainakin dormin viereinen juoksurata, jossa käyn tuulettumassa, ja Kalemegdan auringonlaskun aikaan. Ja Tashmajdanin puisto, koska siellä voi bongailla tosi paljon koiria.
Pekarat. Suomeksi siis leipomot, niitä on joka kadunnurkalla ja vannon, että muutun kohta lehtitaikinaksi koska syön niissä niin paljon.
Kirpparit. Niitäkin on monta, paikallisten UFF/Fida eli Textile House on aarreaitta jonne on tullut hukattua monta tuntia ja useita dinaareja. Oon tehnyt täällä aikamoisia löytöjäkin, kuten superlämpimän lampaannahkatakin ja todella hyvin istuvat Leviksen farkut (200 dinaaria eli alle kaks euroa!!).
Kaverit (jotka ei nipota rahasta). Okei tää on vähän itsestään selvää, mutta tykkään niin kovasti mun uusista kamuista ja ystävistä! Serbitytöt Anja, Mina ja Jelena tutustuttaa mua loputtoman kärsivällisesti paikalliseen elämään ja opettaa tärkeitä fraaseja kuten ”iskreno brateee” eli seriously bro. Ihan lähellä asuu Jose, espanjalaispoika jonka kanssa jaan koulumatkat ja nauran Josen loppumattomalle lahjalle vetää puoleensa eri asteisia ongelmia ja ikävyyksiä, ja selvitä niistä. Saksalaistytöt Kristina ja Laura on mun suosikit vaihtokamut mun ohjelman ulkopuolelta, kosovolaistaustainen Anesa ja minä vitsaillaan olevamme saman henkilön kaksi eri uudelleensyntymää, koska meissä on niin paljon samaa. Monikulttuuriseen kaveripiiriin kuuluu meksikolaisia, venäläisiä, costa ricalaisia, ja niin edelleen, ja se on niin siistiä! Ja tosiaan, ihanaa kun varsinkaan serbikamut ei jaksa nipottaa joka pennistä vaan mennään rennolla vastavuoroisuusperiaatteella.