Opiskelusta Belgradissa (ja vähän jakamisen vaikeudesta)

Content warning: seuraa tukeva paketti intoilua mun opinnoista. Jos sosiaalitieteet ja yhteiskuntarauha ei yhtään kiinnosta, tämä teksti ei välttämättä oo sulle.

Myös, pakko sanoa heti alkuun, että oon vähän haluton jakamaan tätä kaikkea – tuntuu että sitten se ei enää ole vain mun löytöni. Pöljää, tiedän, mutta tuntuu että tämä on Mun Juttu enkä haluakaan, että kaikki muutkin äkkää, miten siistejä Belgrad ja tää maisteriohjelma on. Toisaalta olisi maailman hienointa, jos joskus joku mun myötävaikutuksella valitsisi Belgradin vaihtokohteeksi ja tulisi tänne hakemaan samoja upeita kokemuksia. Joten nyt aion antaa piupaut pikkumaisuudelle ja kertoa kaiken täällä Serbiassa opiskelusta (mun näkökulmasta).

Noniin, puhutaanpas vähän yliopistosta ja rauhan- ja konfliktintutkimuksesta. Opiskelen politiikan tutkimuksen laitoksella. Belgradin yliopistossa laitokset ovat hyvin itsenäisiä, ja voi olla, että muilla laitoksilla esimerkiksi loma-ajat ja opetuskäytönnät on aivan erilaisia kuin mulla täällä. Ohjelma, jonka kursseja käyn täällä, on nimeltään Regional Master’s Programme for Peace Studies. Ohjelma käsittääkseni järjestetään vain joka toinen vuosi, tarkoittaen että edellisten valmistuessa voivat uudet opiskelijat hakea ohjelmaan. Mulla kävi tuuri, sillä juuri nyt menossa on toinen vuosi opintoja. Se tarkoittaa enemmän käytäntöä ja vähemmän teorian pänttäämistä, josta viime vuosi kuulemma pitkälti koostui. Ohjelma on englanninkielinen, ja siinä opiskelee päätoimisesti reilu tusina henkeä. Näistä noin puolet on paikallisia, ja puolet ulkkareita. Lisäksi tänä keväänä meitä vaihtareita on kuutisen kappaletta.

Mun neljä kurssiani ovat Paths to Reconciliation, Conflict Resolution Practice, Peace and Development ja Peace Journalism and Conflict Resolution. Jokainen on kuuden opintopisteen arvoinen. Lisäksi tänä keväänä järjestettäisiin jokin politiikkaan keskittyvä kurssi, mutta se luennoidaan kroaatiksi, joten sattuneesta syystä en osallistu kyseiselle kurssille.

Luennot on tiistai- ja keskiviikkoiltaisin, kuten olen maininnut aiemmin. Olen ollut opetukseen tosi tyytyväinen. Meillä on sekä vierailevia luennoitsijoita, että vakkariproffia. Luennoilla asetelma on varsin seminaarimainen, me puhutaan sekä teoriasta että käytännöstä. Verrattuna suomalaiseen luentokulttuuriin, täällä kynnys kysyä kysymyksiä on tuntunut alusta asti matalammalta, ja ryhmän kesken vallitsee keskusteleva kulttuuri, jossa opiskelijat uskaltavat tuoda esiin omia näkemyksiään. Mun tyylini oppia on sekoitus kuuntelemista, kokeilemista ja näkemistä, joten tämä sopii itselleni tosi hyvin.

Kurssisuorituksiin kuuluu monenlaisia tehtäviä, ei pelkästään tenttejä. Esimerkiksi Conflict Resolution Practice-kurssilla mulla ei ole lainkaan kokeita, vaan kurssisuoritus koostuu aktiivisesta läsnäolosta luennoilla, osallistumisesta neljälle workshop-tunnille, ja kai jonkinlainen lopputyö. Olen tehnyt yhden esitelmän parityönä Paths to Reconciliation-kurssille, ja kyseiselle kurssille tarkoitus on tehdä vielä ainakin yksi pieni esittely, osallistua ensi viikolla välitenttiin, jossa materiaalit saa olla mukana, sekä ideoida lopputyönä oma rauhan- ja sovittelun teemoihin liittyvä projekti ja kirjoittaa siitä viiden sivun raportti. Media- ja journalismikurssille tehdään jokin loppuessee ja läsnäolosta luennoilla saanee jotain pojoja myös. Peace and Development-kurssi on perinteisin siinä mielessä, että suoritukseen kuuluu kaksi välikoetta ja loppukoe. Ensimmäinen välikoe oli keskiviikkona, en oikein tiennyt mitä odottaa, joten jännitti aika paljon (olen myös aika generalisti, joten harvoin muistan kokeissa hirveän tarkasti jonkin teorian sisältöä tai määritelmiä). Pääsin kuitenkin läpi, eli nyt ei tarvitse ainakaan mennä uusimaan toukokuussa! Jos jotain urputettavaa pitäisi keksiä, sanoisin että kurssien suoritukseen vaadittava työmäärä on ollut mulle alusta asti aika epäselvä, vaadittuja töitä ei ole oikein merkitty minnekään selvästi ja esimerkiksi toi avoimen materiaalin tentti tuli koko opiskelijaporukalle täytenä yllätyksenä, vaikka siitä mukamas on jossain alussa mainittu.

Suosikkiasiani opiskelussa on tähän mennessä ollut keskustelujen ohella workshop-tunnit, joilla päästään konkreettisesti harjoittelemaan esimerkiksi sovittelutaitoja ja roolipelisimulaatiolla kokeilemaan, miten haastavaa on löytää sovinto ruandalaisen kylän maanomistuskiistaan. Näillä tunneilla oppii käytännön taitoja ja pääsee soveltamaan opittuja teorioita ja periaatteita, mikä on henkilökohtaisesti tosi antoisaa. Simulaatiossa esimerkiksi huomasin, että mun oli yllättävän vaikea toimia omassa ryhmässäni, koska yksi ryhmän jäsenistä lähti ajattelemaan meille annetun roolin laatikon ulkopuolelta ja toi hahmoon piirteitä, jotka musta eivät tuntuneet luontevilta – jäädyin kun ei seurattukaan meille annettua käsikirjoitusta. Tästä kokemuksesta huomasin, että mun kannattaisi varmaan jatkossa avata suuni ja uskaltaa kyseenalaistaa myös oman ryhmäni jäseniä. Silläkin uhalla, että joudun luopumaan identiteetistäni aina kannustavana ryhmätyön tekijänä, tai muokkaamaan sitä. Ja huomasin, että jos mulle on annettu ohjeet, mieluiten noudattaisin niitä sen sijaan, että lähtisin soveltamaan. Selkeiden kehityskohtien havaitseminen omassa toiminnassa on vähän epämukavaa mutta varmaan pitkällä tähtäimellä palkitsevaa.

Lukukausi alkoi maaliskuun alussa, ja opetus päättynee toukokuun alkupuolella. Puhetta on ollut, että tehtäisiin toukokuun puolivälin jälkeen opintomatka Bosnian puolelle Srebrenicaan, jossa tapahtui yksi Bosnian sodan verisimpiä joukkosurmia ja joka on edelleen hyvin symbolinen ja kipeä historiallinen paikka Balkanilla. Olisi todella mielenkiintoista päästä tälle matkalle. Kesä- ja heinäkuu ovat tenttijaksoa, mutta mä en ole täällä enää heinäkuussa, joten täytyy varmistaa, että pystyn hoitamaan kokeet ja toivottavasti myös palautettavat työt kesäkuun aikana.

Seuraavan kerran palailen langoille varmaan taas vasta reilun viikon päästä, ensi viikolla alkaa mainitsemani reissujen toteutus, odotan jo malttamattomana että saan ensimmäisen vieraani Lotan luokseni keskiviikkoaamuna <3