Asiasanat: yliopisto, arki, irrallisuus

Oon ollut liikkeessä. 

Niin, että aulavaksi kyseli viimeksi minut nähdessään, missä ihmeessä luuhaan kaiket päivät. Jos olisin vastannut rehellisesti, olisin sanonut että omassa dormihuoneessani välttelemässä vastuita, mutta sanoin vaan, että koulussa.

Oon kyllä ollut siellä koulussakin. Meillä on koekausi vasta nyt, kääntöpuolena myöhään alkaneelle lukukaudelle tulevat tentit ja esseededikset nyt kun suomikamut on jo aikoja sitten kirmanneet kesälomilleen (tai töihinhän sitä valtaosa opiskelijoista kirmaa). Tulossa on esitelmää, kokeita ja kirjoitustöitä sekä  se simulaatiokoe, johon valmistautuminen on onneksi meidän tiimillä hyvässä vauhdissa.

Mulla on ollut itsekuri ja sitä myötä työtahti vähän hukassa viime aikoina. Sellaista on arki, välillä puuroista. Auttaisi varmaan jos saisin uni- ja ruokarytmiäni kohennettua, yksin ollessani unohdan helposti syödä ja mennä järkevään aikaan nukkumaan. Hirveän tyypillistä ja ärsyttävän inhimillistä, että näin käy niin usein juuri silloin, kun pitäisi olla pakka kasassa ja porskuttaa – sitä joutuu palaamaan perusjuttuihin uudestaan ja uudestaan. Mutta nyt kun kirjoitin sen ylös, toivon että viisastun omista sanoistani ja menen aikaisin nukkumaan tänään.

Vastapainona tahmaiselta tuntuville koulujutuille oon nauttinut täkäläisen ystävieni seurasta ja saanut muutaman uuden kaverin! Marisolin kautta tutustuin suurlähetystöharkkamimmeihin, joiden kanssa viihdyttiin eilen Kalemegdanilla iltamyöhään jutellen EU-vaaleista, misogyniasta ja tulevista yhteisistä salsailloista. Nyt kun toukokuu lähenee loppuaan, koitan tehdä parhaani ehtiäkseni nähdä vaihtokavereitani mahdollisimman paljon – ensimmäiset läksiäiset on jo tiedossa!

Ajatus läksiäisistä on saanut mut tiedostamaan eri tavalla konkreettisesti ajan kulun. Arjessahan sellainen helposti unohtuu.

Arjen tuttuus ja rutiinit on täällä eri tavalla tietoisesti rakennettuja, kuin Suomessa. Täällä oon useasti miettinyt, että olisin voinut tupsahtaa mihin maailman kolkkaan tahansa opiskelemaan näitä asioita, koska rauhan ja konfliktin teemat ovat niin kansainvälisiä ja universaaleja. Oon juurruttanut itseäni tarkoituksella, etsinyt rutiinia ja maadoitusta, jotka Helsingissä syntyvät niin orgaanisesti että sitä ei lainkaan mieti. Ehkä se johtuu vain siitä, että tiedän Belgradissa oleskelun olevan väliaikaista, mutta mulla on toisinaan täällä kovin irrallinen ja sattumanvarainen olo. Se ei ole huono asia, se saa katsomaan ihmisiä eri tavalla uteliaasti ja muistuttaa iloitsemaan  hauraista siteistä kaupunkiin ja sen kulkijoihin.