📍Nikosia, Kypros
Ensimmäiset ajatukseni ja tunnelmani Nikosiasta, kohta olen ollut täällä viikon.
On ilahduttavia Välimeri-kliseitä, ja sitten on niitä Välimeri-kliseitä joiden toivoit olevan lähinnä urbaania legendaa.
Ensimmäisiin kuuluu tietty myötäsyntyinen rentous, kissat, ja 3-8 ukkoa istumassa muovituoleilla pienen pöydän ääressä juomassa väkevää juomaa ja mahdollisesti pelaamassa shakkia tai backgammonia. (Haluaisin ottaa kuvia mutta ne aina tuijottaa ja jänistän.) Jälkimmäisiin kuuluu onneton, mitätön jätteidenhuolto, ja ilmeisesti ulkopoliittinen pullistelu ainakin viime viikkojen uutisten perusteella.
Viittaan kesän ja syksyn mittaan itäisellä Välimerellä kiristyneisiin suhteisiin Kreikan ja Turkin, sekä Kyproksen välillä – vaikka tätä saarivaltiota harvoin mainitaan uutisoinnissa. Turkki siis lähetti tutkimusaluksen etsimään luonnonvaroja itäiseltä Välimereltä vesialueilla, joiden käyttöoikeuksista näillä mailla on ollut ennenkin erimielisyyksiä. Viimeisimpänä käänteenä alus palasi reilu viikko sitten Antalyaan satamaan, mutta nyt Kypros vaatii Turkille sanktioita EU-toimenpiteenä joka kytkeytyy pakotteisiin Valko-Venäjän hallintoa vastaan. Asia käy toisin sanoen entistäkin mutkikkaammaksi, kun soppaan lisätään mausteita ja keittäjiä.
Selkkauksen moninaisuus on mulle ammatillisesti kiinnostavaa, joten jaksaisin jauhaa tästä vaikka kuinka. Palataanpa kuitenkin mun kuulumisiin – koska mä voin.
Lyhyesti sanottuna tänne Nikosiaan kuuluu melkein epäilyttävän hyvää.
Koska koti on tärkeä, aloitetaan siitä. Mun ja kämppikseni H:n asunto on tosi hieno ja toimiva! I love functionality. Meillä on molemmilla hyvän kokoiset omat huoneet, meillä on iso keittiö jossa on laskutilaa ja ruokapöytä, meillä on kylppäri jossa on pesukone. Näiden lisäksi meillä on myös naurettavan iso olkkari jota ei edes käytetä, ja kahteen pekkaan kolme parveketta. Ei ees haittaa ettei saada yhdne ovea auki, silti jää molemmille omansa lol.
Kämppiksen kanssa tullaan myös tosi hyvin juttuun, on hirmu luontevaa kun toisen voi aina kutsua mukaan mut molemmat myös hakeutuu säännöllisesti omaan rauhaansa. Otetaan ja annetaan tilaa.
Sitten sananen töistä.
Olen siis Nikosiassa korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä. Tää on niitä tyypillisiä kolmen kuukauden harjoitteluja, joita tosi monien maiden suurlähetystöt järjestää.
Työnkuvaan kuuluu pääasiallisesti kolme kokonaisuutta. Tärkeysjärjestyksessään ne ovat suurlähettilään avustaminen raportoinnissa, sisältäen mediaseurantaa, taustoitusta sekä kirjoittamista, sitten viestintähommat, ja lopuksi toimiston muut tehtävät. Käytännössä oon aloittanut tuolta kolmannesta kokonaisuudesta, mikä voi tuntua nurinkuriselta mutta on mielestäni ollut järkevä ratkaisu. Pääsen helpommin sisään lähetystön arkeen ja opin ymmärtämään mitä kukakin tekee, ennen kuin hyppään itse keskelle ulkosuhteiden kaleidoskooppia.
Sain oman toimiston, johon totuin pelottavan nopeasti (entitled millenials…). Sieltä käsin on kiva kipaista kolmen metrin päähän kyselemään milloin mitäkin hallintovirkailijalta ja lähettilään assistentilta. Toimistolla on ollut ihanan luonteva ilmapiiri – kukaan ei pönötä tai tärkeile, kaikki auttavat toisiaan hoitamaan oman tonttinsa ja tietävät että jokaisen panos on arvokas.
Suomen ja Ruotsin lähetystöt toimii siis saman rakennuksen samassa kerroksessa täällä, siksi liput on kuvassa vierekkäin. Olen tavannut jo Ruotsinkin tontilta kaikki, ja päässyt selittämään kuinka kävin kielikylpykoulua mutta nykyään sanat vähän kangertelee. ”Ni får gärna prata svenska med mig, men jag kan inte lova at jag svarar snabbt eller skärskilt bra” :D
Tämä harkka on mun ensimmäinen oman alan työkokemus. Olen toisin sanoen hermoillut koko kevään ja kesän, miten sen käy koronan vuoksi – voin kertoa, että on valtava helpotus olla nyt täällä. Tarkoitus on tulla takaisin Helsinkiin parahiksi joulun viettoon, mutta jos tää hullu vuosi on jotain iskostanut päähäni niin sen, että mikään ei ole varmaa. Eli katellaan.
Palataan kun mulla taas on jotain sanottavaa!
Τα λέμε! Nähdään!