Haarukkapoletti

Dober dan! Tänään tutustumme hilpeyttä ja kummastusta herättäneeseen asuntolan ruokalaan.

Tosiaan,asun täällä Studentski Dom Rifat Burdzevicissa, joka on ainoa asuntola, jonne majoitetaan ulkkareita. Se ei kyllä näy oikeastaan missään: olen nähnyt tasan yhden opasteen englanniksi, ja se on ulko-oven yläpuolinen EXIT-kyltti. Kun tähän lisätään aulasedän ja muiden dormin työntekijöiden olematon tai vähäinen englanninkielen taito ja minun kolmen sanan serbiantaitoni, on ihan ymmärrettävää, että aina ei mene ihan kerrasta oikein.

Opiskelijaruokalat sijaitsevat Suomesta poiketen opiskelija-asuntoloiden eikä erillisten opinahjojen yhteydessä täällä Belgradin yliopistolla. Eli Rifatilla on ruokala, mutta politiikan tutkimuksen laitoksella ei. En ole vielä etsinyt käsiini laitoksen lähintä asuntolaa ja ruokalaa, mulle kyllä sanottiin että sellainen on. Mun asuntolalta on laitokselle 30-50min matkaa (johtuen aikaisemmassa postauksessani mainitsemastani julkisen liikenteen aikatauluttomuudesta arvio heittää), eli ei ole erityisen kätevää lähteä lounaan takia edestakaisin.

Hyvät uutiset: saan asua ilmaiseksi, ja syödä ilmaiseksi aamiaisen ja kaksi lämmintä ateriaa päivässä dormilla joka arkipäivä, jos haluan. Se on suurta luksusta, sitä ei käy kieltäminen.

Harmilliset uutiset: annostelu tehdään keittiöhenkilökunnan toimesta enkä pysty vaikuttamaan siihen ainakaan ilman kielitaitoa. Kasvisvaihtoehtoja ei ole. Salaattia on vähän ikävä.

Miten homma skulaa? 

Saavut ruokalaan, jonotat itsellesi tarjottimen ja nappaat linjastolta haluamasi annoksen, esimerkiksi yllä kuvatun kaltaisen. Sitten otat keittoa, lautasellisen etikkaista kaaliraastetta, ja leipää, jos mielesi tekee.

Saavut kassalle, jossa ruokalan topakka täti vinguttaa yhden ruokailukerran siniseltä opiskelijakortiltasi. Ja haluaa poletin pantiksi aterimistasi. 

Tämä polettiasia oli tietenkin mennyt meiltä ensimmäisellä kerralla aivan ohi, siitä ei sanottu missään mitään. Täti kimpaantui ja otti opiskelijakortit talteen ruokailun ajaksi ekalla kerralla, ja pitää mua ilmeisesti edelleen vähän toivottomana tapauksena koska edelleen mokailen jotain ruokalassa lähes päivittäin.

Sittemmin olen selvittänyt serbiaa puhuvan kämppikseni välityksellä asiaa: poletti haettiin aulasedän työkaverilta (jota kutsumme luonnollisesti polettitädiksi) 500 dinaarin maksua vastaan. Kun palautat polettisi lukukauden lopussa, saat kuulemma maksusi takaisin – tiedä häntä.

Mulle ei toistaiseksi ole selvinnyt, miksi aterimet täytyy vuokrata, ja olisiko ruokalaan mahdollista saapastella oman luhan kanssa ja ohittaa järjestelmä. Poletti on herättänyt itselläni ja läheisissäni suurta huvitusta ja hämmästystä, koska en vaan ymmärrä, miksi tämä järjestely on olemassa. Kähveltääkö jengi ruokalan aterimet jos sitä ei estetä näin? Ehkä se selviää, kun saan paikallisia kavereita jotka voivat selittää kulttuurieroja.

Kuriositeettina mainittakoon vielä, että tänä aamuna ruokalassa tarjoiltiin paistettujen munien sijaan uppopaistettua leipää. Ei uponnut ainakaan näin ensimmäisellä kerralla…

Lähdenkin tästä lounaalle ja sen jälkeen leffaan, kuullaan taas! Prijatno!