Hukkainen olo ja valinnan vaikeudesta

On vähän hukkainen olo juuri nyt. 

On kyllä muutakin, onnellinen ja jännittää kuukauden päässä häämöttävä lähtö, mutta pohjavireenä tuntuu olevan nyt epäilys ja epävarmuus. En epäile itseäni, vaan kyseenalaistan valintojeni sopivuuden. Lopulta vieläpä aika spesifin asian suhteen: mihin haen opiskelemaan maisterin tutkintoa?

Mähän opiskelin kandini talous- ja sosiaalihistoriasta, Helsingin valtsikalla (tai no oikeesti mulla roikkuu edelleen vikan esseen palautus, mutta ei nyt takerruta siihen. Se tulee kun on tullakseen, tässä on nyt vähän kaikenlaista hässäkkää). Ja tykkäsin kyllä opinnoistani, Taso:lla on ihan paras yhteishenki kun pääaine on niin pieni, lähes koko laitoksen väki on toisilleen tuttua opiskelijoista tohtorikoulutettaviin ja proffiin. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että historiapääaine ei ole minulle paras valinta maisterivaiheen opintoihin.

Tähän on useita syitä. Keskeisimpinä ensinnäkin se, että en halua tehdä historiantutkimukseen nojaavaa pro gradu-tutkielmaa, ja toisekseen se, että mulla on laajat, pääasiassa nykyhetken ja tulevaisuuden ilmiöitä koskevat kiinnostuksen kohteet, ja haluan voida perehtyä edes yhteen niistä kunnolla maisterivaiheen opinnoissani. Niinpä mun suunnitelmani oli, että haen tänä keväänä kolmeen eri maisteriohjelmaan, joista yhdessä voisin aloittaa ensi syksynä. 

Kokeilematta ei tiedä, sopiiko jokin asia itselle. Tätä ohjenuoraa noudattaen halusin hakea kiinnostuksen pohjalta aineisiin, jotka eivät täysin tai juuri laisinkaan vastaa nykyisen pääaineeni linjaa. Kandi on mun mielestäni aina ensisijaisesti akateemisen ajattelun ja käytännön harjoittelua, ainakin valtiotieteellisessä piirissä, ja siksi uskon että nykyisellä pohjallani pystyn kyllä oppimaan alakohtaisesti yksityiskohtaisiakin hienouksia, kun perusta on kunnossa.

Nyt kuitenkin kävi niin, että yksi kolmesta hakukohteestani kosahti omaan huolimattomuusvirheeseeni. 

Halusin hakea Hankenin Humanitaarisen logistiikan maisteriin, josta valmistutaan kauppatieteen maisteriksi. Hakuaikaa on vielä viikko, ja tiesin kyllä olevani viimetingassa, mutta tunnen itseni ja tiesin että saisin kasaan hyvän motivaatiokirjeen ja muut tyypilliset paperit. 

Paha vaan, etten ollut huomannut, että toisin kuin kaikki muut tutkinnot joihin olen tutustunut, Hanken ei hyväksy riittävän englanninkielen taidon osoitukseksi akateemisen englannin hyväksytysti läpäistyä Helsingin yliopiston kurssisuoritusta. Hanken vaatii joko jonkin lukuisista kansainvälisistä kielitesteistä määrätyin arvosanoin läpäistynä, tai englanniksi suoritetun kandi- tai maisterintutkinnon määrätyissä englanninkielisissä maissa. Kielitestejä järjestetään ilmeisesti kerran, kaksi kuukaudessa ja niiden tuloksia saattaa joutua odottelemaan viikkotolkulla. Sanomattakin selvää, että en ehdi suorittaa kielikoetta jotta voisin hakea ajoissa Hankenille.

Ei sit. Vähän harmittaa oma kämmi, kun aihe olisi oikeasti kiinnostanut. Mutta jäljelle jää silti kaksi hyvää vaihtoehtoa, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella.

Näennäisesti kaikki on siis hyvin, mutta viitaten postauksen otsikkoon, olen tässä kuluneen reilun vuorokauden aikana kyseenalaistanut monta kertaa, haluanko ja pystynkö oikeasti opiskelemaan näitä valitsemiani, jäljelle jääneitä tutkintoja, jos pääsen sisään. Ja mitä ovia sulkeutuu, jos valitsen jomman kumman toisen yli? En ole vielä tehnyt yhteishakua eli vielä ei ole tarvinnut asettaa kahta vaihtoehtoani lopulliseen mieluisuusjärjestykseen, mutta ahdistaa silti etten ole pystynyt tekemään päätöstä vielä. Valinnan vaikeus ei tunnu yhtään vähentyneen siitä, että vaihtoehtoja onkin kolmen sijaan kaksi. Heikoin vaihtoehto on selvä: se, etten tee mitään valintaa ja jätän hakematta. Silti välillä se heikoin vaihtis tuntuu helpoimmalta, silloinhan ei tarvitsisi valita ja voisi jäädä vaan surkuttelemaan ja päästää itsensä koirana veräjästä, koska ei edes yrittänyt. Kaikki, jotka on tehneet kovasti töitä ja silti jääneet rannalle, tietää sen nöyryytyksen, kun yrittää eikä se riitäkään. Välttääkseni tätä nöyryystä olen itsekin jättänyt monta asiaa puolitiehen tai luovuttanut kesken, peläten epäonnistumisen mahdollisuutta.

Aion totta hemmetissä hakea haluamiini koulutuksiin, ja aion päästä sisäänkin. Mutta tää valinnanmahdollisuuden yllättävä kaventuminen ja valinnan vaikeuden suhteellinen vähenemättömyys on herättäneet ajatuksiani valinnoista ja pistäneet pääni pyörälle.

Kyllä se kai tästä kumminkin, ajan kanssa ja silleen.